Nimistä ja vanhoista räjähteistä

Ensin pikku kissapäivitys. Juuri kun pääsin sanomasta, että tuskin Julius meille nukahtelee, se alkoikin torkkua välissämme sohvalla. Se onkin juuri se sohvaeläin, jota oltiin toivottu Doruksesta, että tule vaan lojumaan sohvalle, muttei se koskaan tule. Julius tulee. Ja syliin.

Kauheat kynnet tulevat esiin. Ihan turhaan, rentona kehrätessä.

Dorus on kyllä ailahtelevainen. Ei itsekään tiedä, haluaako jäädä sisään vai mennä ulos. Hölmöilee edes takaisin. Tuleekin mukaan tutkimaan yläkertaa. Haistelee aina, olisiko jossain ruokaa, jota voi yrittää varastaa.

Sanoin miehelleni, että sellaiset söpöilevät eläimille annetut lempinimet ovat oikeastaan niin hölmöjä, mutta kun mielestäni Dorus on silti joku ”Bummelke” tai ”Mupke”. Joku Pömpylä tai Möpsy. Sille pitää sanoa joku sellainen, kun se tulee ulkona vastaan tepsutellen.

Saksalainen työkaverini asuu Klevessä ja siellä oli taas löydetty keskustasta toisen maailmansodan aikainen pommi maaperästä. Ja taas evakuoitu asukkaat ja kaivettu pommi pois proseduurin mukaan. 

Se oli ollut uutisena Hollannissakin, joten häneltä oli kyselty töissä, pitikö heidänkin poistua kotoaan, mutta olivat ympyrän ulkopuolella. Siitä oli kuva paikallislehdessä, kun tämä erityisen iso jysäys makasi pakettiautossa työmaamiehen vieressä kuljetettavana poispäin. Aina työmailla näitä löydetään tyypillisesti, kaivinkone osuu metalliin, hups. 

Sytytin poistetaan, ympäriltä kaivetaan maata, kuljetetaan johonkin hiekkakuopalle räjäytettäväksi. Silloin on hankalampaa, jos sytytintä ei saada kunnolla irti ja se pitää posauttaa paikan päällä, silloin on evakuoitava ihan kaikki asukkaat pitkälti. Ja näitähän on tyypillisesti juuri kaupunkien keskustoissa, joissa on paljon asukkaita. Tiuhaan asuttu Ruhrin aluekin on täynnä, koska siellä laitettiin tuusaksi kaupungit. Mutta sodan keskipisteitä oli siinä Klevessäkin Saksan ja Hollannin rajoilla. 

Kyseinen työkaveri totesi, että kun on kasvanut ja aina asunut juuri Ruhrin alueella ja Klevessä, niin tällaiset pommin poistamiset ovat kuuluneet arkielämään. Mutta kun puhuu muunmaalaisten kanssa, niin tajuaa, ettei se ehkä olekaan ihan normaali elementti kaikille. Ihan totta, ei tosiaan ole. 

Mietin, että pitäähän kaikkien tällaisten alueiden kaivinkoneen kuljettajien esim. olla käynyt joku kurssi, että ”miten toimia, jos kauha osuu johonkin pommin tapaiseen”. Tai miten ylipäänsä tunnistaa se tilanne, että nyt ei kannata kaivaa enempää. Siinähän on äkkiä henki vaarassa.

Tämä on lempitarinani, jonka työkaveri kertoi. Kerran oli Klevessä ollut taas evakuointi käynnissä takavuosina. Kännyköihin on saatavissa sovelluksia, jotka piippaavat ja kertovat tilanteesta, mutta aina se ei kaikkia tavoita. Työkaverin veli oli sattumalta alkanut miettiä, että mitenkäs meidän vanhemmat pärjäilevät, pitäisiköhän tarkistaa. 

No, äiti ilmoittaa puhelimessa: ”Ai että mikä evakuointi, me ollaan kotona, isäs on just päiväunilla.” ”Ai jaa... tuota noin... No jääkää vaan kotiin sitten, siellä on jo hommat käynnissä. Ette te ole kuin ihan sen alueen laitamilla, ei siinä mitään tapahdu.” Sitten oli mediassa jo kulkenut tieto, että ”pomminpurku on keskeytetty, alueella on ilmeisesti vielä henkilöitä”. 

Miettivät, että ”hehe joo, voisimmekin antaa erinäisten henkilöiden puhelinnumeron”. Lopulta vanhemmat olivat kuitenkin vain jääneet kotiinsa verhot kiinni piileskelemään, ettei aiheudu vielä enempää häiriötä ja viivästyksiä ja odottaneet, kunnes tilanne oli saatu hoidettua.

Lehdissä oli pari viikkoa sitten taas listaa Suomen uusista etunimistä, joita oli komitea viime vuoden aikana hylännyt tai hyväksynyt. Hyväksytty oli ”Pöly”. Hehheh. Se nauratti erityisesti. Puhuin tästäkin työkavereiden kanssa. Maissahan on ihan eri käytäntöjä. Amerikassa saa ehkä keksiä ihan mitä haluaa? Sen verran omituisia kirjoitusasuja siellä menee läpi. Kai varmaan sielläkin nimen pitää sentään alkaa isolla alkukirjaimella? Suomessa ei mennyt läpi ”johannes” pienellä. 

Hollannissa ja Saksassakin on tarkastuskomitea, mutta Saksassa kuulemma on mielenkiintoisesti kriteerinä myös, että nimestä pitää olla tunnistettavissa, onko se pojan vai tytön. Kröhöm, mitkä ovat mahdollisuudet muunsukupuolisille? Minun mielestäni sellaista kriteeriä ei ole Suomessa. Esim. Taru voi olla mies tai nainen, ja molempia käytännössä on.

Eikä meillä ole suomen kielessä substantiivien jakoa sukupuoliin ylipäätäänkään, kuten indoeurooppalaisissa kielissä tuppaa olemaan. On vaikkapa monia tuollaisia säänimiä, jotka ovat neutraalin oloisia. Onhan pelkkää sattumaa, että Tuuli on yleensä nainen. Kuka sanoo, kumpi on Lumi tai Pyry. Ehkäpä se on vakiintunut niin, että Lumi on yleensä tyttö ja Pyry poika, mutta onko se välttämättä niin? 

Saksalaisen mielestä esim. Varpu kuulostaa vokaaleiltaan kovin miehiseltä, vaikka on nainen, ja voin jotenkin kuvitella sen. Suomessahan ei ole mitään sellaista Euroopasta paljolti tuttua nyrkkisääntöä, että a:han loppuvat nimet ovat naisia. Tosin jo Italia kumoaa tämän, kun Andrea voi olla mies, mikä hämmentääkin monen maalaisia. Suomalainen on ihmeissään, kun Norjan Kari onkin nainen.