Matka osa 8 - kirjakierros

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Matkapäiväkirja heinäkuulta.

Tämähän ei ollut pelkkä lomamatka. Kaikkien vapaa-ajan touhujen väliin olin sopinut kaksi kirjakeikkaa. Tuore Hyvinkäälle sijoittuva lapsuusmuisto- ja kasvutarinakirjani Vakosamettia ja karkkisadetta oli valmistunut sopivasti toukokuussa ja nyt solmin kaikki mahdollisuudet yhteen, kun kerran olimme menossa autolla Hyvinkäälle. Pitäisihän paikalliskirjaa päästä esittelemään paikallisesti. Samalla voisin viedä autossa mukaan laatikollisen kirjoja tapahtumapaikalle.

Hyvinkään pääkirjasto tarjosi mahdollisuuden pitää monitoimisalissa kirjaesittelyn, ja seuraavaksi päiväksi järjestyi haastattelu Takakansi-podcastiin, jolla on myös juuret Hyvinkäällä.  

Kaikki tämä poiki paljon tapaamisia. Ennen kirjaston tilaisuutta pidettiin etkokahvit, joilla näin pitkästä aikaa kummitätini sekä setäni ja tätini. Kirjaston tilaisuus keräsi laajan joukon vanhoja tuttuja, paikallisia ystäviä ja mutkan kautta tuttuja. 

Podcast-nauhoitus liveyleisön edessä tehtiin Arkikulta-vohvelikahvilassa, jota pyörittää entinen luokkatoverini Niina, ja paikalle saatiin kerättyä useita luokkakavereita, joista yksi lauloi vielä rock-konsertin basistin kanssa kirjatilaisuuden jälkeen. 

Tuloksena oli päivitetty pikku luokkakuva, johon saatiin 6 meitä entisiä musiikkiluokkalaisia. Sukulais- ja perheystäväpaamisesta taas saatiin pihalla parhaassa auringonpaisteessa upea ryhmäpotretti muistoksi kaikille.

Oli siis oikein ennätyssosiaalista nämä pari päivää. Ja oli kyllä jo aikakin nähdä vähän noita vanhoja rakkaita tuttuja, joita niin harvoin tapaan.

Kummitäti toi kauniin kesäkukkakimpun (otsikkokuvassa) ja setä ja täti suuren herkkukorin. Kannatti olla kirjailija.

Pääsin omistuskirjoittelemaan.

Olin kotona valmistellut kirjastoa varten ihan oikean esitelmän rungon, johon kuului runsaasti lukunäytteitä kirjasta. Piti myös etukäteen ottaa selvää, kauanko sisältöön kuluu aikaa, jotta en höpötä liian pitkään ja jää aikaa kysymyksille ja vastauksille rennosti. Päätinkin silloin harjoituksena puhua esitelmäni läpi videolle ja tehdä siitä samantien tallenteen Youtubeen.

Joten käytännössä pitkälti sen, mitä kerroin kirjastolla, voi nyt katsoa kirjailijakanavaltani. 

https://www.youtube.com/watch?v=DJOGSmWn0yA

Jos olet kirjan lukenut niin tiedät, että en rakasta esitelmien pitämistä, vaan se oli minulle suurin kauhistus maailmassa heti ala-asteelta alkaen. No tässäpä oli taas yksi kova paikka harjoitella esiintymistä.

Lähdin sitten mieheni kanssa ajoissa autolla kirjastolle, rullalaukku painavana täynnä kirjoja. Ovet olivat auki kesäiltapäivään eikä tuulikaapissa enää haissut entiselle 80-luvun kirjastolle. Alakertaakin oli muokattu uusiksi sitten 90-luvun. 

Ohoh, valtavakin sali. Tuoleja monta riviä peräkkäin, ainakin 30 paikkaa. Rakensimme eteen irtopöydistä esiintymispöytää ja kirjakauppapöytää. Öh, en kai saa sitten istua tässä  juttelemassa, vaan pitää oikein seistä, että kaikki yleisön rivit näkevät. 

Paikat kuntoon kirjastolla.

Ihan oikea sali.

Sitä piti hetken nieleksiä, että seison siinä kuin opettaja lehterillä, oikeasti. Myös paikkamäärä näytti valtaisalta. Ihan aktiivinen vaihde piti siinä saada päälle, että ”kyllä, tämä näyttää kuin pahimmalta painajaiseltasi, esitelmä luokan edessä, seisot siinä ihan omillasi ja selostat ihan itse keksimääsi juttua ja yrität viihdyttää 30 ihmistä. MUTTA tässä ei nyt auta panikoida yhtään, vaan on pysyttävä tyynenä. Älä ajattele, teet vaan ja keskityt siihen.” Voi hyvänen aika mikä psyykkaus. 

No joka tapauksessa keskityin puhumaan selkeästi ja kuuluvasti. Lukunäytteille naurettiin. Kerroin ne humoristisin painotuksin ja kyllä niihin samaistuttiin. Koulun ruokalista -luku oli hauska juttu.

Ja ihan oikeasti yleisöä.

Hitto mikä uroteko. Siellä oli kai 28 osallistujaa. Lopussa oli kysymyssessio ja sitten kun kyssärit loppuivat, laitoin puodin pystyyn.

Kirjaston tilaisuutta mainostettiin paikallislehdessäkin etukäteen. Selvisi, että

kirjaston tapahtumavastaava oli sinne erikseen laittanut meilinä ilmoituksen. Kiitin kovasti tiedottamisesta ja yhteistyöstä.

Myyntiä ja omistuskirjoituksia.

Podcastin Markolta sain pari kysymystä, joita mietin vähän etukäteen. Minulle kirjasto oli kuitenkin se suurin tulikoe ja angstin paikka. Haastattelu varmaan menisi aika omalla painollaan, kun siinä on niin monta kantajaa: Markolla on hyviä kysymyksiä ja hänkin haluaa tietysti hyvän jakson podcastiinsa, joten yhdessä rakennetaan se. 

Kunnon tekniikka.

Testinkiä Marko Suomen kanssa.

Improvisoin filosofisiin kysymyksiin kaikenlaista. Ylipäätään juttelin sulavasti ja keksin jotain yllättäviinkin kysymyksiin. Lisäksi annoin kivasti kirjavinkkejä lopuksi. Joten kyllä se onnistui sekin. Pelkästään yhdellä alustalla eli Soundcloudissa jaksoa oli kuunneltu jo yli 100 kertaa yhdessä vuorokaudessa.

Tästä löytyy podcast-jakson sivu, jolla on audio käynnistettäväksi:

https://takakansi.fi/2022/07/20/liisa-rauhakoski-kirjoittamisen-ja-muistamisen-prosessit-livepodcast/

Haastattelun pyörteissä.

Kirjan teemoihin eli vanhojen aikojen nostalgiaan liittyen sain tällä matkalla taas pari lisämuistoa kokoelmiini. Esimerkiksi siskoni toi takaisin tietoisuuteen Putte-possun nimipäivät -kappaleen erittäin vanhan levytyksen, joka alkaa röhkintä-introlla: ”Nöf nöf nöf nöf uii (= sika vinkuu), nöf nöf nöf nöf uii - Putte-possun nimipäivää eilen vietettiin...” Kipparikvartetin levytys 50-luvultahan se. Mahtavaa. Hämärästi muistin, että tosiaan se on alkanut nöf-introlla alunperin. Tämän version olen kuullut lapsena.

Samoin siskoni muisti kaikki Saukki & Oravat -levyn kappaleet. Mitä oravat lauloivat kuuraketista ym ym. Meillä oli se levy, tosiaan. Nekin ovat ikivanhoja äänityksiä, lauluja on jo 50-luvulta ja levy on 60-luvulta. Amerikasta käännetty konsepti. Suomessa oravat ovat Nestori, Simeoni ja Elmeri. Ja oravien kanssa jutteleva Saukki on tosiaan se sama Saukki eli Sauvo Puhtila, joka on suomentanut lukemattomia kappaleita Suomen musiikin historiassa. Ja nämä pikkuoravat eivät siis alun perinkään olleet Disneyn maaoravia Tiku ja Taku, vaan oma maailmansa. Piirroksissa levynkansissa näkyy laihoja pitkähäntäisiä oravia. Muistan lähinnä tekstinpätkiä kuten ”Osta olkaimet, hanki henkselit”.

Vielä omistuskirjoittelua luokkakavereille.

Paluumatkalla Tanskassa tapasin kouluaikaisen ystäväni, jolta sain puuttuvia tietoja kouluruokailusta. Tämähän oli mahtavan hauska juttu. Ala-asteella, kuten muistan, keittolan tädit jakoivat ruuat lautaselle. Mutta tätä en muistanut ollenkaan: että linjaston päässä seisoi luokan opettaja ja jakoi salaatit jokaiselle annoksen päälle. Ja tähtäsi nimenomaan keskelle, ettei vain mitään tippuisi laidan yli. Eli se salaatti oli tulossa siihen muusin ja soosin päälle ja lapsilla oli strategiana vetäistä viime tipassa lautasta sivuun, jotta salaatti osuisi lämpimien ruokien viereen eikä keskelle kaikkea. 

Parasta tai siis pahinta oli, jos oli puuroa, siihen ei kuulunut salaattia. Mutta puuropäivänä sai näkkileivän päälle palan maksamakkaraa, ja opettaja tiputti senkin keskelle puuroa, jos ei pitänyt varaansa. Tämä oli ystäväni lastenkin mielestä traumatisoivaa kuultavaa. Tässä sitä oli arvokasta kulttuuriperinne-opetusta uusille sukupolville.

Loman jälkeen löysin itseni Kodin Kuvalehden kirjasivulta salaa mainostamassa omaa kirjaani, heh. No nyt on vissiin kaikki markkinointitemput tehty tämän kirjan osalta.

Paluumatkalta kerron seuraavaksi vielä hauskoja kokemuksia eli matka jatkuu ensi jaksossa!