Amsterdamin siskosmatka alkaa

Pakkasin lomamatkaa varten. Siskojen viikko Amsterdamissa. Siskoni tuli suoraan Suomesta ja ajoin junalla häntä vastaan lentokentälle laukkuineni.

Kun yritin pakata, kiipesi Jip tietysti heti rullalaukkuun oleilemaan. Ja vaatepinon päälle. Janneke taas löysi vihdoin olohuoneen kukkaruukkupesän nokosia varten.

”Täällä ei pakata! Ilman minua!”

Mukava ruukku.

Alkuasetukset matkalle olivat niin pessimistiset, että siitä vitsailtiin. Aika sateista näytti monelle päivälle tulevan ja pitää ottaa sontsa ja höh. Minulla alkoi taas kerran flunssa ja silloin tuntui siltä, että olisipa se sää ainoa ongelmamme. Kävimme etukäteen läpi, että taskuvarkaita pitää sitten varoa Amsterdamissa; oma vesipullo kannattaa olla mukana, koska Hollannin ravintolat eivät tarjoa kraanavettä vaan vain pieniä, kalliita virvoitusjuomia; ja pyöräteillä ei saa Amsterdamissa seistä tai ne tappaa sut. Näin niinku positiivisena alkuna.

Finnairin lentomatkan alku olikin upea, kuten siskoni raportoi: ensin tarvittiin jäänpoisto, koska Suomessa on lumimyrsky ja pakkasta (joo, huhtikuussa). Sitten joku matkustaja sairastui ja odotettiin hänelle hoitoa tai poistoa. Sitten uusi jäänesto. Sitten sanottiin, että kitkakerroin on alhainen eli kiitotie liian liukas lähtöön. Sitten odottivat hiekoitusta tai harjausta ikuisuuden. Sekä sopivaa hetkeä, jolloin saa taas luvan lentää ilmatilassa. Sitten kolmas jäänpoisto vissiin. Oli ainakin kolme tuntia myöhässä.

Sillaikaa minä ajoin pikajunalla Blerickistä Horstin, Deurnen, Helmondin, Eindhovenin, Den Boschin, Utrechtin ja Bijlmer Arenan kautta Schipholiin, kaksikerroksisen vaunun yläkerrassa mukavasti istuen. Oli helppoa vaihtaa paikallisjunasta pikajunaan Blerickissä samalta laiturilta, parempi kuin Nijmegenin hirveä rasittava pitkänmatkan juoksu rappuja ylös ja alas kiireessä hikoillen tavaroiden kanssa parissa minuutissa.

Kun tulin Schipholiin, oli siskoni kone vieläkin Helsinki-Vantaalla seisomassa. Kävin vessassa ja syömässä ja panoraamaterassilla ja katsomassa vanhoja KLM:n koneen osia kauppakujalla.

Mutta kyllä se loma siitä sitten lähti hyvin käyntiin ja flunssanikin laantui parissa päivässä. Alkuun oli hieman sateista, mutta siten seurasi useita enimmäkseen poutaisia päiviä, ja yksi yllättävä hellepäiväkin.

Mitä tähän nyt sanoisi kun on runsaudensarvi. Paljon kävelyä. Tuhottomasti kokemuksia ja uutta näkemistä. Hauskoja yksityiskohtia, kauppatavaraa ja mukavia tunnelmallisia kahvilaravintoloita. Paljon turistia tungeksii.

On tämä kyllä ihan kiva elämyskaupunki. Kaikkea mahdollista ravintolaa ja snäkkilää ja kahvilaa täällä onkin. Ja kaupat sitten, valtava variaatio. Tosin myös tylsiä kansainvälisiä ketjuja isoilla ostoskaduilla.

Kanavien kaupunki.

Hotellimme alakerrassa on ruokakauppa, mikä on kätevää. Hotelliin nousevat jyrkät kiviraput kahdeltakin puolelta Albert Heijniä, ne menevät sisään taloon avoimesti koko kerroksen verran. Sitten tullaan 2. kerroksessa joko vastaanottoon tai tasanteelle, josta voi jatkaa suljettuun rappukäytävään avaimella.

Ulkopuolelta tämä talo näyttää normaalilta tiilitaloyksiköltä, mutta sisällä onkin sokkeloa ja hirvittävät jyrkät ja kapeat vinot kaltevat amsterdamilaisportaat, joita meidän pitää pusertaa vielä kaksi kerrosta niiden avointen ulko-kivirappujen jälkeen. Eli olemme suomeksi 4. kerroksessa. Ja niitä avaimella avattavia rappukäytäviä on useita vierekkäin siinä tasanteella. 

Hotelli on vähän sellainen viimeinen mahdollinen jämä, jonka vielä saimme varattua keskustan alueelta, sillä kaikki muu oli jo täynnä ja ilmeisesti olisi pitänyt varata majoitus jo monta monta kuukautta etukäteen, jos haluaa jotain kunnollista Amsterdamin keskustasta. Vähän kämänen, mutta kyllä tämä menettelee, ja keskustan eteläosiin pääsee tästä kävellen.

Rappuja, rappuja, lääh.

Hotellin kissa.

Heti hotellin edessä on ratikkapysäkki. Mutta myös ratikkaraiteiden työmaa risteyksessä, juuri tämän viikon. Vihellyspilli soi kuin jalkapallopelissä, kun urakkaan kuuluvat liikenteenohjaajat päästävät vuorotellen autoja, pyöriä ja jalankulkijoita yli. Ratikat ajavat poikkeusreitillä. Työajat ovat 7-24, eli keskiyöhön siellä vielä rälläkkä soi ja hitsauskipinät lentävät, ja se urheilupilli viheltää. Sitten tulee rauhallisempaa.

Katuelämää aamiaishuoneesta nähtynä.

Hollannissa tuli voimaan systeemi, että normaalihintaisen yksittäislipun voi ostaa julkisissa kulkuvälineissä vain vilauttamalla pankkikorttiaan tai puhelimen lähimaksua noustessaan välineeseen ja poistuessaan. Toimii koko maassa kaikissa junissa, ratikoissa, metroissa ja busseissa. Ei tarvitse sovelluksia, ei etukäteen ostettuja lippuja.

Harjoittelin pelkällä pankkikortilla maksamista ensin junassa ja sitten ratikassa. Toimii. Sen kun piippaa mennen tullen. Junamatkalla se rekisteröintipylväs on laiturilla, ratikassa taas vaunussa oven vieressä. Maksu menee tililtä keskiyöllä kun kaikki päivän matkat on summattu. Junamatkaani meni lopulta joku 6 euroa paikallisjunaan ja 23 euroa pikajunaan maan toiselta laidalta toiselle, ei se minusta paha hinta ole. Ratikkamatkoihin menee jotain 2-3 euroa päivässä, ei paha.

Tärkeintä on vain todella muistaa se ulos rekisteröityminen. Koska jos matkaansa ei piippaa päättyneeksi, systeemi ottaa ensin isomman summan ja sitä pitää anoa myöhemmin takaisin byrokraattisesti. 

Ratikan lukulaitteet häröilivät osin eli niiille piti joskus yrittää tarjota korttiaan useaan kertaan ennen kuin ne hyväksyivät. Ja siinä vaiheessa haluaa jo nopeasti ulos ovista, jotka tuppaavat sulkeutumaan päin pläsiä jos viivyttelee. Se oli ainoa stressin hetki.

Kätevä se ratikka on. Vertaan kerran karttaa ja linjakarttaa niin saan selville, mikä linja voidaan ottaa mistä mihin.

Keskustan tungoksessa kannattaa myös vähän kuunnella, kenelle ratikka kilisee. Sillä on sellainen pyörän kellon rimpautus-ääni. Tyypillisesti ne pirauttavat lähtiessään pysäkiltä liikkeelle, ettei kukaan harhaile eteen juuri silloin. Ja ruuhkaisella ostoskadulla ne jarruttelevat ja pirisevät ihmismassassa, sillä siinä sattuu helposti hieman liian lähelle leveää vaunua vaikka luulisi pitävänsä tarpeeksi etäisyyttä kiskoihin. Ei sitä halua, että ratikka koputtaa olkapäälle.

Tulee myös käveltyä paljon. Heti ensimmäisenä päivänä kävimme kivalla lounaalla ihan hotellin kulmilla, sitten kävelimme Leidsestraatin shoppailukatua, näimme parit kanavat ja sillat, menimme Reguliersdwarsstraatin ravintolakatua ja istuimme Rembrandtpleinillä lasillisella mukavassa yleiskuppilassa, joka yöllä muuttuu yökerhoksi. 

Kulmakuppilan hauska sisustus.

Leidsestraatin kauppoja. Jättimäisiä irtokarkkeja.

Reguliersdwarsstraat. Komea nimi.

Ravintolakadun karaokebaari.

Tunnelmallinen ilta kalliissa kanavanvarren asuintaloissa.

Jo ensimmäisenä päivänä tuli nähtyä koko maailmallinen kaikenlaista.