Vakosamettia ja karkkisadetta

Uusi kirjani ilmestyy parin kuukauden sisällä! Kauan suunniteltu kirja lapsuudesta.

Käsikirjoitusta on hinkattu, nimiehdotuksia listattu, kannen visuaalista ilmettä mietitty. Ideoita kerätty alitajunnasta ja kadunvarsilta.

Software on hankittu. Kokonaan alusta asti opettelin käyttämään sellaista ohjelmaa, jolla saa leikattua valokuvista paloja ja asettelemaan niitä limittäin ja vinottain. Migreenikin tuli väliin. Ähisin ja opettelin silti.

Alkusanat on kirjoitettu, takakansi samoin. Tekstiä olen asettelemassa lopulliseen muotoonsa painotiedostoa varten.

Nimeksi vakioitui ja todisti asemansa tämä: Vakosamettia ja karkkisadetta.

Kirjassa palataan syvälle menneisyyteen, pikkulapsiaikaan 70-luvulla. Asutaan Kauppalankadulla Hyvinkäällä, sitten Kirkkarinkadulla. 80-luku alkaa, käydään koulua, leikitään pihalla.

Otsikon ”vakosametti” edustaa 70-luvun sisustusta ja estetiikkaa. Oli oliivinvihreä puhelin, oransseja kukkakuoseja, ja ruskea vakosamettinen sohva. Myös valitsemani kirjasin ja myrkynvihreys viestivät diskoaikakaudesta.

Se tyyli vaihtuu 80-luvun villiksi värikkyydeksi, jota edustaa otsikon ”karkkisade”. Siskoni valitsee huoneeseensa uuden tapetin, jossa leijuu valkoisella pinnalla tuhansia värikkäitä soikioita kuin pastillisateena.

Ja karkeista puheen ollen, ei jää yhteen kertaan se, kun kirjassa analysoidaan herkullisimpia namuja, joita saa viikkorahalla.

Kun etsin kannen kuvafragmentteihin vanhoja postikortteja ja dokumentteja 70- ja 80- luvulta, löysin aarteita. Ensimmäisenä koulupäivänäni Aseman koulun ala-asteella saamani perhosen, joita tokaluokkalaiset olivat meille tervehdykseksi askarrelleet anonyymisti.

Ja löysin alkuperäisen Pekka-kortin. Pekan synttärikortissa sensaatio on se, että Pekka on kirjoittanut nimensä E-kirjaimeen kokonaiset neljä sakaraa! Hysteerisen hauskaa. Muistelin korttia ja piirsin siitä miniatyyrin: muistin voimakkaan sinisen värin, putkilomaisen ihmishahmon, ja E:n monet sakarat.

Sitten löysinkin kortin omista varastoistani. Voin verrata muistikuviani aitoon oikeaan.

Tämä kortti vinkuu. Se on paksu ja sisälle on liimattu on joku vinkulaite. Terveisiä 70-luvulta.

Kirjassa on myös luku Tourun Torpista. Se oli vuokramökkialue Punkalaitumella, jossa Koneen työntekijöiden perheet voivat viettää kesälomiaan. Yritystä ei ole enää olemassa, mutta löysin kortin.

Halojaa.

Nämäkin kiiltokuvat mainitaan tekstissä.

Valokuvia kirjoitusprosessista:

Siis ihan hirveet kenttäolosuhteet. Kesäpäiviä maaliskuussa.

Sisäsivujen taittoa.

Kirjoitusassistentti.

Takakansiteksti:

Hyvinkää 70- ja 80-luvulla. Sohva on verhoiltu ruskealla vakosametilla. Puhelin on oliivinvihreä ja sen valintalevy raskas pyörittää nollaan saakka. Oksasen kioskilta ostetaan kymmenen pennin irtokarkkeja ja Centrumista Jambo. Pihvikellarissa on rustiikkinen sisustus. Kevään ensimmäinen jäätelö syödään Anttilan kulmaa vastapäätä Donnerin obeliskin puistossa suihkulähteen ruikkiessa auringon säteissä kimmeltävää vettä turkoosiin altaaseen.

Muistatko, kun kierrettiin jonossa fluorihuuhtelunestettä suussa purskutellen siinä pukuhuoneessa, jossa oli jääkylmää aina jumppatunnille mennessä? Ja kynnet murskaantuivat ja hampaat järsittiin pilalle, kun yritettiin irrottaa Lego-palikoita toisistaan? Radiossa soi Katri Helena, Baccara ja Abba ja telkkarissa pyöri Rosvo Rudolf, Kössi Kenguru, Kivikasvot ja Parempi myöhään.

Turvallinen lapsuus. Missä ovat meidän vaaramme? Suurin vaara taitaa olla se, että jos puhaltaa purkkapallon ja tuuli käy, pitkät hiukset takertuvat siihen ja haivenien päät tulevat purkan mukana suuhun. Parin puraisun jälkeen tukkaa on vaikea irrottaa purkkaköntistä.

Seuraa päivityksiä kirjailijasivultani liisarauhakoski.net taikka Facebookin kirjailijasivultani.