Yön mysteerivieras

En saanut yhtään unta helteisenä yönä, jolloin makuuhuoneen ikkuna oli auki. Sitten kuului ulkoa ensin pienen koiran haukuntaa, sitten pari käsittämätöntä vinkaisua ja sitten hyvin läheltä, meidän tai naapurin pihasta, jatkuvaa pientä kahinaa ja kolahtelua. Onko siellä joku murtovaras yrittämässä avata pihaovea?? 

Otin taskulampun. Uudehko taskulamppumme on onneksi ihan hirveän voimakas. Näen: keskellä pihaa joku kissa polulla katsoo loistavin silmin valoon. Ja kolina kuuluu muovipakkausten jätesäkistä, joka nojaa meillä seinään nurkassa. Valokeila ei ihan ylety siihen.

Millä näen yläikkunasta aivan talon viereen, kun siinä on kiinteä hyttysverkko, joka estää minua kurottamasta päätä ja taskulamppua ulos? Revin varovasti hyttysverkon kulmaa tarrakiinnityksestä irti. Joo, joku eläin puuhaa jätesäkin kimpussa. Näen harmaan peräpään ja luulen, että siinä on toinen kissa. Tyhmä, varo ettet tukehdu muovinpaloihin kun revit siellä jotain! Mutta miksei se pelästy ja pysähdy, kun loistan siihen valoa? Sitten kuuluu omistuista kakomista ja luulen, että se on jo saanut kurkkuunsa jotain ja pitää pelastaa.

Menen alas, avaan oven. Mikä siellä puuhaa? Se onkin iso siili. Immuunina kaikelle sirkukselle se puhisee ja syö jotain pääpuoli kokonaan säkkiin tunkeutuneena. Se on repinyt aukon säkin pohjaan. Haisee grillivartaan pakkauksen marinadille, ja jugurttipurkkikin on melkein ulkona säkistä. Siili ei suostu tulemaan ulos säkistä, vaan roikkuu aukossa ja jatkaa: ”nam nam nam.” Hirveää pihinää ja tuhahtelua se pitääkin, unohdan aina kuinka outoja ja kovia ääniä siileistä lähtee.

Revin säkkiä lisää auki paljain käsin ja nostelen sitä, tartun jopa siilin kylkiin paljain käsin, koska piikit ovat litteinä eivätkä puolustusasennossa, ja ravistelen sen varovasti ulos. ”Menehän. Ei ole hyvää muovi sulle. Mulla ei ole sulle ikävä kyllä liharuokaa tarjota, mutta tossa olis lautanen vettä.” 

Suljen revityn säkin pihalaatikkoon kannen alle. Siellä on liian niukasti tilaa, koska muovisäkit haetaan vain 2 viikon välein ja pakkausjätettä kertyy paljon. Mutta parempi alkaa pitää kaikki ruualta haisevat säkit kannen alla, koska yhtä hyvin niitä voivat repiä myös kissat yöllä ja harakat päivällä. Keräyspapereita voi mieluummin pitää ulkona talon nurkalla, jos tila loppuu. Se ei sentään houkuttele eläimiä.

Sillaikaa ilmestyy kissa Julius ja livahtaa sisälle maukumaan ja saan kantaa sitä keittiöstä ulos, koska kello on 3 yöllä. Pihassa oli alun perin joku muunvärinen kissa. 

Täällä on nyt jonkun haukkuva koira, paksu siili ja 2 kissaa. Ja nukkua pitäisi eläinsirkuksen sijaan.

päiväsaikaan

illalla:

Tulen kotiin töistä ja menen mieheni viereen sohvalle istumaan. ”Mitä ratinaa täällä kuuluu? Kenen maha kurnii?” ”Eiks se ole joku vaan rankkasateen ääni tuolta ulkoa.” ”Varmaan.” Mieheni lähtee kauppaan, istun yksin, ja taas kuuluu jotain kurinaa. Ei oo mun maha! Mitä tämä on? Mikä TÄÄLLÄ on?

Sillon muistan, että mieheni oli yöllä epävarma siitä, ettei siili vain tullut sisään. ”Oliks toi väliovi auki koko ajan?” ”Oli.” ”Eihän se tullu sisään?” ”Ei täällä näy ketään.” Tarkastin pyörävaraston laidat. Ei tosin nähty sen myöskään poistuvan pihaan. Oli pimeää ja kannettin koko ajan Juliusta ulos.

Silloin valkeni aivan selvästi aivoissani: se siili ON täällä sisällä. Se on tuolla sohvan alla ja pitää kurinaa. Se pitää saada pikaisesti ulos. Sillä on nälkä ja jano. Se raukka on ollut sisällä loukussa loppuyön ja koko päivän, kun olimme töissä.

Julius perhana, mikset kertonut että siili tuli sisään?

En halua heti loistaa taskulampulla ja herättää sitä. En minä sitä yksin voi alkaa metsästää. Jos se alkaa juoksennella pitkin poikin, tarvitaan 2 ihmistä. Hain jo esiin ämpärin, johon sen voisi säilöä, ja nahkaiset puutarhahanskat, joilla voin nostaa piikkipallon piilostaan. 

Olin satavarma, mitä löydän sohvan alta, jo ennen kuin otin taskulampun ja tarkistin asian varovasti kontaten. Jep. Siellähän se, takanurkassa seinää vasten, piikit pystyssä. 

Kutsuin miehen takaisin kaupasta viestein. Tämä pitäisi hoitaa kiireellisesti ensin. ”SE SIILI ON SOHVAN ALLA!!!!” ”Sisälläkö?” ”KYLLÄ!”

Mieheni haki kisssataloudesta heti kissanruokaa siilille ja samalla kissanaapurit tulivatkin auttamaan. Piikkipallo oli puristanut itsensä sohvan ja lattian väliin niin, että sain sen esiin vasta kun 2 miestä nosti sohvaa ilmaan ja minä ryömin sen alle. Siili oli kokopallona eikä halunnut avautua. Olipa se painava, tosiaankin iso yksilö.

Ensin muovilaatikkoon. Ei sitä voikaan tässä ruokkia, kun se vaan sulkeutuu eikä uskalla tulla kuorestaan ihmisen edessä. Laitetaan se pihalle sateeseen, niin se tajuaa olevansa ulkona vapaudessa. Vesilautanen ja kissanruoka sen viereen pihapöydän alle. 

Näin, että se hengittää kyllä pallona. Hetkeksi poistuin, ja se oli lähtenyt.

Toivottavasti se toipuu. Sen illan satoi rankasti, joten ainakin nesteytystä se sai heti luonnosta. 

tutumpi vieras

Tuli mieleen se Muumien Taikatalvi-kirjan ”radamsa”-olio, esi-isäpeikko, jolla oli karvoitus ja tuuheat kulmakarvat ja joka luimisteli tiskipöydän alla. Ja lausui välillä arvoituksellisesti: ”radamsa.” Kun Muumipeikko kerran yritti vastata sille kohteliaasti ”radamsa, radamsa”, olio tuohtui ja meni pois. 

Eli: Siili sanoi yrmeästi ”radamsa” sohvan alla ja silloin tiesin, että siellä on joku.

Onneksi se sanoi edes sen, jotta tajusin sen läsnäolon edes silloin.