Metron ylistys - London Underground

Minut yllätti, kuinka kuuma Lontoon metrossa oli jo nyt kevätkylmilläkin. Äkkiä alkoi hikeentyä takissa. Löysin netistä lehtiartikkeleita, jotka selvittävät asiaa. Varsinkin kesähelteillä joillain linjoilla on kuulemma 35 astetta. 

Siellä on monisyinen ongelma. Käyttölämpö, jarrukitka, tunneleiden tuuletus, savimaahan kertyvä lämpö. Maan yllä käyvien linjojen junat imevät auringon lämmön ja tuovat sen maan alle. Ongelma, jota ei osata ratkasta. Ja jos ilmastoit vaunut, ne puhaltavat lämmöt tunneleihin ja vain pahentavat tilannetta.

Me ajoimme aika paljon syvälle rakennetuilla kuumilla linjoilla kuten Central, Bakerloo, Jubilee tai Victoria. Niissä oli matalakattoiset kaartuvat junat, jotka juuri ja juuri mahtuvat matalaan pikkutunneliin. Mieheni pää melkein koski vaunun kattoa ja ovissa hänen piti kumartua. 

Tunneleissa kirskuivat kiskot välillä korviahuumaavasti kurveissa. Ovien sulkemispiipityskin oli korviin käyvän kimeää niillä linjoilla. Ja vaunut heiluivat ja kolisivat, ja se vetää niin hirveää vauhtia tunnelissa.

 

Circle ja District-linjoilla, jotka kulkevat osin maan yläpuolella, on korkeammat junat. Ne ovat kokonaan toisiinsa kytkettyjä putkia alusta loppuun, niitä ei ole jaettu vaunuihin. Näet tunneliefektinä ihan koko junan päästä päähän. Nivelkohtia on, mutta niissä ei ole ovia välissä, vaan vapaa kulku.

Asemilla oli automaattiportit, joille piti vain vilauttaa maksuvälinettä eli vaikkapa puhelinta. Sisään ja ulos pitää mennä samalla välineellä (pankkikortti, luottokortti tai puhelin, joissa lähimaksu), jolloin järjestelmä laskee ja veloittaa hinnan automaattisesti. 

Yksittäisistä ajoista maksaisi yksittäishinnan, mutta jo parin kerran jälkeen täyttyy päivälipun kattohinta, joka sitten veloitetaan tililtä yön aikana, kunhan kaikki vuorokauden ajot on summattu. Varmaan joka päivä ylitimme kertamaksujen rajan, sillä metro otti tililtäni säännöllisesti reilut 9 euroa, vaikka ajoimme erilaisia määriä per päivä. On mahdollista ladata sovellus ja nähdä sillä tarkalleen matkansa ja veloituksensa, mutta minä päätin luottaa sokeasti systeemiin. Se toimi hyvin.

En ymmärrä, miksi ihmiset vielä parveilevat ja jonottavat asemien lippuautomaateille ja ostavat jotain kertalippuja niistä, koska jos sinulla on pankkikortissa tai puhelimessa lähimaksu, niin ei sitä tarvitsisi kuin piipata portilla. 

Samoin Oyster card kuuluu ihan turhiin neuvoihin. Katsoimme proseduuria turistille Hollannista käsin. Se pitäisi ensin hankkia fyysisesti ja se tulisi etukäteen Hollantiin postitse, eli pitäisi olla viikkoja etukäteen liikkeellä varmuuden vuoksi. Sille pitäisi sitten ladata rahaa luottokortillaan tai tililtään ja tietää, mitähän se metro maksaa, miettiä paljonkohan tarvitsee rahaa lomansa aikana ja seurata sovelluksesta, paljonko arvoa siellä vielä on. Ja latailla sitä taas uudestaan loman aikana automaateilla, jos menee niukaksi. Ja jos sille jää käyttämätöntä rahaa, niin millähän nekin saa sieltä takaisin. Aivan turhan monimutkanen. Silti koko ajan kaikki neuvovat, että ”hei Lontoossa pitää sitten olla se Oyster card”. Ei pidä. 

Underground goes overground...

Kyllä hyräilin välillä London Underground -biisiä, jossa haukutaan lakkoilevia laiskuri-metronkuljettajia. Eivät ne nyt lakkoilleet, mutta meidän lähin Queenswayn asemamme oli monena päivänä kiinni yhtäkkiä esim. aamuisin ”due to staff shortage”, henkilökuntapulan takia. Oli verkko-ovet alhaalla. 

Vaikka asemilla on automaattiportit, joista mennään sisään ja jotka käytännössä tarkistavat lippumaksun, niin henkilökuntaa notkuu kuitenkin asemilla ja on valmiina auttamaan, jos joku ei vaikka saa porttia auki. Eivät asemat ilman henkilökuntaa silti pyöri. Ja sitten laitetaan säppiin, jos kukaan ei tule valvomaan paikkaa.

Myös Queenswayn viereinen Lancaster Gate oli koko oleskelumme ajan kiinni, juna ohitti sen ryömintävauhtia, ehkä siinä oli korjaustyöt menossa.

Ensimmäisellä kerralla kun Queensway oli suljettu, en tajunnut lähintä asemaa ja kävelimme pitkälle Notting Hill Gateen saakka. Sen jälkeen vasta näin Mapsista, että Bayswater-asema onkin ihan vieressä. Tosin aivan eri linjoille kuin Queensway, joten kiertotiesuunnitelmia piti tehdä metrokartalla. 

Illalla tulimme kerran Queenswaylle ja meinasimme kääntyä vasemmalle tuttuihin poistumisportteihin, mutta ne olivatkin kiinni. Hetken ihmettelimme muun turistin kanssa, mutta kulman takana pääsi käytävää oikealle ja siellä olivat toiset ovet auki. Joista yleensä tultiin vain sisään.

Queensway oli myös siitä uskomaton asema, että junalta pois pääsi vain isolla hissillä, joka veti 20-30 henkeä ja vei ylös suoraan porttien eteen. Koko poistunut junallinen jonotti massana kahden suurhissin edessä tunnelissa ja lastautui niihin vuorotellen. Vaihtoehto olivat raput, joissa oli 123 askelmaa, mistä varoitettiin, että näitä kannattaa käyttää vain hätätapauksessa. Tosin juuri silloin jos on kiire, ne ovat turhan pitkät.

Yhteensä metrot ovat upea systeemi ja suhasimme niillä koko ajan. Joka asemalla roikkuu metrokartta, josta voi suunnitella reittinsä. Jos on onnekas, saattaa telineestä löytää oikean paperisen kartan tarjolla. Useimmiten katselimme jossain kadulla seisten puhelimeen ladattua pdf:ää, jota zoomailin ja suurentelin. 

Toki täytyy sen verran valmistautua, että vertailee etukäteen, mitkä asemat ovat lähellä mitäkin kohdetta oikeassa Lontoon kaupunkikartassa ja mikä on kulloinkin paras asema, jolle pyrkii ajamaan. 

Sitten vaan silmä kovana seuraa, mitä käytävää mennään seuraavalle linjalle ja valitsee laitureista southbound vai northbound, tai east ja west, ja tsekkaa vielä seinästä asemalistan, että oikeaan suuntaan mennään. Joillain raiteilla tulee 2 eri linjaa vuorotellen ja on hitusen hankala tulkita, mikä juna nyt tulee. Niissä junissa on sisällä kattolaidan tarroissa sitten kahta erilaista variaatiota linjoista ja täytyy tietää, kumpaa on ajamassa. Kuulutus ilmoittaa sen.

Onhan se metro kauhea ja ruuhkainen välillä, mutta se on niin nopea. Välillä joutuu seisomaan kun kaikki penkit ovat varattuja ja välillä on kuuma, tai hirveä brutaali tuuli ja kolina tulee vaunujen välisestä ikkunasta, jonka tarra kehottaakin avaamaan tuuletuksen tarpeessa. Mutta se on niin kätevä. 

Metro säästää loputtomia kilometrejä kävelyä tai muuta keinoa, kun haluaa nähdä Lontoon eri puolia. 

Silti ei kyllä voi pitää yllä sitä illuusiota, että voisi aivan olla laiska, jos kerta käyttää metroa kaikkeen, koska linjojen yhdysreitit maan alla voivat olla pitkiä ravaamisia. Hyvin usein on ensin edessä rappusten nouseminen tai laskeutuminen, eikä rullaportaita todellakaan ole joka kohdassa, jossa on korkeusero.

Metrokäytävillä muistelen Helsingin metrotunneleita opiskeluaikoinani 90-luvulla ja se tuntuu kotoisalta. Yleisesti ottaen sydämeni sykkii metrolle. Jokin niissä maanalaisissa kulkureiteissä herättää positiivisia tunteita. Siellä on melkein yhtä maagista kuin joissain mystisissä unissani.

Ne käytävästöt ja eri syvyyksissä operoivat linjat pitkien rullaportaiden päässä ja kaakeloidut kaartuvat käytävät, se on niin surrealistinen maailma, rakastan sitä. Taas yhdet metallivahvistetut raput ja taas kulman taakse ja taas montakymmentä metriä kapeaa käytävää suoraan. Rakastan syvästi.

Lontoo-sarja on nyt valmis. Blogiarkiston aikajanalta löytyy 3 edellistä Lontoosta kertovaa artikkelia.

Valmistin tällä välin Lontoosta myös pikku videon, jonka voi käynnistää tästä linkistä tai ruudusta: https://www.youtube.com/watch?v=Fall42ELoe4