Kevätkös

Stubb on tietysti nimi, joka ei suomalaiselle ääntelylle sovi. Senhän tietää, että banaani on panaani. Ei suomessa lausuta pehmeää b:tä. Ja vielä tuollaisia konsonanttiyhdistelmiä sanan alussa. Sellaiset on suomen kielen kehitys sensuroinut lainasanoista kautta aikojen. Ja taivutustarpeita varten pitää lisätä se i loppuun. Jätän vielä kokonaan huomioitta sen, että u pitäisi lausua (suomen)ruotsalaisittain y:n suuntaan. 

Joten tässä Stubbin muunto suomen kielen äännelakeihin: Stubb > Stubbi > Stuppi > Tuppi. Tasavallan presidentti Tuppi, olkaa hyvä.

Makuuhuoneen ikkunaa emme ole saaneet auki sitten loka-marraskuun. Ovemme ja ikkunanpielemme ovat puisia ja alkuperäisiä 80-lukulaisia. On ollut kaikenlaisia säätiloja, paljon kosteaa ja sadekausia, mutta myös pakkasia, eikä se vaikuttanut ikkunaan mitään, vaan aina se puukarmi vaikutti olevan yhtä turvonnut. 

Korjaaja vietti karmin kanssa tuhottomasti aikaa. Oli vaikeaa saada sitä kohdilleen. Hän joutui hiomaan alta puuta pois, jotta se edes jotenkin toimii. Helvata. Olemme pyytäneet myös etuoven ja pihaoven korjausta, koska nekin on vaikeaa saada kiinni nykyään.

Jos niistäkin joudutaan ratkaisuna hiomaan materiaalia pois, niin sitten ei ole kivaa kun joskus sää muuttuu, puu kuivuu ja kutistuu, ja sitten on liikaa tilaa ovien ja ikkunoiden välissä ja vetää sitäkin enemmän. Vai.

Siivosin vähän etupihaa. Se alkoi niin, että näin hortensian. Ja siinä vanhat kukinnot. Ja kampaaja juuri sanoi leikanneensa hortensiansa kukat pois, koska pensaassahan oli jo uusia silmuja tulossa. No niinpäs onkin minullakin. Siitä se sitten lähti (lapasesta).

Näin kaikki talven yli seisoneet rangat, jotka kaipasivat poistamista, ja paksun paksun syksyn lehtimaton, jonka alta alkaa nousta uusia kasveja jo. Olisi aika. Se vaan on niin, että jos liian aikaisin keväällä haravoin karikkeet, niin herätän sieltä ne talvehtivat leppäkertut. Mutta täällä on kyllä niin lämmin, että uusi kasvu on jo alkanut ja krookukset ja talvio kukkivat, joten kyllä nyt pitää alkaa raivata.

Joten hain kompostisäiliön pihasta etupuolelle, otin haravan ja ämpärin. Todellakin lehtien seasta ryömi esiin pari leppäkerttua. Yritin pelastaa ne turvaan.

Koska helmikuu oli säätilastojenkin mukaan ihan törkeän harmaa, pilvinen ja sateinen, siinä ei huomannut vielä mitään kevään merkkejä. Helmikuu oli ihan sama asia kuin tammikuu tai joulukuu. Joten nyt kai sitten väkisinkin maaliskuu on aivan yhtäkkinen harppaus suoraan kesän tuntuun, kun tätä on näin kauan pidätelty.

Kävin kävelyllä ja vihdoin siellä paistoi aurinko, ja oli suorastaan kuuma. Käännyin pian takaisin ja vein takin pois. Villapaita ja kaulaliina riitti. 

Narsissit kukkivat, peippo laulaa, jotkut kottaraiset visertävät, viherpeipot surisevat, tiaiset piipittävät jne. Jollain on etupihassaan jalkakäytävän vieressä liila rodo tai atsalea aivan kukassa. Mehiläiset pörisivät siinä. Oudon aikainen puska.

Meinasin että noni, saan jotain kivoja kevätkuvia vaihteeksi, kun muutoin filmi täyttyy vain kissoista. Niin eikö siellä tule ensimmäisenä vastaan kaksi kissaa niityllä. Yksi hyppi sitruunaperhosen perään ja toinen poseerasi lumikellojen vieressä.

Siinä oli pieni poika jalkapallonsa kanssa ja hän rupesi puhumaan minulle. Tsemppasin kauhuissani, koska rima on korkealla antaa lapselle järkeviä vastauksia. Poika kysyi, pelaisiko kissa jalkapalloa. Sanoin että ei varmaan, se ehkä pelkää niin isoa palloa. Poika kysyi, osaavatko kissat puhua. Sanoin tauon kanssa miettien, että eeei ne, ja hän täydensi itse, että maukua vain. Kyllä, maukuvat erilaisilla miu-äänillä, eikä sitäkään kovin usein. Poika ihmetteli, että en tajua miksi otat tuollaisen kuvan. Se olikin vaikea selittää. Sanoin, että otan usein kuvia pienistä asioista, joita huomaan ihan tavallisena päivänä. Niitä voi näyttää muillekin ja he ilahtuvat. Ja näen muiden kuvia tavallisesta elämästä jota he elävät jossain muualla.

Se oli kaikki niin absurdia, etten tiedä, mihin hyllyyn laittaisi kommunikoinnin jonkun random lapsen kanssa. Ehkä ainakin annoin sen positiivisen vaikutelman, että kyllä aikuiset voivat jäädä juttelemaan ihan höpöistä asioista kaikessa rauhassa.

Yksi päivä oli ollut jo varsinainen sirkus ennen kuin ennätin töistä kotiin. Mieheni raportoi, että keittiön hana oli lähtenyt irti mutteristaan. Hän oli soittanut korjaajaa, ja sattumalta olikin ollut lähistöllä vapaana yksi, jolta oli peruuntunut joku keikka. Hana korjattiin saman tien. Lisäksi hän otti heti käsittelyyn pihaovenkin. Se oli saranoiden asetuksilla korjattavissa. Nyt on tulossa enää etuoven korjaus. Kuulemma todella monella on nyt vaikeuksia turvonneiden ikkunanpuitteiden ja ovien kanssa.

Hana on toki ollut kovassa käytössäkin.

Seuraavaksi, siinä vaiheessa kun tulin kotiin, oli Janneke juuri ryöminyt alakautta sohvan sisään. Sohvan aluskangas oli ilmeisesti revennyt silloin kun siitä pullahti yksi jousi viime viikolla. Ja kissa löytää tien luolaan tietysti. Kaadettiin sohva ja sain ommella pitkän repeämän kiinni käsin langalla. Jousi oli katkennut eli sitä ei saa takaisin. Ja kissat tietysti yrittävät jo raapia revennyttä kohtaa uudestaan auki, koska olisi niin kiva mennä sohvan sisään.

Taitaa olla mennyttä sohvaa. Harmi, koska päälliskangas on niin nätti edelleen ja saatiin silloin kiva oranssi, tosi kaunis. Saakohan enää värillistä sohvaa mistään nykyään, kun sisustuskaupoista ovat viimeisetkin värit kadonneet tyystin, etsi sitten mitä tahansa mikä ei ole ruskea, beessi tai musta? Ja millä sellaisen sohvan löytää, joka on alapuolelta kissaproof?

Koristeompelun aatelia?

Yksi ilta touhuttiin kissoille uudet hiekat hiekkalaatikkoon. Sillaikaa mieheni päästi kissat pyörävarastoon ja hyllyllä ne kaatoivat kukkaruukullisen lecasoraa lattialle. Seuraavaksi todettiin, että uusi eri merkin kissanhiekka näyttää liian karkealta, ja niin se olikin; Jip valitti ja miukui, että tassuihin sattuu. Mieheni lähti akuutisti metsästämään hienompaa kissanhiekkaa. Onneksi hyvää löytyi.

Yöllä tyypit kävelivät makuuhuoneessa. Lattialla nuuskittiin. Torkuin niin, että käteni lepäsi paljaana sängyn reunalla. Tuhina läheni ja tunsin, kun kostea nenä kävi kädessäni kiinni.

Sohvalla ja sylissä on jo käyty.

Kun ne leikkivät keskenään, ne sanovat oikeesti ”kurr-nau” ja ”purnauskis” ja ymmärrän mistä nuo suomen kielen kuvailut tulevat. Toistensa kutsumiseen niillä on erilainen pehmeä maukuminen kuin ihmisille.

Yhtenä aamuna Janneke tuli makuuhuoneen nurkkapetiinsä ja nukkui meidän seuranamme monta aamutuntia siinä. Kunnes Jip tuli sisään ja alkoi vinkua (kirjaimellisesti), että minulla on tylsää kun koko talous vain nukkuu. Lopulta Janneke nousi.

Yöllä joskus 5.30 kävin vessassa. Ja yhtäkkiä seisoo Jip kylppärin matolla. Siihen on varauduttava, että aina voi olla yhtäkkiä kissa jaloissa, ettei pelästy. Vuorokaudenaika ei sano siihen yhtään mitään. Ne voivat olla milloin vain hereillä.

Tilanne päällä.