Hulvaton postin päämaja Bonnissa

Välillä väsymys helpotti. Sade huuhtoi lepän siitepölyt ilmasta, allergia parani, aivosumu hälventyi ja hetken luulin olevani virkeä. Mutta väsymys palasi.

Onko tämä pysyvä ongelma vuorokausirytmin kanssa? Että se nouseminen klo 7 on vain yhä vaikeampaa? Että aina puuttuu tunteja yöstä? Että iltapäivällä meinaa nukahtaa töissä? Menen sentään viikolla noin klo 23 nukkumaan eli nukkumatunteja kertyy lähemmäs 8. Mutta se ei tunnu riittävän millään. Aamulla olen syvällä unessa silloin kun pitäisi nousta.

En voi väkisin mennä aikaisin illalla nukkumaan, koska silloin ei nukuta. Makaisin vain sängyssä virkeänä ja se harmittaa. Eihän se oma rytmi ja ilta-aktiivisuus, joka on ollut syntyperäinen järkähtämätön ominaisuus jo yli 40 vuotta, muutu sormia napsauttamalla yhteiskuntakelpoiseksi.

Yritän pysytellä hereillä. Ei, en ole metsässä. Töissä on tällainen suuri metsäjuliste.

Silloinkin kun menen kohta työmatkalle Bonniin Saksan Postin päämajaan, suurin huoleni on, miten pysyn koko päivän hereillä tylsän kokouksen ajan.

Niin, olen menossa Bonniin. Voi. Tai voi ei. Vanhalle kotiseudulle.

Opiskelin Bonnissa ja elin jälkeenpäin nähtynä osin ahdistavassa parisuhteessa. Joskus tekee kipeää ylipäätään tajuta, että ne seudut, joilla asuin, ovat edelleen olemassa, päivittäin ne ovat siellä, oikeasti. Tässä maailmassa. Ne ovat siellä vieläkin, vaikka entinen elämäni siellä on taakse jäänyt ja taakse jätetty.

Bonnin raatihuone.

Mutta Bonnin postiin liittyy se hulvaton seikka, että asuessani Bonnissa siellä oli kansalaisliike, joka vastusti Saksan Postin uuden korkean tornitalon rakentamista Reinin rannalle. Sanoivat, että se pilaa panoraaman. Yksi naapureistamme oli kansalaisliikkeen aktivisteja. Samalla sen paikan melko lähellä, entisissä hallituksen kortteleissa, jököttää 60-luvun hyperruma korkea entinen kansanedustajien talo Langer Eugen ("Pitkä Eugen"). Mietin silloin, että kyllä se panoraama on pilattu jo Langer Eugenilla, että mitä väliä yhdellä postin tornilla.

Tässä on ruma Langer Eugen.

No hulvaton lisä oli se, että suunnitellun talon nimi oli oikeasti Post-Tower, mutta vastustajat sanoivat Post-Pimmel, Postin pippeli. Kun kohoaa niin komeasti maisemassa, kai.

Ei auttanut vastustus. Taloa alettiin rakentaa vuoden 2000 tienoilla. Se on aika upeakin, kaareva, lasilaatoilla päällystetty moderni ilmestys. Iltaisin lasilaatoissa hohtaa sinisiä värivaloja. Talo on piirrettynä tuohon ylimmässä valokuvassa näkyvään parin vuoden takaiseen Saksan Postin kolmiulotteiseen adventtikalenteriin.

Kerran odotin Reinin ylittävää lauttaa keskustaa vastapäätä ja katselin Postin työmaalle päin, jossa jo rakennusnosturi kohosi, ja mietin sitä pipp... tornia. Sitten vilkaisin Reinin ylittävälle sillalle, ja siellä ajoi sattumalta kaksi keltaista postin kuorma-autoa. Sitten vilkaisin taivaalle, ja sielläpä pörisi keltainen ilmalaiva, jossa oli postin logo.

Kuin hyvin suunniteltu näytelmä, mainosshow kaikissa elementeissä. Hieman tuli surrealistinen tunne.

Ja nyt, 20 vuotta kaiken tämän jälkeen, olen menossa vierailemaan Postin pippelissä ensimmäistä kertaa elämässäni, koska hollantilaisella työnantajallani onkin nyt entistä enemmän suhteita Saksan Postin kanssa.

Tunnustin esimiehelleni: "Mun on siellä sitten yritettävä pitää suuni niiden postilaisten edessä, etten vahingossa kutsu taloa Postin pippeliksi.” –"Teepä parhaasi joo", vastasi esimies tyynenä.

Kymmenen vuotta sitten kävin Bonnissa ja nappasin kuvan.