Kissapäivitys

Voi ei. Nelijalkainen ystävämme, kissa Dorus on kuollut. Saimme tiedon omistajilta. Se oli yhtäkkiä sairastunut ja kuollut eläinlääkärissä. Sillä oli ehkä ollut sisäisiä ongelmia jo pidemmän aikaa, mutta ne eivät näkyneet päällepäin. 7-vuotias. He olivat haudanneet sen heti omaan pihaan. Kävimme haudalla ja veimme sinne pikku koristeen.

Voi pientä. Se toi meille aina iloa käydessään kylässä. Ja arvostin suuresti sitä, että se luotti meihin ja otti meidät ystävikseen. 

On vaikeaa hyväksyä, ettemme koskaan enää saa nähdä sitä. Se on otettu meiltä pois, ja ihan yhtäkkiä. Se oli ihan oma persoonansa. Tuttuja eläimiä alkaa ajatella kuin henkilöinä, suorastaan kuin ihmisinä, joilla on oma luonne. Tunsimme sen ja sen tavat niin hyvin. Se oli monessa mukana. Seuraili puuhia. Joi hanasta. Torkkui lehden päällä. Katseli ikkunasta. Pötkötti sylissä. 

Kaipaamme sitä ihan hirveästi. Ei sitä edes tajunnut, kuinka olimme siihen kiintyneitä, vaikka se kävi meillä sisällä vasta reilun vuoden ajan. Miten vaikeaa täytyy omistajilla olla, joilla se oli pienenä kissanpentuna jo huolehdittavana.

Toinen kaverimme, ja Doruksen ystävä samasta taloudesta, Julius, on onneksi käynyt. Mutta sitä ei usein näy päiväkausiin. Eihän se silloin ole saatavilla kun me haluaisimme. Se on jossain menossa aina ja tulee sattumalta joskus, aika harvoin.

Huomaamme tämänkin tilanteen opettamana aika kovan kissan tarpeen. Kuinka ihanaa olisi, jos kotona olisi oma. Toisaalta se on edelleen hankalaa ja ristiriitaista, koska matkustamme jatkuvasti vähintäänkin Suomeen ja silloin pitää järjestää täydellisen luotettava lomahoito. Ja asunto pitäisi järjestää sopivaksi. Seinänaapurillamme on kaksi sisäkissaa. Hänellä on lasitettu terassi, jolla kissat voivat hengata lähellä pihaluontoa ja silti pysyä turvassa sisällä. Pitäisikö meidän hankkia lasitettu terassi?

Ylipäätään kyllä tuo on nyt oikea idea oikeaan aikaan: asunnosta pitäisi tyhjentää roinaa. Pitäisi myydä kirpparilla tai jossain ylimääräistä pois. Pitäisi inventoida kaikki huoneet ja kaappi kaapilta kaikki sisältö. Tuli sitten koskaan kissaa tai ei. Luovuuteni on tukossa enkä tee taidetta, koska niitäkin välineitä on jo liikaa. Tuotoksetkaan eivät mahdu minnekään.

Eli suuria muutoksia ja muutoksen tuulia nousee yhtäkkiä todellisiksi.

Parasta on, että Julius tuli kylään ja katsomaan siivousta. Se valvoi tavaroiden lajittelua loikoilemalla matolla vieressä. Se katseli eri pöydillä touhujamme. 

Sisääntulo oli legendaarinen. Olimme saaneet seinänaapuriltamme pussin kissanraksuja, koska hän ei enää käytä sitä merkkiä. Emme vielä tienneet, mitä tehdä niille; ehkei kannata ruokkia Juliusta meillä tai se jää tänne asumaan...

Joka tapauksessa pussi oli penkillä, kun Julius tuli keittiön kautta sisään. Mieheni oli jo ullakkoa siivoamassa ja minä eteisessä. Yleensä Julius ilmoittautuu kokonaisella maukukonsertilla. Kuulin eteiseen yhden pienen ”miun”, mutta sitten ei kuulunut eikä näkynyt mitään enää. Olihan se Julius, kyllä kuulin ihan selvästi että se tuli sisään!

Menin katsomaan, että mitäs täällä niin hiljaisesti puuhaillaan. Niinpä tietysti, Julius kyllä haistoi ruoan pussin läpi ensi töikseen ja oli jo hampaillaan repinyt pussin auki. Hyvin älykästä: se huomasi, ettemme kumpikaan ole näköetäisyydellä ja jos ei se enempää ilmoita itsestään, se voi rauhassa ensin tutustua kiinnostavan pussin antimiin. Annoin sille muutaman raksun löytöpalkkiona ja maistui.

Julius tepasteli ja hurisi, sillä oli mukavaa ja mielenkiintoista. Nyt ei ollut aikaa torkuille, kun tapahtui kaikenlaista, mitä piti tutkia. Silitin sitä ja sanoin ”Arvostamme vierailuanne erittäin suuresti”. Lopulta se lähti kadulle jatkamaan hommiaan.

Mutta nyt sitä ei ole taas pitkään aikaan näkynyt. Ei edes raksujen houkuttelemana; se ei ole ylipäätään kovin kiinnostunut herkuista. Jos haluamme kissatakuun, ei siihen auta kuin oma ilmeisesti. Mietitään asiaa rauhassa.