Epänormaalia elämää ja käynti tv-studiolla

Aika paljon saa tehdä töitä, jotta pystyy elämään normaalisti tänä aikana, kun Ukrainan tuhoaminen jatkuu päivä päivältä ja kolmas maailmansota ja ydinsota uhkaa, yhden s-nan hullun takia. 98% mediasta on täynnä sotaa ja surkeita kohtaloita.

Silti on myös urheilua ja euroviisuja, firmat mainostavat tuotteitaan, ruokareseptejä jaetaan, kirjailijat saavat teoksiaan julki... Elämä jatkuu, vaikka minustakin alkaa kaikki normaali tuntua yhä merkityksettömämmältä. Synkkä varjo on kaiken yllä.

Tulee vaan tuosta tyranni P:n seikkailusta mieleen yksi vanha kertomus, joka saattoi olla vaikka peruskoulun äikänkirjassa. Tämä on varmasti joku perinteinen tarina, ehkä suomalainenkin. Siitä, että kadulla kulkee mies takki päällään ja tuuli ja aurinko alkavat kilpailla siitä, kumpi saa häneltä takin päältä. Tuuli on varma voimistaan ja yrittää ensin. Puhkuu ja puhaltaa. Mies kietoo takin tiukemmin ympärilleen. Tuuli puhkuu lisää ja mies vain pitää yhä tiukemmin kiinni. Ei onnistu. Auringon vuoro. Se alkaa paistaa lämpimästi, miehelle tulee kuuma, ja hetimiten vapaaehtoisesti hän riisuu takin.

Eli tyranni P. käskee ja kieltää, vaatii ettei maa U. liity Natoon. Hyökkää, miehittää, yrittää sodalla saada sen puolelleen ja mukaan. Sitä enemmän U. puolustautuu ja vastustaa. Tyranni käyttää lisää voimaa ja väkivaltaa, mutta vastustus on yhä vain päättäväisempää ja yhtenäisempää. Ei sitä tavoitetta väkivalloin saavuteta = tuuli. Se, ettei kukaan kokisi tarvetta liittyä Natoon, saavutettaisiin sillä, että Venäjä olisi ystävällinen ja luotettava naapuri, jonka kanssa voi puhua. Lämpimät suhteet ja veljeys johtaisivat siihen, ettei kenellekään tulisi kiire liittyä Natoon = aurinko. 

Tällä tuuli-ratkaisulla tyranni saavuttaa vain päinvastaisen eli ajaa kaikki mahdolliset naapurimaat suoraan Naton ja EU:n syliin = idiootti.

Olisi kiva rauhassa voida filosofoida tällaisia, mutta tuntuu turhalta viisastellakaan, koska siviilejä kuolee koko ajan.

Sitten ne muut katastrofit eli Pandemia K.

Huoltoasemalla moottoritiellä. Vapaus: epäuskoisena menin sisään, että eikö oikeasti ole enää kehotuslappua ovella pitää maskia naamalla. Ja ovatko siellä asiakkaat oikeasti ilman. Ovat. Ei tarvitse laittaa. Saan kävellä ihan omalla naamalla sisään tilaan ja hengittää. Ei enää lattiassa monimutkaisia nuolia, jotka määräävät kulkusuunnan, jotteivät ihmiset vain tulisi vastaan toisiaan käytävällä hyllyjen välissä. Saa kulkea mihin suuntaan haluaa oikealta tai vasemmalta, ihan sama. Ja: baarijakkaroilla istuu autokuskeja hörppimässä kahvia. Saa taas myydä ruokaa, saa taas tarjota kahvia, jota saa juoda jopa sisällä. Oikein itkettävää. Että jokin osa normaaliutta ihan oikeasti tulee takaisin.

Huoltsikan vessassa jossain Hollannissa.

Mitä kaikkea paskaa on ollutkaan viimeisten 2 vuoden aikana. Mitä kaikkea uskomatonta paskaa. Muistatko sen, että Suomessa laitettiin Uudenmaan raja kiinni? Seisoivat sotilaat läänin rajalla? Haluttiin rajata K. pääkaupunkiseudulle. Voi hyvänen helvetti soikoon. Muistatko, että Hollannissa ei saanut istua ulkona enemmän kuin 1 tai 2 kaverin kanssa? Puistojen nurmikoille piirrettiin kalkkiympyröitä, joiden sisällä sai istua korkeintaan 1 perhe tai 3 kaveria? Sellainen sai sakot, joka istui ulkona tuolilla kahden metrin turvavälin päässä kaverista syömässä pullaa? Koska joko kaverin tapaaminen ulkona tai pullan syönti oli kiellettyä, who knows, kuka muistaa näitä absurdiuksia enää tarkkaan. Sakon suuruus oli 95 euroa, sen muistan. Kivat valtiolle. Muistatko että Espanjassa ei saanut kukaan mennä hiekkarannoille? Ulos rannalle?

Kaikkialta on yritetty pitää asiakkaat lähinnä pois niin tehokkaasti ja kauan, että en todellakaan tiedä, saako optikolle nyt mennä tuosta vain sisään ilman ajanvarausta. Jää päälle sellainen fiilis, ettei mihinkään oikein saisi mennä.

Lääkäriasema pyytää vielä maskin käyttöä, koska siellä sairaat ja heikot kokoontuvat odotushuoneisiin, ymmärrän. Mutta apteekkiin saa mennä ilman. Välissä tosin roikkuu pleksilasi ja sellainen varmaan pysyy monissa kaupoissa ja paikoissa vielä pitkään suojaamassa myyjiä ja asiakaspalvelijoita.

Täytyy myöntää, että pikkaisen tämä riski vieläkin pelottaa, koska tauti kulkee edelleen runsaasti väestössä. Että hitusen hermostuttavalta ja epähygieniseltä tuntuu, jos joutuu punkemaan ihan vieraiden seurueiden välistä vaikka matkalla vessaan kahvilassa. Ettei nyt vaan tule hengittäneeksi jonkun virusta. 

Täällä juhlittiin karnevaaleja kapakoissa viikko sitten, ja odotetusti luvut nousivat siitä. Tunnolliset ihmiset tekevät kotitestejä isojen bileiden jälkeen, työkavereistakin moni. Viimeisen kolmen viikon aikana monikin työkaveri on kaatunut taudin kouriin viikoksi, mutta toimistolla pidetään niin hyvin etäisyyttä, että eipä se sieltä ole tarttunut. Ja automaattisesti sitä pitää kyllä ekstraetäisyyttä kaikkialla kaikkiin.

Me emme olleet karnevaaleissa. Mutta nyt juhlimme kaverin 50-vuotispäivää ravintolan salissa jonkinmoisessa porukassa ja sitten vielä kuusistaan baarissa oluella. Kröh kröh, ei tässä tunnu kuin komeasti startannut siitepölysesonki keuhkossa. Eikö se tauti nyt ole jo kulkenut ihan jokaisen tähän saakka häh ja kurvi voisi mennä nollaan, kitoos.

Välissä varasimme spontaanisti jämäliput tv-studioon lauantaiksi. Siellä purkitettiin päiväsaikaan ykköskanavan ohjelma illalle. Sen juontaja Matthijs van Nieuwkerk on Hollannin eniten tienaavia julkkiksia, juontanut ja toimittanut vaikka kuinka monta eri ajankohtaisohjelmaa ja tv-konseptia kautta aikojen, kaikille tuttu naama ja hyvä haastattelija, joka keksii mielenkiintoisia aiheita.

Tässä ajankohtaisohjelmassa ilahduttaa kulttuurisisällön runsaus. Bändi soittaa jatsia ja soulia, vierailevia artisteja käy laulamassa, haastattelussa on kirjailijoita, taiteilijoita, koomikkoja, näyttelijöitä, runoilijoita, muusikkoja.

Oli kivaa ja kaunista. Hienot valot, kivat vieraat ja energinen musiikkinumero. Matthijs oli niin mukava, jutteli yleisölle ennen alkua ja kiitteli, että meitä tulee niin kaukaakin sinne ja että ohjelmaa katsotaan ahkerasti. 

Oli se hauska elämys. Meidät jaettiin ovella värilapuin eri paikoille. Saimme siniset laput, että mennään ylös rakennustelineille istumaan. Se olikin visioni, että se telinepaikka olisi ihan hauska. Ylhäältäpäin näki koko studion. Ihan tikapuilla kiivettiin 8 ihmistä sinne ylähyllylle. 

Lopussa tuli tauko, kun studio möbleerattiin uudestaan, sanottiin että yleisö menee ulos 20 minuutiksi ja saa kahvia aulassa. Kaikki alkoivat virrata ulos, mutta me olimme ylähyllyllä jumissa eikä kukaan tuonutkaan tikkaita: ei kun te saatte pysyä siellä. Meille jaettiin pikku vesipullot lohdutukseksi. Chillattiin sitten siellä. Jumissa saarella. Huvittavaa.

Tauolla.

Tähän pitäisi tulla tikkaat mutta ei tule.

Rumpuja tuodaan.

Lopussa musiikkinumero.

Käväistiin vielä uudella Almere Strandin alueella, jossa rakennetaan yhä lisää tornitaloja asuintaloiksi, käytiin bistrossa lounalla. Hassu uusi maa, vasta rakentumassa oleva kaupunginosa, ei mitään perinnettä vielä. Mutta pikku hiekkaranta ja iso jahtisatama täynnä huvijahteja. Hienoja kivoja rivitalojakin siellä arkkitehtuuriltaan, oikein kauniita.

Huvijahti varasti horoskooppimerkkini.

Uutta rakennetaan.