Saimme etsittyä ja varattua kaikki hotellit matkan varrelta. Tanska oli hyvin vaikea, kaikki normaalit hotellit jo täynnä. Ruotsissa yövytään näköjään Jönköpingissä. Ja Kalmarissa paluumatkalla. On noita kilometrejä aika paljon ajopäiville. Tukholmasta alkaen voidaan ottaa iisisti, siellä ollaan 2 yötä paikallaan, käydään Abba-museo ja sitten mennään Siljalle rentoutumaan. Paluumatkalla ei haluttu paahtaa Tanskasta kotiin saakka, vaan pysähdytään vielä Bremenissä, niin tulee nähtyä sekin.
Tarvittiin siihen ihan kokonainen vapaapäivä yhdessä kaiken tiedon etsimiseen, valintoihin ja varauksiin. Myös lauttamatka Puttgarden-Rødby. Tähän kohtaan on kuulemma suunnitteilla auto- ja rautatietunneli Saksasta Tanskaan meren ali, 17 km, pitäisi valmistua 2029.
Pidän kaksi kirjatilaisuutta Hyvinkäällä ja kerron uudesta kirjastani ”Vakosamettia ja karkkisadetta”. Esiinnyn sitten livenä 2 kertaa, peräkkäisinä päivinä. Oikea työmatka.
Ti 19.7. klo 17 esitelmöin Hyvinkään pääkirjastossa.
Ke 20.7. klo 15 kahvila Arkikullassa, Koulukatu 8, minua haastattelee Takakansi-podcastin Marko Suomi liveyleisön edessä.
Kirjatilaus tuli, valtava laatikko, kappaleita joita myydä tilaisuuksissa paikan päällä. Haettiin huoltoasemalta.
Näin unta, että kävin kampaajalla ja katsoin peilistä tulosta. Tukkani oli ihan kamala. Väri oli kasvanut pois, oli pelkkää ruskeaa ja se oli minusta ihan hirveän järkyttävä väri, luonnollinen tukanruskea. Koko hiuspehkoni oli pientä kähärää, ja kampaaja oli leikannut sen niin, että näytin joltain puudelilta. Pään päällä pöyheä pallo kiharatukkaa, ja sivuilla korvien vieressä möyheät pehkot kuin puudelinkorvat. Tuijotin epäuskoisena peiliin ja mietin, että ei, ei just nyt kun mulla on kirjaesittelyt huomenna!
Näillä mennään.
On ollut ukkosia ja sadekuuroja, luonto on saanut vettä. Varpuset olivat jonossa meidän lintu-kylpyammeellamme. Varpuset ovat myös ruokkineet legioonan poikasiaan meidän taliruuallamme. Koko purkki meni viikossa.
Varpuset jonottivat taliruokapaikalla ja tappelivat. Sepelkyyhkyt rapistelivat ja viuhuttelivat tasakatolla ja hyökkäilivät toistensa kimppuun. Harakka kamikazelaskeutui marjakuuseen just siihen, missä istui rauhallinen varpunen oksalla: partycrashing, pläts, mä tuun nyt tähän. Ihan tahallaan pelästytti pikkulinnut pois.
Kuudelta aamulla heräsin siihen tunteeseen, että joku puhuu, joku sanoo jotain. Joo, sepelkyyhky ilmoitusasiana ihan ikkunan vieressä: Huhuu-hu.
En tiedä, miten mustarastaat sen tekevät, mutta taannoin oli pyrstötön pikkuheppu pihassa, jota sen iskä ei tajunnut ruokkia. Luulin sen jo kuolevan nälkään. Ei kuulunut tsirputusta enää kahteen viikkoon. Ja yhtäkkiä se astelee tuolla, pyrstö jo kasvaneena, ja nyppii maata hyvässä kunnossa. Missä ne ovat pitäneet sen ääneti ja piilossa? Katoamistemppu. Olin helpottunut, että ne ehkä sittenkin tietävät, miten kasvattaa poikanen.
Päätin jo talvella, että tämä kasvukausi voisi olla sellainen, etten revi maasta rikkaruohoja kovinkaan paljon irti. Ei rikkaruohopaniikkia. Vain jos ne haittaavat oikeiden kasvien kasvua tasan väärässä paikassa.
No, tulos: nyt siellä vissiin kukkii valkoinen sormustinkukka puskan takana. Ja tunnistan että ei helekkari, eiks nämä ole just sellaisia lehtiä, joita olen kiskonut viime vuodet irti ruusukkeina juurineen, koska olen leimannut ne oudoiksi liian isoiksi rikkaruohoiksi kautta aikojen. Ja kerran kun sen antaa olla niin sehän on perhana sormustinkukka.
Eli kitken ihan vääriä rikkaruohoja silloin kun kitken. Voi nolo. Olen taistellut täällä sormustinkukkia vastaan. En tiennyt. Anteeksi.
Aloitin muistilistan, jossa lukee, mitkä eivät ole rikkaruohoja. Tummanvihreät pitkät kapeat suipot lehdet: älä revi pois, se on kellokukka. Suuret pyöreähköt karvaiset lehtiruusukkeet: älä revi pois, se on sormustinkukka.
Niitä sormustinkukkia on nyt myös noussut pinkki yksilö. En voi mennä ottamaan kuvaa, kun siellä on just mustarastaalla ”spa day”. Istuu auringonpaisteessa keskellä kylpyammetta jalat vedessä, sukii ja puhdistelee itseään, ottaa aurinkoa sulkiin kaikessa rauhassa.
Minulla on nyt sitten etupihassa minikokoinen kesäniitty. Siihen on noussut tuuheasti hyvin korkeita kukkia vieri viereen. Osa suunniteltuja, osa luonnon tuomia. Välissä ilmeisesti linnunsiemenistä nousevaa ohrasatoa. Pääasia, että kimalaiset tykkäävät salviasta ja niitä pörrää siinä koko kesän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti