En ehtinyt olla viikonloppuna pihalla ulkona, missä oli vaihteeksi aika lämmintä. Se lähti siitä, että harmitti, etten ollut saanut aikaan raivata tavaroitani pyykkihuoneessa. Se on niin iso savotta.
Sen sijaan, että menisin pihalle lukemaan, aloinkin sitten valittaa ääneen miehelleni, että kun tämä rumpukuivainprojektikaan ei liiku emmekä ehdi koskaan kunnolla suunnitella ja siivota sitä huonetta. Jotta sinne mahtuisi joskus se aiottu rumpukuivain ratkaisemaan kaikki pyykinkuivatusongelmat.
Ja sitten istuttiin vuorotellen pyykkihuoneessa ja yritettiin saada siihen tolkkua. Mittasin kaappeja ja teoreettisia Ikean Ivareita ja tsekkasin hyllyille vaihtoehtoja netistä ja mieheni myös.
”Pyykkihuone” on periaatteessa yläkerran ”toinen makuuhuone”, mutta varsinainen makuuhuone on niin pieni, ettei sinne mahdu vaatekaappeja, jos siellä on parisänky, joten kaikki vaate- ja liinavaatekaappimme ovat tuossa toisessa huoneessa. Lisäksi siellä on varastohyllyissä kaikkea säilytettävää sälää, pesuaineet, kansiot, kartat, käyttöohjeet, vanhat päiväkirjani, silitysrauta, harrastusvälineitä, askartelumateriaaleja, varalla olevia tyynyjä ja vuodevaatteita, piirustuksiani ja maalauksiani, ym. ym. Aamuisin se on ”pukeutumishuone”, jossa valitsen ja laitan päälle vaatteet kaapista. Silitän siellä myös.
Keskelle jäävä tila tarvitaan pyykkitelineelle, johon ripustamme pyykit ikkuna auki ja toivomme kuivumista. Missä kestää välillä viisikin päivää Hollannin jatkuvasti kosteassa ilmastossa, varsinkin jos on viileää. Kuivausrumpu ratkaisisi osan kuivatuksesta nopeasti ja tehokkaasti. Kaikkia materiaaleja sinne ei saa laittaa, mutta jos suuren osan kuitenkin saisi siinä pyöräytettyä.
Seinänvierustat ovat kuitenkin täynnä säilytyshyllyjä ja ne maksimaalisesti täynnä tavaraa. Jotenkin kuviota pitäisi silti saada liikuteltua. Teoreettisesti tiesin, että jotakin voisi karsia tai yhdistellä paremmin säilytyslaatikoihin ja näin tehdä tilaa yhden hyllykön poistumiselle.
Intensiivisesti siis tuijotimme täyden huoneen paikkoja ja mietimme.
Lopulta totesimme, että emmehän me hitto vie saa tähän huoneeseen tilaa tehtyä millään, vaan tilataan vaan se helkatin kuivain ensialkuun ja katsotaan sitten, mitä tapahtuu. Sittenpä on pakko keksiä tilaa jostain, kun laite seisoo siellä.
Okei. Mennään kaaoksen kautta. Pakotetaan ratkaisu tulemaan. Luotetaan luovuuteen. Jos odotamme, että huone järjestyy ensin täydellisesti, se rumpukuivain ei ole täällä vielä kymmenen vuodenkaan päästä.
Sitten tilattiin Bosch ja kyselin, että ai huomennako he sopivat sen toimituksen, no laita se jollekin päivälle jolloin olen vaikka kotona etätyössä ja ehdin sitä järkätä, niin mieheni sanoi: ”Eiku se tulee huomenna.” Ai jaa. Okei.
Vanhat säilytyshyllyt ovat metallisia nelilokeroisia tukevia, ja legendaarisesti ne ovat peräisin joltain vuosikymmeneltä Hollannin verovirastosta. Niitä päätyi miehelleni kauan sitten tuttujen kautta, kun joku oli hankkinut käytettyjen huonekalujen diileriltä erän vanhoja verovirastohyllyjä. Hirveän rumia, mutta tehokkaita ja pinottavia. Meillä oli kolme elementtiä päällekkäin melkein kattoon saakka, ja näitä pinoja kaksi vierekkäin. Alun perin kansioille tarkoitetut lokerot olivat mitaltaan juuri sopivia myös LP-levyille, joten paikallinen radioasema käytti samanlaisia taannoin levyhyllyinä.
Aha, on olemassa virallisia ”pesukonehyllyjä”, joissa on alhaalla jalkojen välissä tilaa pesukoneelle tai kuivaajalle eli reilu 60 cm leveyttä, ja koneen päällä kolme hyllylevyä päällekkäin, joille latoa tavaraa. Tilattiin sellainen nettikaupasta. Yritetään korvata yksi massiivinen raskas hyllykkö tällaisella.
Todella reippaasti mieheni kantoi säilytyshyllyjen tavarat sekä hyllyelementit makuu- ja kylpyhuoneeseen pinoon, jotta kuljetuspojat voivat kantaa koneen suoraan oikeaan huoneeseen. Onneksi, onneksi, toimituksessa oli optio, että laite tuodaan perille asti, myös yläkertaan, pakkaukset poistetaan ja kone asennetaan ja testataan käyttökuntoon. Maksu lisäpalvelusta: 1 sentti.
Kaikki roina pinottuna makkariin ja kylppäriin. |
Nysse on siinä. |
Illalla kokosimme yhden verovirastohyllykön takaisin ja siihen tärkeimmät tavarat. Jäljelle jääviä katsotaan sen jälkeen vähitellen.
Virallinen Pesukonehylly tuli myös pian postipakettina osina, ihan sellainen ikeamaisesti koottava. Mieheni sai äheltää ruuvimeisselillä ja minä taas analysoida osien suunnat ja kokoamisjärjestyksen.
Kun koneen paikka oli lopullinen, piti sitä vielä vatupassittaa suoraksi eli minun ryömiä sen alle etsimään väännettäviä ruuvijalkoja taskulampun ja hohtimien kanssa.
Kun heiluteltiin uutta hyllyä, ihmeteltiin, eikö tässä ole seinäkiinnitystä kuten Ikeassa olisi. Päätettiin itse askarrella turvalaite, koska hylly on niin kiikkerä, että se voi vaikka kaatua jos siihen hyppää kissa täydellä voimalla. Porattiin koukkua seinään ja laitettiin nippusiteellä hyllynjalan ympäri.
On se nyt hyvä ja kaunis. Kun kaikki säädöt oli tehty, ilmeni kolme hyvää asiaa: hyllyn taakse voi edelleen laittaa nojalleen keittiötikkaat. Vanhan ja uuden hyllyn väliin mahtuu lattiaharja, joka oli hankalasti oven takana kolisemassa. Ja sattumalta ikkuna avautuu alareuna viistäen noin 6 mm uuden hyllyn päältä niin, että sen saa vielä enemmän auki kuin vanhan hyllykön aikana.
Sitten oli vuorossa tavaroiden finalisointi. Karsimme yhdessä osan ja katsoin omat paperini läpi ja lopulta otin vanhat taskuallakat käsittelyyn, joita olin jo pariin kertaan harkinnut, että nämä pitäisi vaan heittää pois.
Se oli ihan oikea fiilis. Ei minun tarvitse tietää, mitä tein jonain tiettynä tiistaina vuonna 2006. Ne asiat, jotka haluan muistaa, on kirjattu päiväkirjoihin. Allakoissa ei ole tunnearvoa. Ovathan ne kauniita kansiltaan ja osin taiteilijoiden kuvittamia, mutta eivät ne ole nostalgia-aineistoa, joka tarvitsisi säilyttää. Tajusin, että ne ovat eniten käyttöesineitä, sille vuodelle tärkeitä ajanhallintaan, mutta kyllä ne sitten joutavat pois. Vain vanhimmat vuosikerrat ovat osin muistoesineistöä.
Otin muistoksi kuvia. 90-luvulta Beavis ja Butt-head, suomalainen koululaiskalenteri. Ja Keith Haring minulla oli. Hyvin 90-lukulaista.
Lukio- ja kouluajoilta oli sivuille merkittynä lukujärjestyksiä ja listoja koenumeroista aineittain, koska koululaispäivyrissä oli sellaisille tiedoille taulukkonsa valmiina. Pari hauskaa piirrostani siellä täällä. Ja pari allakkaa, joihin olin itse tuunannut kannet lehtileikkeistä tai muista ja muovittanut.
Selvästikin "siiv." tarkoittaa siivousta ja nopea töherrys esittää pölynimuria. |
Pomppiva sika oli trendipiirrokseni yläasteella. |
Hauska seikka oli se, kun yliopiston opiskelija-allakassa oli aina takakannessa Buranan mainos; opiskelijan krapulaan suunnattu...
Yhden yliopistokalenterin olen tuunannut hienosti: etukanteen piirtänyt permanent-tusseilla reippaasti ruusuja ja takakanteen muovittanut palan islantilaista sanomalehtitekstiä sekä keskelle kuvan ”Machine” ja masiinan teknisen piirroksen.
Hauska ajankuva oli yhden Bonnin kaupunkikalenterin muistiinpanoihin tekemäni lista internet-sivuista netin alkuajoilta, noin 1998. Tarkat nettiosoitteet Ylelle, Helsingin Sanomiin, City-lehteen ja Sonylle (”useita bändejä”). Björkin ja Prodigyn fanisivut. Ja sitten: ”etsintä, Altavista: altavista.digital.com” eli hakukone. Hakukone ennen kuin Google perustettiin. Aika ennen Googlea löytyi! On se nyt historiallista ja söpöä.
Vuoden 1992 Annan kalenterin toimitusosioissa oli aika törkeää ajan- ja naiskuvaa, aika kauhistuttavaa. Siinä oli tosin upea ”Nokia mobile phones” -mainos. Mutta muut mainokset olivat kolme limsamainosta, joista kaikki olivat light-limsoja. Fanta light, Coke light ja Sprite light. Sanomana: Pelkkä light on naiselle sallittu, aina laihduttamassa, ei koskaan sokeria, ei missään nimessä alkuperäistä normaalia limsaa. Kuvissa langanlaihat mallit juomassa lightlimsaa. Toimituksen juttuina ”kevyttä ruokavaliota” eli jotain salaattireseptejä, jumppaohjeet joilla saa timmin vatsan, ja sitten parisuhdeneuvona tietovisa, miten käyttäydyt treffikumppanin tai hassusti käyttäytyvän miehen edessä.
Siinäkin visassa oli molempiin suuntiin aika kliseistä ja seksististä menoa, realiteeteista vapaata, sen alleviivausta kuinka miehet ovat jotain outoja kesyttämättömiä, jotka eivät tajua naisia kumminkaan ja joita pitää mielistellä ja joita varten pitää tälläytyä ja stressata kampauksesta. Aika ruma ja pelottava ihmissuhdekuvaus, kulisseihin ja roolien esittämiseen perustuva.
Samoin löytyi, mikä se on, Helsingin yliopiston opintokirja, jossa oli kurssit merkittynä ja ruma valokuva minusta, ja sen välistä HKL:n opiskelijakuukausikortti (taas ruma valokuva) (ja leiman kuukausinumero ehkäpä manipuloitu sinisellä kynällä), opiskelijakortti oikein muovikorttina, ja kaksi pahvista yliopiston kirjaston korttia. Aneemiset valokuvat kertakaikkiaan.
Ei hitto mikä vitsi! |
Tulipa tilaa säilytyslaatikoihin kun 95% allakoista poistui. Tietysti kierrätin tarkkaan eli revin sisäsivut irti eri materiaalisista kansista, jotka eivät kelpaa paperinkeräykseen.
Sitten vielä järjestelin ja optimoin loput tavarat parhaille paikoilleen ja lopulta huoneessa oli sekä rumpukuivain että tarpeeksi säilytystilaa. Hip hei.
Kolme verovirastohyllyä laitettiin tarjolle nettiin ilmaiseksi. Jos ilmaiseksi saa, tavara kyllä liikkuu nopeasti. Jo seuraavana iltana joku tuli pakettiautolla hakemaan ne. Huh hah hei, päästiinpä nopeasti niistäkin eikä tarvinnut alkaa kärrätä niitä kaatopaikalle tai sopia jotain metallinkerääjää hakemaan.
Hyllyjen raahaus 3 x kapeita rappuja alas oli aika ikävää, jalkani eivät meinanneet mahtua askelmille koska siinä kohdassa edessäni roikotin hyllyä, ja nilkkaan tuli mustelmia.
Nyt on käytetty rumpukuivainta pari kertaa. Kuivaahan se. Reilu kaksi tuntia se veivasi kumpaakin lastia. Vesi menee meillä säiliöön, joka on helppo tyhjentää kylppäriin. Pyykit olivat pöyheät ja lämpimät.
Well done! Toi onkin hyvä tapa, että hommaa ekana jotain ja katsoo sitten miten se käy ja mitä pitää poistaa/siirtää.
VastaaPoistaJa kamoista luopuminen. Elin 25 vuotta kahden poikani kanssa ja olinhan mä sitä ennenkin elänyt vaikka hurulänge. Rivari 80 nelkkuu vaihtui 31 nelkun yksiöön. Heitin ihan hirveästi vanhaa skeidaa pois, tein ns kuolinsiivousta samalla. Harvaa tavaraa olen kaivannut. Nyt vasta kolmen vuoden jälkeen hankin uudet huonekalut. Piti niinku sopia niiden vanhojen kanssa et käykö 😁. Ei tullu ikävä 😝
No siinäpä pakkokeino. Ylipäätään muutto pakottaa käymään tavarat läpi: jaksanko oikeasti raahata tätäkin mukanani? Radikaali pieneneminen tietysti vielä enemmän. Jollain tapaa ihailen selkeyttä ja vähätavaraisuutta ja tiedän, että pärjäisin vähällä. Mutta se karsiminen on suuri henkinen ponnistus. Tavaroissa on tunteita ja menneisyyttä. Se tekee prosessista aina hieman vaikean, uroteon.
PoistaHuh, 5 päivää jos kestää kuivuminen, niin eipä ole ihme, että kuivausrumpu kiinnostaa. Varmaan varsin suuri ero ilman rumpua kuivauksen ja rummussa kuivaamiseen välillä. Tuota kamojen hävittämistä pitäisi harjoittaa, paljon turhaa löytyy, jota ei ikinä tarvi.
VastaaPoistaJep, iso homma vaan se raivaaminen. Nuorempana muutin paljon asunnosta toiseen ja se pakotti joka kerta myös karsimaan. Varsinkin kun opiskelijana ja pätkätyöläisenä ei koskaan ollut varaa käyttää muuttofirmoja, vaan jokainen gramma oli raahattava omalla selkärangalla. Nyt huomaa, että on asetuttu. Haluan tässä vaiheessa silti, että kamat on vähenemään päin eikä lisääntymään.
PoistaPyykki kuivuu tällä hetkellä 1-2 päivässä kun aurinko vihdoin paahtaa, mutta suurimman osan aikaa menee liian kauan, ja siinä alkavat paksummat puserotkin haista ummehtuneelta kun ei edisty. Joten olemme tyytyväisiä tähän neronleimaukseen.