Kappale kauneinta Suomea

Kesäsäätä vielä riitti elokuun puolivälissä ja halusimme kokea hieman maalaismaista Suomen maisemaa. Siihen löytyi autolla ajettavia kohteita. 

Jostain muistini tunneleista löysin sen, että olen joskus teininä käynyt Vehoniemen automuseossa. Sehän on kauniilla kannaspaikalla järvien välissä ja melkein Kangasalla, joten eiköhän sielläkin ole myös Suomi-maisemaa. 

Selvisi, että pari vuotta sitten sinne on rakennettu kokonaan uudet punapuiset hallit, maisemakahvila ja puinen näkötorni. Komealla paikalla järvimaisemassa se onkin, harjutie vie. Hauska oli, yksi hallillinen autoja, kiinnostavia erikoisuuksia. 

Joitakin itäautoja pienoismalleissa, presidentti Paasikiven lahjaksi saama neuvostoliittolainen auto, kolmipyöräiset autot, suurehko Fiat, hyvin varhainen sähköpakettiauto vuodelta 1991 ja kaunista kiillotettua vanhoilta ajoilta. 

Neuvostoliiton komeudet.

Paasikiven saama auto.

Isohko Fiat.

Mopedivalikoimasta selvisi, kuinka Suomi pyöri pitkälti kotimaisilla mopomerkeillä. Solifer, Tunturi, Helkama.

Oli lounasaika ja kahvilan burgerivalikoima houkutteli. Aurajuustoburgeri oli mahtavan hyvä. Kaipaan Hollannissa homejuuston käyttöä, sitä ei saa lisukkeena purilaisissa ja tuskin ollenkaan pizzoissakaan ellei ota gorgonzolapizzaa, joka on sitten pelkkää gorgonzolaa. Suomen homejuustokulttuuri on hieno juttu, jota tulee arvostaa. Myös seurueen valitsemat muut burgerit olivat kuulemma maukkaita. Oli oikein ykkösburgeripaikka. Hyvä, että olin tällasen vihjeen käsittänyt etukäteen netistä ja ohjasin meidät suoraan burgerien pariin. Varmaan Suomesta saa jotain homejuustokastiketta pullossa? Olisi pitänyt hankkia sellaista mukaan Hollantiin ja truuttailla sitä sitten kaikkien ruokieni päälle, hm.

Kapusimme näkötorniin ja kuulin jonkun sanovan, että se vähän huojuu tuulessa siellä ylhäällä. Totta ja huh. Vähäsen pelotti matalahkon kaiteen äärellä. Mutta hienoa oli. 

Ajoimme Pälkäneen ohi ja äiti valisti, että Pälkäneen perunalimppu on kuuluisa leipälaji. Hämärästi tuttu käsite kyllä. Näimme leipomomyymälän, joka limppua mainosti tien vieressä. Paluumatkalla  pysähdyimme siihen ja otimme limpun mukaan.

Nuutajärvi oli toinen nostalginen paikka. Forssan ja Humppilan kautta ajaen. Se oli ennen vakituisen vuokrakesämökkimme matkan varrella, joten siellä tuli käytyä joka kesä.

Humppilan lasissa on nykyään joku tehtaanmyymälöiden ostoskeskus suomalaisia designmerkkejä, ja oranssi talo vielä tallessa. Siellä emme nyt pysähtyneet. Siellä pystyi 70-80-luvulla katsomaan lasiseinien takaa lasinpuhallusta uunien ääressä ja ostamaan myymälänurkkauksesta astiastoja ja vaaseja. Ja syömään berliininmunkkia kahviossa, mikä on tietysti tärkein muistoni, eheh.

Nuutajärveltä en niinkään muistanut, että siellä on myös vanhoja puutaloja monta. Jotenkin en hahmottanut, missä kohdassa taannoin aina kävimme lasiostoksilla, en löytänyt tutunnäköisesti niitä tiilitaloja, joissa se lasikauppa oli ollut ja mihin silloin pysäköitiin. Muistin erilailla piha-aluetta.

Mutta siellä oli ihan hyvä keskittymä lasistudioita, lasitaiteilijoiden kokoelmia ja myymälöitä. Huikean kauniita taidelasi-ideoita. Ihanan kiiltävän sileitä pastellivärisiä valtavia jäätelöpuikkoja lasista. Kuumailmapalloja, joissa roikkuu pieni kori. Kukkamuotoja, näkinkenkiä. Bonsaipuita mattavärisistä lasipyörylöistä. 

Puut ovat Alma Jantusen luomuksia.

Ja oli lasinpuhaltamokin vielä, harjoittelupaikat opiskelijoille, ammattikoulun linjaa uuneineen. Ja juhlanäyttely, joka pian tämän jälkeen sulkeutuikin.

Oli sinne kyllä pitkä matka ajaa ja lähinnä metsien halki. Pari peltoa ja kylää. Hyvin suomalaista siis. Suomi on iso maa.