Normityöpäiviä

Autossani oli ajokilometreinä 111111. Absurdi hetki. Katsoin sitä. Noista tasaluvuista ihmiset joskus höyryävät somessa, että ”pitää muistaa tarkkailla” ja ”ooh” ja ”saispa valokuvan”. No joo, huisin jännää, valokuva digitaalisista numeroista. Olen sen jo käynyt henkisesti läpi, että jos sellainen numero tulee, niin mitä fuckin välii, en ainakaan ala panikoida siitä, että pitäisi pysähtyä just nyt ja saada siitä kuva. 

No, kerron tämän miehelleni, että just oli numero. ”Oisit ottanu kuvan!” -”Niinpä joo, moottoritiellä ajaessa.” Ehkä turvallisuus on tärkeämpää.

Edessäni moottoritiellä ajoi pakettiauto, jossa luki firman nimi Orona. No sen tietää, mikä siitä seuraa. Tutkailin auton eri kylkiä, missä tekstiä oli, ja takaovista löytyi likaisin paikka, johon jonkun oli ollut helppo lisätä se pakollinen C-kirjain nimen eteen sormella pyyhkien.

Ihan vaan naapurikylän laama.

Siirrettiin töissä siirtolavoja pumppukärryllä. Oli tullut tuhat esitettä ja sitä ennen tuhatviissataa ja kuussataa ja vielä yksi latinki noin 40 pahvilaatikkoa eri osastoja varten. Kiva tehdä jotain konkreettista. Järjestelin ja olin hyödyksi.

Töissä kohtaan yhä enemmän ihme kielipäitä. Kysyin tyypiltä, jolla on espanjalainen nimi, puhuuko hän muutakin kuin englantia, ja hän oli että ihan sama, saksaa ja hollantia yhtä lailla. Sitten puhuttiin saksaa sattumalta. Myöhemmin tuli sellainen, josta esimies väitti, että kuulostaa eteläafrikkalaiselta nimeltä. Hän puhui saksaa ensi alkuun. Mutta kun postinkäsittely tuli kahvikupit kädessään ja jutskasin hollantia, tämä olikin postimiehen vanha tuttu ja puhui myös yhtäkkiä hollantia. Ei, en kuullut afrikaansia, vaan ihan normaalia. Taas tällainen, joka puhuu yhtä sujuvasti englantia, saksaa ja hollantia. 

Saksalainen työkaveri kertoi minulle, että he ovat menossa Itämeren risteilylle kesällä, ja ovat hääpäivänään sattumalta Helsingissä. Tukholmakin käydään. Kiva. Hän ei ollut ihan vakuuttunut, että ruotsista voisi saksan pohjalta ymmärtää ummikkona jotain.

Tajusin vasta, että meidän avokonttorissamme istutaan vessapaperirullapuiden alla. ”Just a normal day at the office...” Joku tilasi viime vuonna tuotevalokuvia varten monta kymmentä vessapaperirullaa, ja sen jälkeen ne pinottiin pyramidiksi eli joulukuuseksi seinustalle. Nyt he kyllästyivät joulukuuseen ja ripustivat rullia vaatenaulakoihin.

Kerran kohtalo puuttui peliin reittivalinnalla. Kävin kävelyllä ja tuli jo kuuma villatakissa, yritin sisään. Ala-aulan ovi on ollut jumissa välillä. No nyt en päässyt sisään vaikka kuinka nyin. Joten kävelin sivuovelle ja siksi jouduin postinkäsittelyn ohi. Siellä olikin tuttu rouva, jonka kanssa juttelin seuraavan tunnin. Kerroin tulevista näyte-esitteistä ja neuvoin hänelle, miten pääsee Teamsin chattiin ja käyttää siinä puhelintoimintoa, ja sitten kerrottiin sairaudet. Erilaista pikkuflunssaa on ollut liikkeellä.

Sain reseptin suoraan Jaavalta, yrttijuoman, jota hänen äitinsä aina valmisti flunssalääkkeeksi. Keitetään vedessä puoli tuntia: tuoretta inkivääriä, tuoretta kurkumaa, mustapippureita, neilikoita, sitruunaruohoa ja sitruunan mehua. Siivilöidään ja uutosta juodaan. Voi laittaa kannuun ja säilyttää jääkaapissa noin viikon ja ottaa aina välillä lasillisen. 

Ainoa aines, jota en ole itse livenä nähnyt, on kurkuma. Sehän on joku juuri tai mukula kuten inkivääri, mutta tummankeltainen tai oranssi. Inkivääriä sen sijaan on joka marketissa nykyään. Mutta kurkumasta käy jauhekin, tai sen voi jättää pois.

Ja kurkuma sinällään on parasta vatsavaivoihin, suolistolle. Juo kurkumateetä aterian päälle, sanoo jaavalainen.

Tässä oli jotain kirjanlukua ja yrttiteetä pihalla aiemmin keväällä.

Pari viikkoa sitten oli muuten vain oudohkoa. Aika usein keskustelu on oudohkoa silloin kun Jan ilmaantuu. Hän on puoliksi indonesialainen ja aika tumma. Kun hän käy aurinkolomalla, hän on kaksi kertaa tummempi ja saa siitä aina suorasukaisia kommentteja meillä, kai se on jo perinne ja kulttuuria. Kuuntelen aina vierestä tällaista: ”Jösses, mitä sulle on tapahtunut? Loma?” ”Joo, käytiin vaan vähän skidien kanssa etelässä. Tehän tiedätte, että mä rusketun aina tällee.” ”Yhdessä viikossa? Vitsi kun mäkin ruskettuisin edes vähän.”

Sitten hän huikkasi kulman takaa: ”Mut hei, mun takapuoli ei ole näin tumma!” No eihän siinä voinut muuta kuin alkaa vaatia todisteita. Huusin perään, kuten netissä nykyään sanotaan: ”Photo or it didn’t happen!” Eli jos joku jostain innokkaasti kertoo, niin kyllä yleisö haluaa nähdä tilanteesta kuvankin.

Onneksi meillä ei kavereiden kesken nosteta metoo-oikeusjuttuja. Olisin kusessa.

Sen sijaan kasvosokeuteni on oikeasti jokseenkin noloa. Se iskee aina välillä, ja se haittaa töissä. En muista, että minulla olisi ollut sellaista lapsena tai nuorena, mutta ainakin viimeiset 10 vuotta on ollut. Se on täällä jäädäkseen, se on ollut pitkään, eikä se ole hellittämässä.

1. Tarvitsin kiinteistönhuolto-osastoa. Muistelin, että siellä oli se valkotukkainen nuori nainen Sonja. Häntä muistuttava tulikin vastaan ruokalassa. On valkoinen tukka... on nuori nainen... mutta naama ei jotenkin täsmää muistikuvaani. Pälyilin ja hiihdin nolona edes takaisin: voinko puhutella? Noloa, jos se on joku ihan muu? Pakotin itseni kysymään: ”Kröhöm, sori, oletko sä Sonja?” Oli se.

2. Ovesta tuli 3 kausiavustajaa. Mies oli ehkä kaukainen häivähdys tutusta, mutta eihän se nainen nyt noin kapeanaamainen ollut! Vai oliko? Jouduin tarkistamaan muilta: ”Oliko noista kaksi niitä samoja, jotka olivat täällä aiemminkin töissä?” Kyllä, he olivat meillä viimeksi maaliskuussa.

3. Parkkipaikalla kävelee partainen mies, olisiko tuo meidän Marc? Tuoltako se näyttää? (Näen hänet siis 10 kertaa päivässä ja tervehditään ja jutellaan.) Mutta autossa kun istun ja hän on kauempana, epäilen. Jos se on Marc ja ajan ohi, niin ehdottomasti pitää heilauttaa kättä. Mutta onko se hän? Jokin ei täsmää. Päätän tervehtiä ja on se sitten näköjään Marc.

4. Ovesta tuli tyyppi eikä tuntunut yhtään tutulta. Meinasin jo kysyä lähimmältä työkaverilta, että ”kukas toi oli”, mutta tunnin sisään yhtäkkiä välähti, että sehän on Bob, joka on meille hyvin tuttu ja usein nähty. Olisi ollut tosi noloa kysyä.

Tämä on niin vaikeaa. Olen päättänyt, että jos tämä joskus aiheuttaa hämmennystä, niin puhun siitä avoimesti. Sanon, että minulla on päässä vikaa ja joskus en tunnista tuttujakaan ihmisiä, antakaa anteeksi.