Kunnes flunssa iski

Olen kadottanut nätin violetin hansikkaani. Ei löydy. Enää yksi vaatekaapin hyllyllä. Jos se on jollain kauppareissulla pudonnut kaupan parkkipaikan tienoille, niin se ei tule löytymään.

Sitten kadotin kaulariipukseni, muutama vuosi sitten Vanhan joulumarkkinoilta ostetun hauskan. Sen ketju aukesi jo monta kertaa työpäivän aikana ja mietin lopuksi, että laitanko sen turvaan laukkuun. En sitten laittanut; koetin lukitusta ja meinasin, että kyllä se kestää kotiin saakka. No, kannoin laukut autosta sisälle, riisuin takin ja huomasin, että kaulasta putoaa pelkkä auennut ketju. Perhana, se tapahtui kuten aavistin. Taskulampun kanssa kadulle; auton oven vieressä se makasi maassa. Onneksi.

Laitoin siihen uuden narun ja lukon.

Jonkun aikaa oli talvista ja lumista. Silti kävimme töissä jopa kaksi kertaa päivässä kävelyllä. Minulla oli sentään pipo ja lapaset, muilla ei niinkään. Nolla astetta ja tuulee, kuitenkin. Ja kävin kävellen ruokakaupassa. Hassua, että juuri tosi kylmällä säällä minun tulee käveltyä niin paljon askelia ukona, että siitä voi olla ylpeä askelmittarin tilastoissa.

Kyllä se sade minut enenmminkin ajaa sekä käyttämään autoa kauppamatkalla että pysymään sisällä. Ei pakkanen niin haittaa eikä minua silloin palele sillä tavalla inhottavasti aktiivisesti. Talvitakissa tulee usein liiankin kuuma. 

Tiesin, että villatakkinen välikerros on liikaa ja alan hikoilla liikkuessa. Joten riisuin kerroksia ennen takin laittamista ja sanoin työkaverille: ”Kato näin me Suomessa tehdään! Vähennetään vaan vaatetta ennen kuin mennään ulos pakkaseen!”

Jotain räntääkin tuli naamaan.

Luulin lukevani kampaajalla vaikka kuinka paljon mukaan ottamaani kirjaa, mutta siellä oli niin mielenkiintoiset naistenlehdet (vuodenvaihde special paksu edition), että niistä riitti kahdeksi tunniksi.

Yläkerrassa kylppärissä havaitsin ikkunalaudalla harakan. En edes tiennyt, että siinä on ulkoikkunalauta, jonka päällä voi tipu istua. Se krähisi siinä puolen metrin päässä minusta eikä nähnyt sisälle. Sillä oli touhukasta. Se huuteli lajitoverilleen koko ajan. Krähäh, krrh, krääh, krihi. Se pullisteli ja ravisteli. Se nokki ikkunanpieltä. Se puuhasteli siinä sen verran kiinnostuneena, että tajusin: jos se testaa sitä pesäpaikaksi? Nythän jo alkaa harakoiden pesimäaika, aikaisin kevättalvella. Aloin puhua sille ääneen. Sanoin sille, että ei kannata siihen pesää laittaa, et saa minulta lupaa. Ei se havainnut minua vieläkään; sen sijaan se lauloi harakan laulua. Kuuluisaa, myyttistä, harvon kuultua hiljaista harakan lurituslaulua kitinöiden seassa. Voi ei, pesäajatuksia. Sitten se lensi pois.

Tipun jälkiä lumessa.

Irlannin euroviisuvalintashow oli ihan hirveän halpa. Pikkustudiossa, yksi juontaja yksin. Kappaleissakaan mitään tasoa. Nyt he lähettävät sellaisen överin goottitytön, jonka kappale on teatraalista rääkymistä. Great. Missä ovat Irlannin säveltäjät ja oikeasti hyvät muusikot? Viisukarsinnoissa nähdään pelkkää pohjasakkaa.

Luxemburg palaa viisuihin! Heidän showllaan oli varmaan 10 x Irlannin budjetti. Isossa salissa, iso yleisö, kiiltävä valtava näyttämö LED-seinineen, 4 juontajaa gaala-asuissa kuin viisuissa konsanaan tyylikkäästi, isot esitykset, pyroja ja savukonetta. Maan rikkaus ja julkiset varat todellakin näkyvät. Musiikin taso selvästi parempi kuin Irlannin, vaikkei täälläkään ollut mitään kovin erikoista kappaletta välissä. Voittaja on ihan jees, hitusen innovatiivisempi kuin muut kilpailijat.

Minut suorastaan yllätti, kuinka kaikki neljä juontajaa puhuivat suurelta osin luksemburgia. Olin odottanut ranskaa! Ja kuulemma takavuosina viisuohjelmien standardikieli siellä olikin ranska.

Olin myös luullut, että kandidaateiksi olisi haalittu eri maista laulajia, koska eihän niitä paikallisia nyt niin paljon ole... mutta alkuesittelyissä 90% heistä puhuikin lëtzebuergia ja oli paikallisia. 

Se on niin totta, että tosi monen vokaalin tai ainakin saksan i:n kun korvaa a:lla, niin saa luksemburgin kieltä. Mitsingen oli ”matsangen” (laulaa mukana) ja ”als Kind” oli ”als Kand” (lapsena).

Pitkään selvisin flunssatta. Mutta sitten huomasin, että minulla on kurkussa JOKIN. Kurkkukipu ja kröhä, eli alkava virus.

Sitten se pöpö tuli. Täysin turhaa yrittää nukkua, koska joka 40. sekunti alkaa uusi kutitus keuhkoissa ja on pakko yskiä tai rykiä. Räkämanagement vaatii jatkuvaa huomiota.

Sen sijaan että nukkuisin oikeasti, näen vain liian eläviä visioita tapahtumista keuhkoputkissa.

Lihaskipuja. Pää ihan tööt. Päähänkin sattuu. Otsaonteloita kivistää. Korvissa humisee. On kylmä, on kuuma. Leukaan sattuu, ikeniin sattuu, hampaisiin sattuu, hauikseen sattuu, kädessä käsittämättömiä paikalliskipuja. Tyynyvuorella nukkuminen varmasti osaltaan aiheuttaa oikean puolen niskan lihaksiin jäykkyyttä ja kipua.

Elämä on tauolla. En fyysisesti pysty tekemään mitään. Olen katsellut likaisia rappusia flunssan alusta saakka, että ”tänään pyyhin nuo pölyt rätillä vihdoin”, mutta olo on pahentunut pahentumistaan niin että se ponnistus on täysin pois suljettu. Vaikka on vain kahden minuutin homma.

Mitä enää voi tehdä? Pitääkö höyryhengittää?

Tulitikkurasia ei ehkä kuulu joukkoon...

Kerran alkoi jo tuntua paremmalta, mutta sitten alkoi uudestaan kurkkukipu ylhäällä kurkussa. Kipu säteilee oikeaan korvaan. Sittenkin poskiontelontulehdus äitymässä? Vai uusi virus uudella kurkkukivulla? Vai angiina alkamassa? Joku kiva mihin tarvitaan ehdottomasti lääkärin tarkastusta ja antibioottia? Viikonloppuna?

Mietin, että en kyllä ole kokeillut nenähuuhtelua vielä, vaikka ontelot ovat olleet ongelmalliset koko ajan. Että ei sovi valittaa, jos ei ole kokeillut vielä edes a) nenäkannua ja b) höyryhengitystä.

Tein huuhtelun suolavedellä. Mitään ei tapahtunut, siis ei mitään draamaa. Toivon että huuhtelu edes kosteuttaa. Pitääpä tehdä toistekin.

Tämä on ollut sitkeä tapaus, mutta ehkä se nyt 10 päivän päästä olisi oikeasti helpottamassa. Toivotaan.

Kun makuaisti on vähän palaillut, on ollut ilo saada sushia pitkästä aikaa.