Apulanta ja aggressionhallinta

Tykkään kompaktista kommunikaatiosta. Siitä, että voin sanoa miehelle ”Dafuq?” ja hän tajuaa, että se tarkoittaa: ”Häh, en kuullut kunnolla, mitä kummaa ne siellä telkkarissa just sanoivat, selitäs mitä siellä tapahtuu ja mitä ne kertoo asian taustoista.” Dafuq on tahallaan omituisesti kirjoitettua amerikkalaista netti- tai jengikieltä ja lyhennetty kysymyksestä ”What the fuck?”

Ihmettelen tätä hollannin älytöntä oikeinkirjoitusta joissain tapauksissa. Näillä on e:tä ja a:ta väärissä paikoissa.

Ukulele: lainasana, kaikissa tuntemissani kielissä havaijista tällaisena lainattu. Paitsi hollannissa, jossa se on ukelele. Miksi?

Noin neljälläkymmenellä kielellä läpinäkyvä on ”transparent”. Vain hollanniksi se on transparant. Miksi?

Noin neljälläkymmenellä kielellä kahvila on ”cafeteria”. Vain hollanniksi se on cafetaria. Miksi?

Noin neljälläkymmenellä kielellä parlamentti on ”parlament”. Vain hollanniksi se on parlement.

Miks? Onks pakko?

En olisi uskonut, että alan kuunnella Apulantaa joskus taas. Sitä ainoaa albumia, joka minulla on Apple-kirjastossani. (Olen kivikautinen fossiili enkä ole alkanut käyttää Spotifyta vieläkään! Minulla on kuulkaa CD-levyjä hyllyssä! Ja ne olen imenyt tietokoneella mp3-kirjastooni vuonna 2000! Saatan myös etsiä kappaleen videon Youtubesta!)

Nehän olivat niin tyhmiä, että antoivat tämän Aivan kuin kaikki muutkin -albumin kappaleille vain numerot, ei nimiä. Nyt vihdoin teen sen, mitä olen suunnitellut noin vuodesta 2004 asti eli kirjoitan musiikkikirjastooni kappaleille nimet numeroiden sijaan. Otsikot voi keksiä helposti kertosäkeen sanojen perusteella (”Hallaa”, ”Tästä ei seuraa kuin pahaa”, ”Kaikki puoleen hintaan”). Voi vihdoin tunnistaa ulkopuolelta, mikä on mikä.

Kun on 6 päivää kärsinyt migreenikipua niin alkaa Apulanta kelvata. Perkele. Huumeita tänne! Rokkia ja punkkia! Viinaa! Kun ei lääkkeetkään auta ja tämä jatkuu ja jatkuu niin ei vaan JAKSA OLLA enää.

Apulanta on hyvä! Siis se ainoa albumi, joka minulla on. Niillähän on melkein yhtä paljon melodiaa kuin jollain Rasmuksella taannoin! Luulin, että ne ovat muodotonta räminää, mutta eivät ne ole. Laulussa on punkkia eli nuotin vierestä ja vinoja melodioita, mutta yhteensä kappaleet ovat hyvin mukanalaulettavia. Molli on muutenkin aina kauneinta.

Ja sitten ”Teit meistä kauniin” hei, huippubiisi. Ja ”Hallaa”, ihana punk-kitara! Mukanalaulu! Pullo vodkaa ja mukanalaulu! Mutta ylinopea nro 009 (”Et saa!”) on huono, en tykkää tällaisista vääristellyistä hassutteluäänistä. Tosin kun se speed metalin nopeudella rämähti päälle, mieskin heräsi hommmistaan: no huhuh, onpas siinä jytää.

Ja olen aina tykännyt tämän albumin sanoista yleisellä tasolla, ne ovat symbolisuudessaan jopa runollisia, ja sitä rouheutta ja synkkyyttä tarvitsee välillä. Ne ovat samaistuttavia, vaikka ovatkin hämäriä.

Siinä(kin) olen autistimainen nörtti, että minulle riittää joka bändiltä se yksi albumi, jonka opin tuntemaan vuonna 1993, ja se riittää loppuelämän huviksi, että tunnen siitä jokaisen yksityiskohdan. Tiedän, että kaikilla bändeillä on 200 muuta oikein hyvää uudempaa biisiä, mutta mua ei kiinnosta. Tykkään näistä, jotka tunnen jo.

Maija Vilkkumaa ehkä myös kannattaisi kaivaa esiin aggressionhallintaan. Niissä kappaleissa on sen verran katkeruutta, että siinä voi päästellä höyryjä.

Yksi hymyilyttävä asia on: Blind Channel Euroviisuihin. Murskavoitolla. Kaikki rakastavat sitä kaikissa maissa, muunmaalaiset sanovat jo, että se voi ihan hyvin voittaa koko skaban, kaikki moshaavat mukana ja huutavat uh, uh ja löytävät metallirokkarin ja aggression itsestään.

Minä tosin rakastin Teflareita vielä enemmän, mutta ne sössivät sen livessä pitkälti. Tekemällä siitä liioitellun sarjakuvan ja laittamalla Pandoran jonnekin ufon päälle, jossa se oli niin korkealla, että seisoi siellä tönkkönä kauhuissaan pelkäämässä, ettei vaan putoa, eikä voinut siksi tanssahdella yhtään, ja kun tässä kappaleessa just piti tanssia. Eli se kappaleen rakastaminen rajoittui minulla videoversioon.

Tämä Dark Side on ainoa oikea valinta ja olen tästä ylpeä. Maailma rakastaa tätä. Joku norjalainenkin tilitti Youtubessa Norjan huonon kappaleen ääreltä: ”Euroviisuissa mä teeskentelen sitten olevani suomalainen.”

Laulan ruokakaupassa maskin alla Apulanta 006:tta (”Laa laa lakaistaan”). Se on lemppari, joka soi eniten päässä. Siin on niin hyvä nousu ja uho: ”Kuinka voisin tietää missä taas palaa?” Niin mistä mä v*tu tiedän teiän ongelmanne taas. Ja siinä on dynamiikka. Ja kitarasaundit. Ja sanoma. Aina tekee ihminen tai ihmiskunnat sen virheen, että epämiellyttävä lakaistaan maton alle eikä selvitetä. Tiedän fiiliksen, kun tekee mieli tehdä samoin ikäville asioille.

Kahvihyllyllä ja hedelmissä lauloin ääneen. ”Sammuttakaa aurinko, ei saa saa saa se paistaa!” Tämä on jotenkin vastakohta Beatlesien aurinkobiisile, ”Sun sun sun here it comes”. Sama sun sun sun / saa saa saa, kolme kertaa toisto ja samasta aiheesta. Yksi puolesta, toinen vastaan.

Oikeasti kommunikoin vain leipänaisen kanssa. Koska kauhistuin, kun ainoa ravintoni, leipä, jonka olen vihdoin löytänyt ja jota syön aamupalaksi lähes joka päivä, kaura-ruispala, oli hävinnyt hyllystä. ”Ei voi olla totta, ainoa leipä jota mä syön ja ainoa leipä koko Hollannissa, joka sisältää edes vähäsen kauraa, on poissa! Tietääkö joku, onks se poistunut kokonaan?” No kuulemma jos etikettiä ei ole niin ei kyllä yleensä tule takaisin sellainen.

Mutta sitten löysin väärän leivän edestä hintalapun, jossa luki, että tämä on myöhemmin palaamassa, väliaikainen toimitusvaikeus. Jaa, onko täällä hyvinvoivassa Euroopassa pulaa viljoista vai?? No pääasia etta se joskus tulee. Hollannin ainoa kauraleipä!

Apulannan 006 euroviisuihin! No onneksi on sentään toi Dark Side. Sen sanoma ja fiilis tulevat mulle yhä todemmaksi tähän tilanteeseen. Put your middlefingers up! Kyllä.

Auto liikkuu, kroppa ei

 

Talviajon kurssi. Liikutin autoa silloin kun vielä oli hanki ja pakkanen päällä. Auto oli seissyt yli viikon kireässä pakkasessa lumikasana koskematta. Olisi ehkä kätevää kokeilla, ennen kuin vasta aamulla ensi kertaa töihin lähtiessä, a) käynnistyykö auto b) liikkuuko auto hangesta tielle ja c) pystynkö ajamaan kaduilla.

Käytiin miehen kanssa eläinkaupassa hakemassa tipunsiemeniä. Sillä matkalla ehtii akkukin latautua hyvin ja kaikki osat vähäsen lämmetä, jarrupaloista pyyhkiytyä ruoste, ja ilmastointi puhaltaa kosteutta pois sisätiloista.

Onneksi putsasin jo lumilaatat pois auringon paistaessa ja auto oli lähes lumeton. Ovet aukesivat kalahtaen jäisenä. Varsinkin matkustajan ovi: ”Krak, oho, hehe.” Moottori käynnistyi heti. Ihailtiin: ”Ooh, no niin. It’s a Suzuki.”

Tämä oli vasta ensimmäisen pikku lumisateen jälkeen.

Olin liian laiska lapioimaan auton takaa hankea pois, joten yritin tunkea kasauman yli takaperin. Peruutusvaihteella jynssäsin. Renkaat sutivat ja vastuksena oli selvä kukkula heti takarenkaiden takana. Sentti sentiltä raivasin uraa ja pääsin kadulle.

Vähänkään isommilla kaduilla oli asfalttipinta jo vapaana, kadut vain kapeina auratuista lumikökkäreiden valleista. Ihan suomalainen näky, loskaa metrin pinona.

Joillain kaduilla oli puoliksi vielä jäätä urissa tai korkea jäälinjamöykky keskellä pitkittäin, piti vähän katsoa miten ajaa. Ja maantiepätkällä näkyivät routavauriot eli kuoppia, joista asfaltti murenee. Näitä on nyt paljon moottoriteillä eli siellä pitää varoa reikiä.

Mutta hyvin ajoin ja fiiliksen mukaan, enkä joutunut mihinkään ongelmiin.

Bensiksen autonpesupaikka oli ihan jääkökkönä.

Että mä olen väsynyt. Nukuttaa klo 19 alkaen ja vaikkei tee mitään, niin hujauksessa on nukkuma-aika muutenkin. Miten niin on jo kymmenen, mihin se meni?

Nukun yleensä täysillä yön, mutta joka kerta aamulla, mihin aikaan tahansa se sitten onkaan, tuntuu, että hyvin voisin nukkua vielä 3 tai 4 tuntia.

Siitepölyaikakin on tosissaan alkanut ja olen saanut ensimmäiset kurkun kutinat ja kunnon aivastuskohtaukset lepän siitepölystä. Allergia-ajan alku varhaiskeväällä perinteisesti väsyttää minua ihan karseasti, puhtaasti fyysisenä oireena, monen viikon ajan. Luulen että se jakso on alkanut.

Tänään kun herätyskello piipitti, olin siitä ihan sillee kauhistunut ja loukkaantunut, että eihän tämä nyt voi olla, että ei muka ole sunnuntai. Vaan joku perseen arkipäivä ja joku pakottaa minut nousemaan sängystä.

Varhainen lintu ei nyt nappaa.

Lovelyä, etäkokous!

Etätyöpäivinä tuntuu siltä, että käsky on nimenomaan istua sillä perseellään 8 tuntia eikä saa hetkeksikään nousta venyttelemään eikä nyt ainakaan ulos kävelylle. Koska oikeasti joka hetki joku voi soittaa Teamsissä tai kysyä chatissä. Ja ei haluaisi olla punaisena statuksena just silloin, vaan aina valmiina. VPN katkaisee yhteyden jos ei liikuta hiirtä varttiin, joten miten sitä uskaltaa edes rauhassa pitää lounastauon?

Lihakseni surkastuvat tähän lockdown-elämään! Kotona koneen ääressä liikun vielä vähemmän kuin toimistossa koneen ääressä. Siellä on sentään pidempi matka vessaan.

Sinne meni kuntosalikin meinaan. Lopetettiin jäsenyys. Ne vaan ottavat tililtä jäsenmaksua kuukausittain, vaikka voidaan käyttää nolla niiden palvelua. Hallitus on määrännyt kaikki kuntosalit kiinni jouluun puolestavälistä saakka eikä näy minkäänlaista puhetta, että ne joskus avattaisiin taas.

On niillä onlinevideotunteja, mutta ei me niitä käytetä. 1) Ei meillä ole tilaa olohuoneessa eikä muuallakaan jumpata 2) Paikan päällä olen todennut, että saan ryhmäliikuntatunneista aina migreenikohtauksen ja siksi olenkin käyttänyt sen sijaan kuntosalin laitteita, ja en rupea siihen liikuntaan siis nytkään kotona ja 3) Eivät ne voi korvata saunaa ja uima-allasta online.

Niin harmi, ettei sinne pääse, ja ei se niistä johdu, vaan politiikasta ja tilanteesta. Aina vaan on rajoitusten pidennykset, ei mikään avaudu. En halua maksaa kuntosalia puolta vuotta tyhjästä. Tässä kestää vielä syksyyn, jos sillonkaan vielä saa oikeasti käyttää salia niin vapaasti kuin ennen muinoin. Eihän se riitä, että ne edes saisivat ylipäätään aueta, vaan niillä on kaksikymmentä eri rajoitusta ja sääntöä, jotka pitäisi kaikki päästä purkamaan. Mihin en usko enää ollenkaan.

Ennen salin täyssulkua siellä oli jo hiton hankalaa käydä: pukuhuone kielletty, suihkut kielletty, vain ajanvarauksella, vain tunniksi, saunaan 2 henkilöä ja jos on täynnä niin on täynnä, altaaseenkaan ei mahdu vaan on täyteen varattu, laitteita pitää läträtä puhdistusaineilla joka välissä, omaisuus pitää jättää levälleen aulaan. Jos näillä säännöillä avautuu niin ei edes kiinnosta, liian vaikeaa.

Joskus joudun sitten oikein heräämään normaaliaikaan ja ajamaan toimistolle.

Kun lumen sulaessa kävin töissä, moottoritiellä olikin ryhdytty radikaalisti ja ripeästi routavaurioiden korjaamiseen. Miten niin liittymässä saa ajaa vain seitsemääkymppiä... rums ja rapi rapi. Öö, tässä tiessä ei ole päällystettä enää ollenkaan, eikä kaistaviivoja. Koko päälliskerros jyrsitty pois parin kilometrin matkalta, irralliset asfaltin murut vaan lentelevät.

Aika mielenkiintoista orientoitua vapaasti tila-avaruudessa siinä tien leveydellä, että missäköhän voisi suunnilleen olla tämä oikea kaista, kun tuolla oikealla on ryömintäkaista, hmm, ehkä suunnilleen tuon levyinen.

Tämä oli onneksi oja eikä tie.

Tämä näky on nyt mennyttä.

Kävin myös autokorjaamolla, koska ilmeisesti auton lamppu oli hajalla. Ilmeisesti, koska en saanut siitä ihan selvää. Mies havainnoi, että oikea ja vasen ovat erilaiset, joku valo puuttuu. Kun yritin katsoa itse päivänvalossa, näin sen mielestäni juuri päinvastoin, vasemmalla oli mutta oikealla ei. Ihmettelin, mikseivät ne isot tuutit taas mene päälle ollenkaan, ovatko molemmat ajovalot ehkä sittenkin sammuneet.

Joten menin korjaamolle sekavan kertomuksen kanssa: tässä on joko vasen tai oikea lamppu sammunut, tai molemmat, tai ehkei sittenkään mikään, voitteko tarkistaa... en osaa tulkita ja olen tyhmä. No, yksi ajovaloista oli lopulta sammunut ja vaihdettiin.

Vielä vika lumikuva talven muistolle. Kaikki on sulanut nyt ja krookus kukkii siinä, missä oli viikkoa aiemmin paksu lumihanki.

Nyt kun oli jo 17 astetta ja kasvit alkavat itää, tuli se tunne, että haluan äkkiä hoitaa puutarhan istutukset. Ainakaan kahteen viikkoon ei ole tulossa yöpakkasia ja päivälämpötila pysyy 12 asteessa, joten en näe kovin suurta estettä aloittaa. Miksi minun pitäisi odottaa viikkokausia, että rikkaruohot peittävät maan ennen kuin saan laittaa siihen maanpeittokasvia, jonka tarkoitus on syrjäyttää ne rikkaruohot?

No, maaliskuussa voi virallisemmin alkaa avomaalle istuttaa, mutta toisaalta täällä sanotaan, että monivuotista kasvia voi kaivaa maahan milloin vain kunhan maa ei ole jäässä.

Tein tilauksen online-kasvikaupasta ja saan hakea kasvit kahden viikon päästä jostain ruusukeskuksesta Lottumin kylästä, joka on perinteinen ruusunkasvattamojen ja -jalostajien keskittymä. Aika monta sikspäkkiä taimia tulee sekä maanpeittoon että kahteen aurinkoiseen kukkapenkkiin.

Optikkotäti pelastaa päivän

Ravintolat ovat olleet kiinni lokakuusta. Kaupat olleet kiinni joulukuusta. Kampaajat samoin.

Poliitikot joo. Nyt ne mössöttää, etteivät tiedä, mitkä ovat ulkonaliikkumiskiellon vaikutukset, joten eivät ne saa edes sitä lopetettua. Ranskasta tilastot sanovat, ettei ole auttanut paskaakaan, vaikka siellä on ollut jopa klo 18 alkaen käskyjä pysyä sisällä. Niin mitä täällä tehdään: jatketaan silti. ”Keino ei toimi.” Johtopäätös: ”Tiukennetaan vaan keinoa entisestään eikä koskaan lopeteta sitä.”

Ja niin ne pidensivät ihan ohimennen ja sivulauseessa ulkonaliikkumiskieltoa 3 viikolla. Ensimmäisen 2 viikon alussa vakuutettiin, että tämä on niin erikoinen rajoitus ja äärimmäisen harvoin käytettävä äärimmäinen keino ja vain lyhyeksi ajaksi... olivat niin varovaisia sen kahden viikon kanssa, niin mitä ne tekevät: pläjäyttävät siihen päälle vielä kolme viikkoa lisää silmää räpäyttämättä ja asiaa perustelematta. Vaikutukset epäselvät, mutta jatketaan silti tätäkin SAATANA VIEL KYMMENEN VUOTTA.

Nyt tuomioistuin päätti, että koko ulkonaliikkumskielto oli väärin perusteltu ja laillisesti ei-oikeutettu ja se pitäisi lopettaa samantien, mutta jollain tempulla hallitus sai sen toistaiseksi takaisin voimaan. Nyt tästä väännetään kunnon farssina edes ja takas juridisesti.

Enhän minä välttämättä kaipaa kadulle klo 21 jälkeen, mutta alkaa vaan tuntua vankilalta. Alkaa tuntua siltä, ettei täällä koskaan enää saa mennä kauppaan, ei ravintolaan, ei kampaajalle eikä kuntosalille, ei joogaan, ei teatteriin eikä museoon eikä näyttelyyn eikä elokuviin eikä taidekurssille - ei mihinkään. Kaikki rajoitukset, jotka ovat tulleet, ovat jääneet päälle monen pidennyksen ajan eikä vieläkään näytä, että yhtäkään purettaisiin koskaan.

Meiltä hajosi eteisen lamppu, siis se itse kanta tai jotain, ja pitäisi saada uusi. Sulake lensi. Ikeasta on tuhat valitusta, että ne eivät toimi ja kestää kauan ja niiden nettisivullakin lukee, että on vaikeuksia toimittaa yhtään mitään. Ne siis eivät saa onlinehommiaan toimimaan juuri kun niitä tarvittaisiin. Rauta- ja sisustuskaupat ovat kiinni, ei voi sieltäkään mennä etsimään lamppuja paikallisesti. Istutaan sitten pimeässä ja annetaan talon hajota alta, kun varaosia ei saa hankkia.

Eniten ärsyttää ihan kaikki! Ei tämän helmikuun pitänyt tällainen olla.

Testauspaikka drive-in-hallissa on aika jännän näköinen scifi-laboratorio. Tässä oli ennen taidejulisteita myyvän firman jakelukeskus ja siitä perintönä seinällä kuva. Kunnan terveystoimi sitten päätti yhdistää vanhan julisteen omaan testi- ja rokotuspaikan kylttiinsä.

Optikko saa olla auki, koska se on terveydenhuollon osa eikä tavallinen kauppa. Jotain järkeä. Tietysti vain ajanvarauksella, vain pari asiakasta kerrallaan ja maskin kanssa, mutta auki kuitenkin.

Lasini ovat vanhentuneet ja näkö on jo mitattu ja olisi taas tarve uusille. Epäilenpä vaan, että on hiton hankalaa valita hyvännäköiset silmälasit maskin kanssa! Enhän voi edes tsekata, koskevatko ne alalaidastaan poskeen vai eivät.

Varasin ajan optikolle. Tarvitsen kolmet rillit. Jos ne haluavat minusta 15 minuutissa eroon kuten online-ajanvarauskalenterissa lukee per käynti, niin menen muualle. Minun on saatava etsiä kehykseni kaikessa rauhassa, koska minun pitää elää niiden kanssa jokaikinen päivä vuoden ympäri 16 tuntia vuorokaudessa. Jos niskaani hengitetään, että seuraava asiakas tulee enkä saa olla yhtaikaa kaupassa, niin älkää sitten ottako minun rahojani.

No niin. Optikko oli jo aivan rotkon reunalla tulossa hylätyksi, mutta ne ottivat kopin ja pelastivat tilanteen (ja rahansa). Menin nimittäin sinne ja kuulemma minun online kiltisti tekemääni ajanvarausta, josta oli sähköpostivahvistus, ei ollut olemassa kalenterissa.

Näytin sähköpostin. Jaaha. ”Joo mutta tää ei ole täällä näkyvissä...” -”Ja mä tarvitsen aikaakin aika paljon kolmen rillin valitsemiseen; olen valmistautunut ja vapaapäivä ja paperit mukana ja kaikki... mitä muuta mä voin tehdä kuin varata netistä ja saada vahvistuksen? Mä menen kyllä muualle jos ei tästä tuu mitään...” -”Hetki vaan, tsekkaan kollegan, kyllä tämä järjestyy...”

Yläkerrasta kai taukohuoneesta hakivat sitten tädin, joka oli minun makuuni. Se oli koko homman pelastus, että hän ehti ja kaikessa rauhassa kokeili minun kanssani kehykset. Sain nauraakin, kun täti käytti persoonallisesti silmälasimalleista nimitystä ”pojat”. ”Nää täällä on kyllä aika kalliita poikia...” ”En mä noita poikia ottais, se on turhan kapee malli...”

Nykyään ei saa sormeilla itse kehyksiä hyllystä ja kokeilla, koska henkilökunta joutuu desinfioimaan kaiken, mihin asiakas koskee. Joten rillejä kerätään optikon kanssa laatikkoon, joka otetaan mukaan pöydän ääreen.

Ja sitten on suusuojus, mutta asiointipöydän yllä roikkuu valtava pleksilasi, joten siinä paikalla saa ottaa maskin pois ja katsoa itseään peilistä kehyksiä kokeillen. No onneksi on joku järkevä tämän ajatellut näin.

Optikolla selvisi. Monikin asia. Sain kolmet lasit valittua. Mutta erittäin jännä asia on se, että kysyin, että siis voitsä kertoa, katsonko mä kieroon??! Kun joissain valokuvissa näyttää siltä, että vähän on silmät sisällepäin ristissä.

Niin kyllä vähäsen katson siis kieroon. Vasen silmäni kiertyy välillä keskelle päin. Siinä on 6 lihasta per silmä ja ne voivat väsyä. ”Silloin kun olet yleisesti väsynyt, silmä vähän vaeltaa.” -”Onks tämä jotenkin iän myötä tulevaa vai onko tämä aina?” -”Se on aina ollut sama ominaisuus.”

Mä katson virallisesti kieroon! Vasemmalla silmällä. Kukaan silmälääkäri ei ole minulle kertonut koskaan? Onks ihan varma, ettei se pahenna päänsärkyjä ja migreeneitä?

(Tämä kappale on omistettu kysymysmerkeille, joita käytetään väärissä paikoissa ja ryhminä.)

Ihan kivoja kehyksiä löysin ja nyt tulee sitten näyttölasit mukaan settiin ja niitä tulen kyllä kotonakin käyttämään paljon läppärillä, ja varsinkin töissä.

Aurinkolasit päivitettiin uusiin vahvuuksiin ja myös monitehoiksi. Vanhat aurinkolasini ovat vielä niiltä ajoilta kun oli yksitehot, joten en ole pystynyt lukemaan niillä tekstejä. Että ”kesäpäivinä ulkona en ole koskaan voinut lukea kännykkääni enkä terassien ruokalistoja, mutta haha, mitä välii, sehän on vaan puolet vuodesta että oon puolisokea”. Kiva olla silmämonivammainen ja sitten ei huolehdi apuvälineistään, oon mäkin tyhmä.

Jos on liikaa rahaa niin käy optikolla ostamassa kolmet rillit... Näyttölaseista työnantaja lupaa hyvittää puolet, tavallisista sain kahden vuoden välein suotavan satasen korvauksen sairausvakuutuksesta, ja aurinkolasit olivat kombitarjouksena oikeastaan ilmaiset perusmonitehojen kylkiäisenä. Silti melkein tonni menee.

Kahden viikon päästä saan hakea lasini. Jos se aika lukee niiden kalenterissa, hee hee.

Luistelua lammen jäällä Hollannissa

 

Koko Hollanti oli jäällä luistelemassa lauantaina. Kirkas talvisää. Ja hieno näky median valokuvissa, kun kansallismaisemassa vanhojen tuulimyllyjen edessä pääsi luistelemaan, tai kanavilla kaupungeissa talojen välissä, tai jossain idyllisissä kylissä huvivenesatamassa historiallisten puisten veneiden välissä.

Kinderdijkin tuulimyllyillä. Kuva NOS-uutiset.

Leidenin kanaaleilla. Kuva NOS-uutiset.

Tuloksena oli vähän kiirettä ensiavuissa, kun ranteita ja lonkkia murtui luistelukaatumisissa. Siellä täällä joku vajosi heikkoihin jäihin ja jouduttiin pelastamaan ohikulkijoiden tai palokunnan avulla.

Haagissa hallituksen rakennusten edustan lammellakin luisteltiin, mutta aurinko alkoi sulattaa lammen reunoja ja ihmiset evakuoitiin pikku saarelle, josta palokunnan sukeltajat termopuvuissaan hakivat heitä, laahaten luistelijoita vaikkapa makuullaan olevien tikkaiden  päällä rannalle.

Hyvin harvinainen tilaisuus päästä luonnonjäälle luistelemaan alkoi houkutella minuakin. Minulla on kaunoluistimet ullakolla, tuotiin ne joku kerta Suomesta mukaan. Historialliset, ”Made in Czechoslovakia”.

Muualla maassa oli suosituimmissa luistelupaikoissa paikoin sellainen tungos, että liikenteenohjaajat osoittivat menemään pois ja suljettiin kokonaisia teitä tiettyihin kyliin. Pyydettiin pysymään lähellä omaa kotia.

Meillä on aika harvassa vesistöt ja kauniit jäiset paikat, joten tänne nyt ei ainakaan mitään turistiryntäystä tule, kun ne parhaat seudut ovat ihan muualla. Vähän on luistelulampia meilläpäin, mutta saatiin kuitenkin hyvät vinkit kavereilta Whatsappissa.

Mies ei osaa luistella ja toimi kuvaajana ja varmistajana, ettei vaan mitään satu. Harmitteli, ettei ole koskaan oppinut luistelemaan. Niinpä, Suomessa ei tarvitse kuin mennä peruskouluun niin oppii luistelemaan koulun liikuntatunnilla joka talvi. Ainakin ennen oli näin.

Ensin pienelle lammelle ja oma taitettava retkituoli mukaan, jolla voi mukavasti laittaa luistimet jalkaan. Näyttää olevan maan tapa. Väkeä jonkun verran, mutta hyvin mahtui pitämään välimatkaa.

Kaaduin saappailla jo ennen kuin päästiin jäälle, koska pitipä ottaa taas ne liukkaat saappaat. Onneksi liukastun aina suoraan kyljelle painon jakautuessa tasaisesti koko kropan pituudelle, eli mitään ei hajoa.

Olin hyvin epävarma luistelutaitojeni jämistä. Mutta kyllä kannatti uskaltaa lähteä kokeilemaan. Luistelu luonnonjäällä! Upeaa!

Ensimmäinen lampi oli pienehkö paikka ja jää maidonvalkoista ja vähän lumista ja hitusen epätasaista. Peltokaistaleen takana näkyi yhtäkkiä liikkuvan jokin iso: konttilaiva lipui halki maiseman, ai siinä onkin jo Maas-joki heti takana.

Kato tossa menee laiva.

”Onks tääs Disney on Ice? Ei, tää om Bambi jäällä.” Hirveän epävarmaa menoa. Turhautti kun olin aluksi niin nykivä ja huojuva ja arka ja pelkäsin tasapainoni puolesta. Miten voi olla niin vaikeaa. Lopulta pääsin paremmin vauhtiin.

Mutta kaunoluistimet ovat kyllä niin epäergonomiset minun jaloilleni. Aina tulee kramppia jalkapohjaan, se kaari ei sovi minulle, ja liian kapea se kenkäkin on. Ota siinä sitten kunnolla tukea jalkojen pienillä lihaksilla kun päkiä ei edes mahdu olemaan normaalileveänä kovassa kengässä, vaan on puserrettu liian kapeaan kaukaloon.

Käytiin tarkistamassa vielä toinen lampi. Se oli ihan upea. Lumisella kävelytiellä lähestyessä näkyi kaislan välistä suuren suuri aava lampi, jolla porukka luisteli. Vau mikä talvi-idylli.

Leivoset menee seuraavaan kohteeseen.

Lampi oli valtavan iso, jää mustaa ja kovaa, sileää. Oli hauskaa käydä kapeassa päädyssä kaislan välissä kääntymässä, luonnon maisemassa.

Murtumaviivoista näki, kuinka syvälle jäämassa ulottuu. Kyllä sitä viivaa näki kolmiulotteisena painuvan alas ainakin 8-10 cm syvyyteen. Tuolla ei kukaan vajonnut jäihin toisin kuin Amsterdamissa. Siellä kanavien päällä oli vain parin sentin jääkerros. Täällä meillä sisämaassa on ollut selvästi ankarimmat pakkaset ja kasvatteneet jääkerrosta reilusti enemmän.

Isommalla lammella näkyi myös pitkäteräisiä matkaluistimia ja miesporukka, joka kiisi viisikkona nopeasti peräkkäin niillä, virtaviivaisissa trikoopuvuissa.

Ja huomasin heti, että mitä tuolla luistelee joku jossain pörröhaalarissa kaljapullo kädessä. No se oli opiskelija. Siellä oli musiikkilaite jäällä ja haalarisia opiskelijoita partymusan kanssa. Yhdessä biisissä laulettiin ”anderhalve meter”, puolitoista metriä. Eivät ehkä pitäneet kaikki siinä porukassa tuota etäisyyttä, mutta porukasta pystyi kyllä pitämään itse hyvän etäisyyden.

Kaaduin sitten luistellessa kerran ja mies filmasi sen sattumalta. Sanoin, että no tämä pitää ehdottomasti laittaa esille hidastettuna filminä. ”Ja Dolby surround”, hän sanoi.

Tässä 2:32 lyhytfilmi luistelureissusta!

Peltojänis eli rusakko oli loikkinut pellolla.

Kah, tuulimylly. No nyt on oikein hollantilainen maisema.