Kissat uudessa kodissa

Kissojen sopeutumisessa on edistytty joka päivä. Nämä eivät olleet sen luonteisia, että tulisivat heti puskemaan ja vieraankin ihmisen luo, vaan arkoja tapauksia. Ne tarvitsevat aikaa ja rauhaa. 

Tuntui siltä, että ensin on tärkeää saada ne luottamaan kotiinsa ja ympäristöönsä. Tutustuttaa ne kaikkiin paikkoihin ja antaa niiden määrätä tahdin. Sitten, kun oma reviiri on selvä ja ne kokevat sen turvalliseksi, voi alkaa lähentyminen ihmisiin. 

Yhdessä kissakirjassa osuvasti sanottiinkin: ”Kissa on kontrollifriikki eläin.” Se haluaa tietää, mitä ympäristössä on, mitä siellä tapahtuu ja mikä muuttuu. Siksi uudet esineet ja ostokset, jotka tuodaan reviirille, pitää nuuskutella ja tutkia.

Ensimmäiset päivät olivat vaikeita ja ne pelkäsivät meitä. Vähitellen ne rentoutuivat hitusen kerrallaan. Ei enää tarvinnut tarkkailla koko ajan salaa, mitä me teemme, vaan torkkuessa saattoi jatkaa unia vaikka puuhasimme asunnossa. Alkoi rento haukottelu, venyttely ja turkin putsaus. Aivan vähitellen saimme luvan varovasti silittää molempia. Ne alkoivat kehrätä.

Ei pidetty kissanristiäisiä, vaikka päätettiinkin siskolle ja veljelle sopiva nimipari. Niillä ei ollut pentukodista vakiintuneita nimiä, joten saimme keksiä ne. Päädyttiin siihen, että ne ovat Jip ja Janneke, klassisten hollantilaisten lastenkirjojen mukaan. Niissä seikkailevat tyttö (Janneke) ja poika (Jip) mäyräkoiransa ja kissansa kanssa, mustavalkoisin piirustuksin kuvitettuna. Sopii mustavalkoisille kissoille.

Alkuun Jip otti torkkupaikakseen kissantornin luolan. Sanottiin, että sillä on sen oma ”man cave”.

Luolasto kelpaa kyllä molemmillekin torkkupaikaksi välillä.

Myöhemmin Jip makasi kissantornissa ja katsoi paikallistelkkaria, jossa uutistekstisivut vaihtuvat. Se tuijotti ruutua ihmeissään ja hätkähti aina kun sivu vaihtui liukumalla. Liikkuvaa kuvaakin katsoi niin tarkkaavaisena. Ihan varmasti ne eivät ole nähneet telkkaria eläessään, niin suuri ihme se oli.

Yöllä kuului kaikenlaista töminää alakerrasta. Illalla nähtiin, mikä se sirkus on, kun ne uskalsivat leikkiä keskenään edessämme. Ne jahtaavat toisiaan hulluna, ryntäilevät ja painivat. 

Siinä oli hyötyä siitä, että olimme näyttäneet niille jo eteisen, raput ja yläkerran. Väliovi eteiseen on yleensä raollaan. Ne käyttävät sitä jahtaamisleikkiin: yksi juoksee eteiseen ja toinen olohuoneessa vaanii oven takana valmiina hyökkäämään kun toinen tulee sisään.

Olin ehkä enemmän valmistautunut aikuisiin kissoihin, jotka lähinnä makaavat. Mutta tuli 9-kuukautiset pennut. Näistä on rauha vielä kaukana, kun ne riehuvat.

Kissanpojat ovat kuulemma villeimmillään 11 kuukauden ikään saakka. Eli nyt. Sitten ne ehkä alkavat rauhoittua. Noin vuoden iässä ne ovat virallisesti aikuisia.

Kyllähän ne vähän maistelevat kaikenlaisia naruja ja pureskelevat muoveja. Täytyy harkita, mitä jättää esille. Ja kun ne ryntäävät täysillä leikkiessään, ne liukuvat pitkin laminaattia niin että nyt lensi vesikuppi metrin ja lähes kaikki vesi levisi sieltä lipaston alle. 

Keittiössä Jip aiheutti kaaosta yrittäessään päästä jääkaapin päälle. Siihen tarvitaan mikrouunin päällistä väliaskelmana, ja siinä olivat tomaatit ja mandariinit tiellä. Kuului kaikenlaista räminää ja mandariinit makasivat mikron takana ja tomaatit olivat kadonneet. Niitä oli uunin takana pitkin ja ryömin niitä poimimassa.

Janneke on selvästi pienempi kuin Jip. Jip alkaa olla jo kunnon makkara, tarkoitan sellainen terveen tukeva. Janneke on niin pikkuinen ja kapea siihen verrattuna. Luulen, että se jää pienemmäksi aikuisenakin. 

Silti juuri Janneke on se rohkeampi. Menee edeltä uusiin paikkoihin. On utelias. Kokeilee insinöörinä materiaalit ja esineiden toiminnan.

Janneke myös kiinnostuu ihmisten ruuasta eli tulee norkoilemaan heti, jos haistaa, että meillä on vaikka jugurttia tai juustoa esillä. Se nuuskii yhtä lailla niin mehulasin kuin perunankuoretkin. Tsekkaus pitää tehdä kaikesta ja jos aines on sen mielestä herkullista, se yrittää maistaa. Sen kanssa saa olla varovainen tai ruoka varastetaan.

Molemmat juovat ihmisen vesilasista pöydältä eli sitten tietää, että se on kissan vesi, jos sellaisen jättää seisomaan.

En juonut kannusta. Tai ehkä join.

Muutaman päivän kuluessa ne löysivät kissansillan ja hyllyjen päällisen catwalk-reitin. Janneke ensin tässäkin asiassa, seuraavana päivänä Jip. Ne makasivat hetken molemmat hyllyn päällä ja se oli mahtavaa nähdä, että teoria toimii käytännössä.

Myös seinään asenntut juuttinarulla päällystetyt kissanraput toimivat oikein hyvin.

Paljon ollaan opittu.   

Ruoka: Ne syövät aika paljon raksuja. Kaipa siksi, kun ne ovat kasvuiässä. Ne annostelevat raksunsa itse ja syövät monta kertaa päivässä pieniä määriä. Ei siis tarvitse pitää ruoka-aikoja, vaan kuivamuonaa voi jättää aina tarjolle.

Märkäruokaan ne eivät ole tottuneet. Jaamme niille yhden pussin päivittäin eikä niillä ole tarvetta syödä sitäkään puolikasta loppuun. Joistain lajeista ne eivät pidä ollenkaan. Jos Jip kuopii ruokakupin vierestä lattiaa eikä syö, se tarkoittaa, että ”hautaa tuo pahalta haiseva scheisse sanonkomä mihin”. Katkarapuruoka oli sen mielestä pahaa. 

Onneksi netissä on nykyään todella paljon tietoa ja kokemuksia, jotka selittävät tiettyä käyttäytymistä, joten tämäkin viesti voitiin tulkita päivänselvästi.

Vesi: Ne juovat hyvin. Onneksi. Koska moni kissa tuppaa juomaan niukasti ja niitä pitää houkutella siihen. Meillä on täysin parhaiden kissapsykologien ohjeiden mukaan vesikupit eri paikassa kuin ruoka, ja kaksi eri paikkaa vedelle kulkureittien varrella. Kun näimme sen määrän, mitä ne juovat, hankimme koiraosastolta vielä laveammat vesikupit.

Kissanvessa: Toimii hyvin. Vahinkoja ei ole tullut vessan ulkopuolelle. Optimoimme siivilälapioiden malleja, jotta saamme pienemmätkin kikkareet paremmin suodatettua. Minusta on onneksi ihan rauhoittavaa siivilöidä kissanhiekkaa, sillä lailla ”my zen garden” -tyyppisesti. Kun hiekkaa on tarpeeksi, hajut kyllä hautautuvat sinne pian. Mutta pois siivotut tuotokset pitää viedä heti ulkoroskikseen.

Raapiminen: Ne alkoivat heti käyttää vaakatasossa olevaa pahvista raapimalautaa, jonka olin ostanut parilla eurolla, kun kissakirja niin selvästi suositteli sen muotoista. Heti menestys. Ne raapivat myös kissatornin lukuisia raapimapylväitä. Epävirallisista paikoista ne raapivat paksua tiivistä mattoa eikä se haittaa, se on vain vanha halpa matto.

Leikkiminen: Onneksi niillä on toisensa suurimman pentuenergian purkamiseen. Mutta kyllä ne leikkivät myös meidän kanssamme onkijahtausta, ja kelpuuttavat monenlaiset lelut ja paperitollot omatoimiseen riehumiseen.

Rytmi: Päivällä nukutaan noin 10-17 tai viimeistään 12-18. Se on ihan loistavaa työpäivien kannalta. Eivät ne pitkästy, kun ne kuitenkin vetävät lähinnä sikeitä. Illalla sitten leikitään ja syödään, mikä jatkuu osan yötä. Sitten taas nukutaan loppuyö, ja aamuhämärissä kai noustaan ja ollaan taas aktiivisia siinä 6-11.

Kiva kun paras kissoihin tutustumisaika on keskiyöllä. Silloin niille voi jutella ja silitellä parhaiten. Vähän hankalaa aamuherätyksen kannalta.