Matka osa 2 - Skandinavian herkut ja The Silta

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin. 

Motellista lähtiessä Tanskassa käväisimme ensin rauhallisella hiekkarantakaistaleella asuinalueen takana Sjællandin itärantaviivassa, josta näkyi jo kaaren takana vasemmalla Köpiksen teollisuutta. Ihmiset kävelyttivät koiria. Sinne vei vain kävelypolkuja asuinkortteleiden välistä ja omakotitaloilla oli hiekkaranta siinä heti puutarhan takana. 

Matala kirkas vesi, aaltokuviot pohjahiekassa, kirkkaana kimmeltävä tyyni meri, kaunis. Mutta rantaviivassa löllyi punertavia meduusoja ja siinä oli kaistale haisevaa mustaa mutaista mössöä, eli ei se sitten niin houkutteleva ollutkaan.

Tällaista tietä kävellen merelle.

Tuulivoimalat pyörivät Tanskassa(kin) ( - Saksassa myös - ) pelloilla, rannikoilla ja merellä, ja joillain pelloilla on aurinkokennorivistöt. Yhdessä kohdassa oli lammaslauma niityllä ja myös aurinkokennojen välissä. Olimme siis Lollandin ja Falsterin saarella, kun tulimme lautalta, ja sitten ajoimme isohkon kaksoissillan yli Farøn minisaaren kautta Sjællandiin.

Köpiksen vierestä etsimme paikkaa, josta näkisi Sillalle, The Bridge. Mapsista äkkäsin, että Amager strand sen ylä- eli pohjoispuolella on tsaannsi. Alapuolelle ei tarvitse yrittää, koska siellä on Kastrupin lentokenttä. Ai se on heti tossa noin sillan vieressä! En tiennyt.

No, siellä oli oikein viehättävä citybiitsi, oli kajakkiklubia ja suppailua, jäätelöbaareja, pitkälle mereen ulottuva lautalaituri, jolta ihmiset laskeutuivat uimaan, ja pidemmällä vedessä seisova puurappusrakennelma, jolta ihmiset hyppivät mereen. Pitkää sorahiekkarantaa, jolla ottaa aurinkoa, vieressä nurmikkokukkulaa ja -kenttää, jolla loikoilla tai pelata tai urheilla. Rullaluistelijoita ja puuskuttavia lenkkeilijöitä. Silta näkyi horisontissa ja Kastrupin lentokoneet nousivat ja laskivat sen yllä.

Amager strand.

Ja silta näkyy.

Saimme kahvit ja kakut kivassa laatikkokahvilassa melkein veden päällä. Kattoterassille pääsi tarjottimensa kanssa, puuskittainen brutaali tuuli vain aiheutti vaikeuksia.

Tiesin, että Pohjoismaissa tartun heti tilaisuuksiin syödä raparperituotteita, koska siellä niitä on toisin kuin Hollannissa. Olen juonut raparperilimsoja ja päärynälimsoja, ja tuolla otin raparperipiirakkaa.

Ajoin sillan yli. Sen me muistimme, että ensin tuleekin tunneli ja sitten vasta silta. Mutta olimme hölmistyneitä, kun ei ollutkaan maksukopperoita. Olimme niin varmoja, että ne olisivat olleet ennen siltaa viime kerralla. Mutta ne tulivat vasta Ruotsissa sillan jälkeen. Näytin automaatille pankkikorttiani ja siinä se, 65 euroa suunnilleen meni. 

Sillan maksukopperoilla.

Ruotsin komeuksia.

Huoltiksen pissa. Muistin oikein, heti kun tulet Skandinaviaan, kaikkialla on ilmaiset vessat, halleluja. Joiden pesualtaan hanasta tulee lämmintä vettä. Hollannissa ja Saksassa maksat kortilla tai pahimmassa tapauksessa kolikoilla 50 tai 70 senttiä pissasta, ja ainakin Hollannissa hanoista tulee todella usein vain kylmää. Hyvinvointiyhteiskunta on Pohjoismaissa tässäkin, ettei tarvitse vessalla tehdä bisnestä epätoivoisena ja vaatia siitä rahaa.

Ensimmäiset tuotteet ruotsalaisella huoltiksella olivat heti tuttuja. Oli Gifflar hyllyssä ja Marabout ja Delicaton mazariinit. Oli Fazerin pikkulevyjä, pakastimessa Fazerin ”Salmiakki”-jäätelö sillä nimellä, oli Dumleja. Suomalaisesti oli irtokarkkihylly ja siinä osana Fazerin amerikkalaisia pastilleja.

Kotoisa olo kun tullaan Marabou-alueelle.

Perkeleen Kia-ongelma, autossa syttyi lättänän renkaan varoitusvalo ja se pysyi vaikka pumpattiin. (Ilmainen ilman pumppaus huoltsikalla täällä, halleluja. Hollantilainen ottaa rahaa tästäkin, pitää olla kolikko.) Mieheni sai ohjevihkon avulla merkkivalon resetoitua pois. On näköjään tunnettua, että se voi jumittua häiriötilaan. Meinattiin jo, että pitää mennä perkele Kia-huoltoon kesken matkan, tai ehkä rengas on oikeasti sökönä.

Jönköping 136. Stockholm 465.

Nyt yövyimme Jönköpingissä. Voi, tähän hotelliin tuli kissa kuljetuskopassa. Hissiin jonotti mies, jolla oli pakaaseja ja sylissä kissa katseli ulos korista. Vilkutin kissalle ystävällisesti ja sanoin ”hej katten” ja hymyilin miehelle.

Mun ruotsi... no voi ei, mun ruotsi. Epätoivoisena yrittää ruotsia. Hotellissa ei niinkään, kysyin parkkeeraussysteemit (ja ne OLIVAT melkoiset systeemit) englanniksi (parkkihalli hotellin alla, kiertotie takapuolelle hotellia, läpyskä jolla saa oven auki, ovikello jolla soittaa sisäovelta vastaanottoon...). Mutta jossain Skånessa puhuin huoltamon naiselle huonoa ruotsia, tilailin miehelle makkarasämpylää ja lisukkeita, valitsin hänelle kurkkusalaatin ja ketsupin, tilasin itselleni punschrullen, sanoin ettei foccaciaa tarvitse lämmittää. 

No höh, siinäkin foccacciassa oli reilusti suolaa eli makua enemmän kuin oletin; eletäänkö Hollannissa jotenkin suolattomasti, kun oletukseni on, ettei mikään maistu miltään? Nainen tajusi, että tuo on joku surkea ulkomaalainen, ja artikuloi selvästi ja hitaasti minulle ne loput. Mikä palvelu, sai päättää laitetaanko makkaran päälle ensin ketsuppi ja sitten kurkkusalaatti vai toisinpäin.

Jönköpingin Vätternin-laiturissa, tasoristeyksen takana, jossa filmasin junan tulon, oli rantaravintoloita ja söpöt pinkit jäätelökiskapuutalot huvivenesataman vieressä = fiinejä ihmisiä liikeellä syömässä äyriäisiä. Mutta hyvin normaalihintaiset ravintolat ja sain caesar-salaatin katkaravuilla. Holiton päärynäsiideri minulle, voi että Pohjoismaissa on kyllä nämä maukkaat siideritkin, joita ei meillä ole. 

Vätternin rannalla vasemmalla asuvat ihmiset rinteessä, talot ryppäänä monessa rivissä jyrkähkön kukkulan laidalla, ja kaikilla näkymä järvelle. Illalla Jönköpingin päällä purjehti synkkiä pilviä ja pari tippaa satoikin. Vättern oli valtava, mutta sen maisemat näyttivät hyvinkin mustilta kamerassa näin pilvisellä säällä.

Oli söpöt puiset minitalot autottoman ostoskadun alussa. Ironman-tapahtuma, jonka voittajia kuulutettiin puiston lavalla ja musiikki jumputti kovalla. Katuinstrumentti asfaltin keskellä puiston kulmassa, metalliset 9 levyä neliöön aseteltuna ja kun niille astuu, kuuluu xylofonin kilahdus eri sävelkorkeuksilta. Monia ruokapaikkoja. Joissain kortteleissa vanhoja puutaloja. Sähköisiä kapunki-haitaribusseja, osa biokaasulla kulkevia.

Pliom plom -soitin. Joka laatasta kuuluu kilahdus.

Joka hotellissa on jotain vikaa. Ei ole täydellistä olemassa. Siis ainakaan meidän budjetillamme. Minua ei niinkään kiinnosta joku design-hehkutus, vaan olisi kiva, jos perusasiat olisivat joskus kunnossa. Ettei olisi liian kylmä tai kuuma. Että viemäri vetäisi ja suihku toimisi. Että kylppärissä toimisi vesihöyryn poistuuletus. Ja että olisi edes kaksi koukkua takeille jollain seinällä.

Højmølle Krossa oli: vanhanaikainen kylppäri, jossa suihkuverho ja suihku avoimesti nurkassa, eli vettä roiskui pitkin lattiaa. Ei hyllyä, jolle laitaa shampoopullonsa, joten pullo lattialla jaloissa. Katon tuuletinaukon kansi lerpallaan lähes irti ja naru roikkui ja näkyi musta aukko tuuletussysteemiin. Vähän ällöltä tuntuva paksu kokolattiamatto, imeskellyt ties mitä vuosikymmenien ajan. Viileähköä huoneessa eivätkä patterit menneet päälle. Surkeat rautalankahenkarit kaapissa. Tuskin 2 sähköpistoketta huoneessa, todella vanhanaikaista mallia.

City Hotel Jonköpingissä on: vessanpöntto joka on irti ja melkein kaatuu, jos ei istu aivan keskellä varovasti. Vessapaperiteline, joka on liian kaukana pöntöstä ja lenksuu melkein irti seinästä. Hirvittävä viemärinhaju vessassa alusta alkaen. Toinen lavuaarilampuista sammunut. Sauna varattiin, mutta miesten sauna oli erikseen ja se oli kylmänä, rikki. Vain minä pääsin naisten saunaan. Poreammeessa käytiin yhdessä, melko kuuma. Se oli ilmaiseksi kuitenkin ihan kiva.

Aamiaisella tsiigataan Ruotsin sääennustetta.

Tähän on tultu.