Lentokokemusta näinä aikoina

Heinäkuun alussa: 

Vielä tällä hetkellä luulen, että minulle on iisiä pakata huomenna mukaan vaatteet Suomeen. Tulee pelkästään 30 astetta, joten tarvitsee kaikki kevyimmät kesähepenet.

Olen todella halunnut pitää stressin kurissa suunnitelmallisesti. Etten hermoa liian aikaisin asioista, joita ei edes tule hoitaa nyt, vaan vasta vikana päivänä. Enkä ole alkanut kirjoittaa hysteerisesti yksityiskohtaisia muistilistoja vikoille päiville, vaan luotan, että käyn kämpän läpi sitten ajallaan ja muistan kyllä kaiken ihan itsestään. Olen rikkonut joitain ennätyksiä relaamisessa jo siinä, etten aloita niitä tarkempia to do -listoja.

Mieheni kävi vielä äkkiä ostamassa uuden rullalaukun, koska virustilanteen varjolla (”sujuvampi boarding”?) Finnair oli pienentänyt sallittuja käsimatkatavaran mittoja ja meidän rumat mustat pehmeät laukut ovatkin nyt liian pulleita tai just just sillä hilkulla. 

Kuinka kauan olemmekaan puhuneet siitä, että pitäisi ostaa modernit kivat värikkäät hardcase-laukut käsimatkatavaraksi. On vain ollut säästäväisenä ihmisenä harmi ostaa uutta niin kauan kuin vanha ei ole vielä hajonnut roskiskuntoon. 

Tosin sitä värikästä mies ei sitten saanutkaan, koska kylältämme on lopettanut tällä välin monta kauppaa, joissa on ennen ollut hyvä valikoima värikkäitä minimatkalaukkuja. Nyt ei ollut paljon valinnavaraa ja piti ottaa tummansininen. Jos minä ostan joskus uuden, niin menen kyllä sitten johonkin stadiin, jotta saan oikeasti kauniin värisen. Tällä kertaa lähdin repun kanssa.

Tilanne vaatii Susun. Kun on pakattu laukut tosi nätisti ja kiireettä ja saatu kaikki hommat päätökseen ennen lähtöä, ihan nappiin. Piha on kunnossa, talous on kunnossa, pyykit on kunnossa, tiskit on kunnossa, roskat on kunnossa. Varpusillekin on vaihdettu uusi taliruokakippo, niin se ei lopu loman aikana. Tervapääskyt huutavat.

Tällä kertaa olen osannut ja todennut sen, että ihan perfektionistisenkin lähdön voi tehdä ilman stressiä. Ihaninta on, kun voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja ehtii oikeasti ajatella sitä vaihetta. Ja sitten seuraava. Vaikka muistettavia asioita on läjäpäin, ne on kaikki saatettu kondikseen yksi kerrallaan.

Last minute of last minute: ai täällä on vielä vissyveden jämä jääkaapissa, no juon sen pois nyt. Niin on jääkaappikin täydellisesti rääpitty.

Pihaan tuli sittenkin auringonkukkia, talven linnunsiemenistä. Ekaa kertaa ever minulla on auringonkukkia. Tiainen on sittenkin missannut pari siementä syödessään. Eka kukkii jo, aika matala, olisiko 80-senttinen.

Rautayrtit kukkivat pitkään ja perhonen oli niitä imemässä vaikka kuinka kauan. Se tuli yhä uudestaan takaisin kukintoihin. ”Ai poika, taasko sä olet siinä.” Aloin joka kerta huutaa naiivin ilahtuneena ääneen ”Perhonen!” kun näin sen, vaikka se sama oli joka kerta siinä aina kun vilkaisin viiden minuutin välein. ”Perhonen!”

Löysin lähistöltä taas yhden kunnan järjestämän kukkakedon, joita nyt tehdään mehiläisiä varten paljaan nurmikon sijaan.

Menolennolla oli Hollannin olympiaedustajia matkalla Hesan kautta Tokioon Japan Airlinesin yhteistyössä. Ei tunnistettu yhtäkään, ei aavistusta lajeista. Nuoria, laihoja ja pitkiä naisia ja miehiä, tummaihoisia ja vaaleaihoisia. Kisavaatteista näki. Useimmat Hollannin urheilijat olivat lentäneet jo edellisinä päivinä suoralla lennolla Amsterdamista.

Nousua Amsterdamista.

Menolento oli ihan täynnä tilanteesta huolimatta, Embraer. Helsinkiin tullessa lentokentällä jaoteltiin kaikki heti tehokkaasti kolmeen jonoon rokotustilanteen mukaan ja katsottiin dokumentit. Se meni meillä nopeasti, mutta laukkuja odotettiin todella kauan. Samalle hihnalle oli aiemmin tullut Bangkokin-lento täynnä thaimaalaista marjanpoimijaa, jotka keräilivät lukuisia suuria nyssyköitään ja pahvilaatikkojaan hyvän tovin. 

Lisäksi siellä pikkuaulassa, joka on ison matkatavarahallin sijaan käytössä joko remonttien tai vähäisten matkustajamäärien takia, haisi viemäristä kakka koko ajan. Tervetuloa Suomeen. Vähän hävetti. Seisoimme varmaan kolme varttia kakan hajussa odottamassa laukkuja.

Paluulento olikin sitten puolityhjä. OH-LKE sattui olemaan Finnairin kaikista vanhin Embraer vuodelta 2006. Niillä on lista valmistumisvuosista online. 12,2 km korkeudella oltiin.

Tori-kahvila oli sittenkin auki lentokentällä, vaikka online sanottiin, että se olisi kiinni. (Siinä kohtaa mietin, että jos kiinniolopolitiikan aikeena on vähentää ihmisten matkustusintoa, niin se on myöhäistä poistaa palvelu siinä vaiheessa kun ihminen on buukannut ja maksanut sen lennon ja tulee lentokentälle; kyllä se sitten aikoo lentää, saa siellä sitten voileivän tai ei.) Iso taxfree oli auki, mutta siitä oli souvenirpuoli suljettu turhana, koska ei Suomessa ole turisteja. Muumikauppa oli sentään auki.

Helsinki-Vantaa oli siitä älytön, että siellä on remontin takiakin paljon kiinni ja vähäisen matkustajamäärän takia vielä enemmän kiinni ja kaikki henkilökunta lomautettu, mutta paluupäiväksi tuli ruuhkaa, josta varoitettiin tekstarilla. Lähtöaula oli kutistettu yhteen nurkkaan ja siihen samaan sumppuun tulivat hissistä monen lennon ihmiset yhtaikaa jonottamaan kaaokseen ja ihmettelemään, mihin pitäisi mennä. Kun samalla Helsinki-Vantaa oli keksinyt automaation. 

Pitikö mennä automaattiseen baggage dropiin, jos on jo tehty check-in online? Vai pitääkö mennä automaatille, josta saa check-inin ja matkalaukkutarrat? Vai sittenkin jonottaa henkilökuntaa sisältävälle tavalliselle tiskille?

No se, mihin piti mennä, riippuikin siitä, mihin on lentämässä. Joihinkin maihin pitää tsekata enemmän dokumentteja, jolloin pitäisi mennä henkilökuntatiskille, ja sinne näkyi olevan sellainen parin tunnin mittainen jono pitkälle aulan päähän saakka, sellainen jossa seisoessa hyvinkin ehtii missata koko lentonsa. 

Menin baggage dropin ovelle, missä oli tyhjää, ja virallinen mies puvussa ja maskissa katsoi kännykästään, tarvitaanko me jotain erityistä Amsterdamiin. Ei tarvitse, me voisimme käyttää täysautomatisoituja tiskejä. 

Olin sinne menossa hakemaan meitä kärryineen, mutta sillä välin oli käynyt virallinen nainen selostamassa, että meidän pitäisi mennä ensin sinne tarra-automaateille. Siinä luki, että tee check-in, mutta me oltiin tehty jo check-in online, joten ihan turhahan tämä on vai? Jatkoin sittenkin näppäilemistä ja näytin puhelimesta QR-koodin laitteelle ja se tarjosi, että tulostaa boarding passit. Okei, sellaisia meillä ei vielä olekaan. Sitten se tarjosi, että tulostaa tarrat. Okei. Laitettiin tarrat laukkuihin, sitä on harjoiteltu taannoin Amsterdamissa.

Piti saada naiselta ohje, miten ja mihin jonoon seuraavaksi. Kulmasta ihmiskaaoksen ja sumpun takaa baggage dropille sitten vaan. Siellä oli heti vapaata onneksi. Ja onneksi en hakenut meitä ensin sinne, koska sitä ennen oli pitänyt tulostaa ne tarrat siellä eri kioskeilla. Mitä se mies ei sanonut minulle. 

Siellä sai itse tunkea laukut hihnalle, skannata koodit tarroista ja vahvistaa näytöltä, ja sinne meni laukku.

Siellä oli hirveä häly ja kaaos ja tungos, ei pisteitä Helsinki-Vantaalle. Kukaan ei olisikaan tiennyt, mihin jonoon pitää mennä, ellei siellä olisi ollut henkilökuntaa opastamassa ihmisten välissä. Eikä ollut selkeää opastusta kylteissä, että mene ensin kohtaan A ja sitten kohtaan B. Hirveää tunkemista.

Luulen, että tuolla on Turku.

Ei kyllä ole yhtään mitään Helsinki-Vantaan palveluista ja hienoudesta jäljellä, kun suurin osa paikasta on rakennustyömaana ja puolet palveluista kiinni ja ne loput hyvin huonosti organisoitu. On vähän gloorian ajat kaukana tällä hetkellä. 

Finnairin lennot olivat hyvät ja järkevään aikaan; KLM:llä ei nyt voinut kuvitella lentävänsä, koska päivän ainoa paluulento Amsterdamiin lähtee joskus seitsemältä aamulla, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkien, myös saattajien, pitäisi herätä noin klo 3 yöllä, ei kiitos.

Vaan olihan siellä lentokoneessakin virustilanteen takia karsittu palvelut minimiin. Tavaramyyntiä ei ole, vain koneen takaosan vessat ovat käytössä, ja aterian korvaa keksi.

Flevolandin suoraa eli ihmisen tekemää rannikkolinjaa.

Hollannissa on sadekausi. Ukkoskuuroja ja sadekuuroja vaeltaa. Täällä on muutenkin sellainen 87% ilmankosteus. Minulla on ollut astmaa siitä saakka kun saavuttiin Hollantiin Suomen raikkaan ja kuivan ilman jälkeen. Onko tämä normaalia, että on aina vähintään jotain 67% kosteus? 

Kukat olivat hyvässä kunnossa, seuraava auringonkukka vuorossa ja etupihan uudet ohdakkeet suuri vetonaula kimalaisille.