Camden Town ja London Eye

Yllä Camden Town, josta myöhemmin, mutta tässä ensin Piccadilly Circukselta iltahämärästä pari kuvaa, joihin sattui kauniit auringonlaskun värit ja valomainosten hehku.

Matkalla Sky Gardenin näköalaterassille katsastimme Leadenhall-kauppahallin ja kipaisimme kahvilassa odotellessamme varattua aikaamme. 

Sitten asetuimme turistijonon jatkoksi näköalapuolen ovelle ja turvatarkastuksesta läpi: ei vaarallisia esineitä käsilaukussa.

35. kerroksessa on korkea kasvihuonehalli ja näkymät ympäri Lontoota niin sisältä kuin ulkoterassiltakin lasikaiteen takaa. Pällistelyaikaa on riittämiin puolentoista tunnin lipulla ja baarista voi ottaa juoman.

Seuraavaksi siirryimme metrolla Camden Towniin, joka oli shoppailupaikkana yliveto. Kaikki uskomattomat julkisivukoristelut, loputtomat sisä- ja ulkomarkkinat ja nepalvaatteiden kaupat. Hirveässä täyteen tungetussa monikerroksisessa vaatekauppabasaarissa sovitin housuja eri kerroksissa. 

Camden Townissa oli kaikki: kirpparikaupat, nahkatyöstäjien tuoreet vyöt ja lompakot, taiteilijoiden maalausputiikit, vitsi- ja bändi-t-paidat. Vanhaa tavaraa ja vintagea, eksoottista tavaraa, ja uutta ja vasta luotua taidetta.

 

Lounaaksi söimme juustoiset leivät juustopaikassa; onneksi tiesin, että ”grilled cheese” ei tarkoita pelkkää juustoa, vaan juustokuorrutteista leipää, ja suuntasin kyltin perusteella sisään The Cheese Bariin torialueella. Siellä haisi voimakkailta juustoilta ja saimme lounasdiilinä 10 punnalla herkulliset leivät ja juoman kukin. Ihan vastapäätä oli muuten Amy Winehousen patsas, jos sinne haluaa pyhiinvaeltaa.

Tässä muita ruokapaikkoja kuvissa: hotellimme lähellä olevan hampurilaisbaarin oikein hampurilaismainen kaksivärisisustus kuin suoraan 80-luvun Amerikasta, ja yksi lukuisista Fish & Chips -mainoksista. Niitä ei nyt tullut vedettyä tällä kertaa.

Bobby-poliisi kertoo karusellin ehdot Thamesin rannalla

Tässä sattui yksi säkkipilli-melulähde kuvaan Westminsterin sillalla.

Hieno englantilainen Twinings-teekauppa.

Viimeisenä päivänä oli vuorossa London Eye -maailmanpyörä. On kuulemma aina täynnä ja liput pitää varata online etukäteen: tilaa oli kuitenkin vielä kahden päivän varoitusajalla ja hintakin kohtuullinen, noin 40 puntaa. Hinnat vaihtelevat ajankohdan ja kysynnän mukaan ja olemme kuulleet myös ihmisistä, jotka ovat pulittaneet lipusta 100 puntaa.

Maailmanpöyrän gondolina on hassu suljettu muna, jonne lastattiin yhdessä noin 10-20 turistia kuhunkin. Keskellä on penkit ja laidalla tilaa kävellä eri suuntia katsomaan. Kyytiin pitää hypätä munan lipuessa hyvin hitaasti laiturin ohi ja sitten henkilökunta sulkee liukuovet.

Edellinen muna on lastattu.

En käsitä, miten gondoli niin kätevästi kääntyy, kun se koppi on siis aina maailmanpyörän kehikon ulkolaidalla. Aivan ylhäällä kiertäessään koppi sijaitsee kehikon päällä. Se ei siis roiku pyörästä alas. Eli joka hetki kiinnitys on eri kohdassa koppia, jotta lattia pysyy suorassa; muna kääntyy mukana akselinsa ympäri. Ei tästä selostuksestakaan tajua mitään, jos ei katso kuvia. En ole tuollaista tekniikkaa ennen nähnyt missään maailmanpyörässä. 

Luulin, että minulle tulisi hirveä korkean paikan kammo, mutta ei minua sitten niin pelottanutkaan.

Iltapäiväksi löysimme taas rouheita alueita, kun kuljimme Old Spitalfieldsin kauppahallin kautta Brick Lanen pohjoisosan intialaisravintoloille ja siitä ylös Shoreditchiin saakka. Paljon graffiteja, kadunnimet hindiksi ja cool levykauppa. 

Old Spitalfields Market.

Brick Lanen sivukatuja.

Levykauppa.

Lounaan jälkeen löysin Mapsista kissakahvilan ihan läheltä. Enää ei tarvinnut miettiä, missä viettää iltapäivän pari viimeistä tuntia.

Lady Dinah’s Cat Emporium ja 18 kissaa.

Hotellista vielä sananen (Troy Hotel, Kensington Gardensin pohjoislaidalla, Queenswayn metron lähellä). Se oli sellainen perusnuhjuinen kolmen tähden pulju, vanha nariseva talo, jossa oli omituinen ikkuna kadulle. Siinä otettiin nipukka lukosta ja vedettiin kahdella kädellä messinkikahvasta ruutua ylöspäin ja ruudun puolikas liukui vaijereissa ylös, jolloin ikkunan alalaita aukesi ja alkoi tuulettaa. Huoneessa oli lämmin koko ajan eli siitä ei tarvinnut valittaa, ihan vapaaehtoisesti päästimme välillä ilmaa sisään. 

Päiväsaikaan tuuletus puhisi kylppärissä, hyvä. Suihku oli pieni koppi, mutta toimi, eli veden sai lämpimäksi. Ja olivat keksineet sen eurooppalaisen hanan eli ei ollut lavuaarissa kahta eri hanaa jääkylmälle ja kuumalle kuten oikeissa brittitaloissa. Kylppärin kulmahyllyjen silikonisaumat oli niin rumasti vedetty, että minä itse olisin tehnyt 5 kertaa paremmat. Vessa vedettiin painamalla kaakeliseinässä olevaa metallikahvaa alaspäin. Vessanpönton vanne oli puoliksi irti ja luiskahteli vasemmalle ja oikealle. Kuten tosi monessa paikassa ja hotellissa. Yleinen ongelma.

Neliöitä oli niukasti eli kulku oli lähinnä ympäri parisänkyä. Kokolattiamatto oli tietysti. Oli aika hyvin kyllä vetolaatikoita, joihin sai kamansa, ja säilytyslokerokin toimi. Lattiat narisivat ja seinistä kuului läpi; jos naapurit tai yläkerta kulki, niin hirveä narskunta ja kolina kävi.

Töpselit ovat tosiaan kolmiomaista brittimallia ja onneksi meillä oli adapterit mukana ja jatkojohto jakorasialla. Hotellin aamupala oli mannermainen eikä englantilainen, ei papua näkynyt.

Eli ihan sellainen tavallinen keskilaatu, joka riittää, jos suht edullisella budjetilla menee ja jollaisia löytyy Lontoosta paljon. Kaikilta olemme kuulleet, että Lontoon perustason hotelleissa on aina hyvin pienet huoneet. Huone pidettiin siistinä päivittäin ja hygienia oli hyvä vaikkakin talo vanha.

Sitten pakkaamaan ja aamulla mukavasti takaisin junalla. 

Pari matkamuistoteetä.

Hotellin aamiaiskoristus.