Irtoa jo, hullu liaani!

Aloitin pihan raivauksen. Meinasin, jos tällä kerralla saisi ulkopöydän purettua ja varastoitua, rikkaruohoja kivilaattojen saumoista pois ja jonkun verran murattia katki sieltä, missä se tukahduttaa pensaita.

Purettiin yhdessä miehen kanssa pöydästä jalat ja yritettiin saada pöytälevy pihavarastoon. Ei mahtunutkaan hyllyn alle. Sitten oli käsissä kaikki tavarat levällään, koska nostettiin hyllylevy ylemmäs eivätkä sille mahtuneet kamat korkeuden puolesta enää ja piti vaihtaa lähes kaiken paikkaa. Ja polkupyörät ovat koko ajan tiellä, kun siellä yrittää mennä hyllylle. Siinä vaiheessa ei hirveästi auta se miehen besserwisseriys, että ”mähän oon koko ajan sanonu että meiän pitää hankkia pihavaja mihin nää mahtuu.” Hanki vaan, se maksaa kolme tonnia. Ja täyttää puolet pihan alasta.

Sitten kun olin tunnin sortteerannut remonttitarvikelaatikoita, saatiin lopulta tuolikin sisään ja aurinkovarjon jalusta syrjään ja pääsin kitkemään rikkaruohoja.

Sen jälkeen siirryin sitruunamelissaan, joka on käytännössä myös rikkaruoho: ei ole istutettu, ei ole kutsuttu, ja leviää halltsemattomasti ja korkeina puskina, jotka näyttävät rumilta ja resuisilta tässä vaiheessa kesää. Sitä juurineen kiskoessa selässäni naksahti nikama kuuluvasti. Voi ei. En nyt tarttis selkävaivaa. Lihas yritti kipuilla ja krampata, mutta venytin vastaan.

Huomasin, etten pääse murattivaiheeseen kai ollenkaan, koska kitken tunnin ja kahden ison jätesäkin verran sitruunamelissaa joka välistä. Sitten olikin jo kahvitauon aika.

Aloitin murattia. Nips ja naps. Pensas esiin, ai pensas onkin kuollut, ikivanha, tämä oli odotettavissa. Pensas poikki. Saniaista esiin, hortensiaa esiin muratin seasta. Ai kato, ovela, sähän olet kiivennyt tähän pikkupuun tukipaaluunkiin jo kaksi metriä.

Muratti tukehduttaisi kaikki kasvit jos saisi. Se ei ole mikään söpöläinen, vaan sellainen, jota ilmestyy nurkan takaa vielä viisi metriä kun sitä vetää. Jota kiskotaan kaikin raajoin ja huudetaan: ”irtoa jo, hullu liaani!”

Aloin poistaa sitä puuaidalta, johon se tulee naapurin puolelta juurakoin ja varsin. Mikä massa, monta kerrosta kasvustoa. Roikkuu kaksimetrisen aidan yli, takertuu aitaan, laskee siitä maahan ja täyttää koko maa-alueen. Huomasin pian, kuinka vaarallisen tukevasti se on paksuin varsin aidan lankkujen välissä niin että ne natisevat ruuvauksissaan. Uusi aita ja tähänkö se jo hajoaa.

Taakseni kertyi iso pino murattia, kannoin sen pihan perälle, leikkasin lisää, kannoin sylillisen, kannoin kolmannen... okei, vuori kasvaa eikä muratti näytä edes harvenevan aidalla. Nyt alkoi sitten tämä tilanteen eskaloituminen. Loputon massa. Määrä, jota en osannut kuvitella.

Leikkasin ja kannoin, leikkasin ja kannoin, nitkuttelin varsia aidan välistä ja aloin hienoisesti toivoa, jos mies näyttäytyisi niin saisi tuta puutarhatyön. Tai siis tässä voisi tarvita vaikka henkistä tukea, koska tämä homma paisuu käsiin aivan. Tunnit kuluvat ja muratti ei lopu ja kylmä hiki nousee siitä pelosta, että aita on kohta mennyttä tämän kasvin takia. Miten voikin pienessä pihassa olla näin paljon huoltotyötä.

Mies ilmestyi. Tarvitsi vain näyttää hänelle yksi pahisvarsi pullistelemassa lankun välissä, että ”kato nyt tota”, kun hän sisäisti tilanteen vakavuuden ja alkoi osallistua kasvin kiskomiseen. ”Missäs se oksasaha onkaan, tämän täytyy poistua, ehdottomasti.”

Mies vaihtoi äkkiä jo sille vaihteelle, että ”nyt tämä perkeleen muratti poistuu tästä aidalta ihan kokonaan ja samantien!”

Aita rytisi ja muratti ryskyi. Täystuho alkoi. Hymyilin, että sainpas apua. Mies katkoi murattia kaikin raajoin ja puhisi ja ärisi. Nyt tarvitaankin noita sen lihasvoimia, ole hyvä vaan, en keskeytä kun teet nämä hommat kivasti mun puolesta. Anna mennä vaan. Ja tällä kertaa en valita, jos siinä tallautuu jonkun muun pensaan joku pikku oksa, sillä ei nyt ole väliä.

”Mitä tää on ihan joka paikassa, täähän on loputon savotta perhana...” Mietin että no nyt se näkee, ettei tämä mun pihatyö olekaan mitään kuihtuneen kukan nyppimistä hyräillen auringonpaisteessa, vaan yleensä sellaista, että kirves kohoaa, selkä kramppaa ja hiki virtaa. Welcome to my nightmare.

Lisäksi se muratti on sellainen piru, että kun sitä riipii ja leikkaa, siitä nousee jotain sellaista ärsytyspölyä ilmaan, joka aiheuttaa yskää, aivastelua tai allergiaa useimmille. Kröh kröh, molemmat oltiin yskän kourissa.

Todellakin poisti koko muratin. Sahalla, oksasaksilla ja paljain käsin. Kannoin pitkiä oksia ja lakaisin jätesäkkiin irtolehtiä ja paloja. Vuori pihan perällä on nyt erittäin korkea ja odottaa kuljetusta kaatikselle. ”Älä multa kysy, millä autolla me tämä määrä saadaan kuljetettua.” ”Näyttää ihan peräkärrylastilta... paitsi ettei meillä ole peräkärryä.” Ja se pitää saada pois pihasta ennen kuin puunkaataja tulee, koska hän tarvitsee kaiken tilan omille sypressijätteilleen siinä prosessissa. Tulee säkitystä ja kuljetusta moneksi illaksi, jee.

Ihanan näköistä kun on vähän tyhjää tilaa pihassa!

Heti kun naapurin rouva kuului tulevan kotiin, menin hänen ovelleen informoimaan, että saattaa olla vähän muratinroskaa sun puolella, koska me poistettiin sitä radikaalisti ja leikattiin ja kiskottiin. No selvisi, että hänkin oikeastaan haluaa poistaa sen. Että kokonaanko se otettiin pois. Joo, niin siinä kävi, ei tarvitse meidän puolesta säilyttää siitä mitään. Sama se, jos hän haluaa kaivaa kaiken omalta puoleltaan pois, niin on hyvä vaan.

Samalla oven vieressä oli, huomasin yhtäkkiä: Doris-kissa nukkumassa meidän havupuun alla. Söpönä. Vilkutin sille, että hei Doris. Ja samalla siihen tuli seuraavan asunnon naapurimies koiransa kanssa. Koira halusi ehdottomasti, että silitän sitä taas, se heittäytyy selälleen keskelle jalkakäytävää nykyään kun näkee minut, jotta rapsutan sitä. Sen jälkeen Doris oli siirtynyt keskelle jalkakäytävää tarkkailemaan koiratilannetta vähän kauempaa. Että se on pörröinen, ja aina chill, nukkuma-asennossa paikallaan kökkimässä.

Doris alkukesästä meidän pihassa nukkuma-asennossa.

Onpa kiva kun on ystävälliset naapurit, joille voi näyttäytyä oloasussa kadulla tukka sekaisin eivätkä he välitä, ja vielä kivoja eläimiä ympärillä.

Olopaidassa on ikuinen loma.

Jo hetken päästä alkoi kuulua rapinaa, kun naapuri aloitti muratin raivaamisen. Mieheni ojensi hänelle aidan yli Fiskarsin oksasahan lainaan, jotta hän saa paksun juuren poikki. No olipa se menestys.

Can’t wait että vihdoin viikon päästä sypressi kaadetaan. Tulee eri näköinen piha. Puu on parissa viikossa kuollut pystyyn, ruskistunut täysin.

Ei tämä tähän loppunut. Joskus myöhemmin poistetaan koko villiviinit ja sitten vielä yksi murattiseinä talon puolelta. Mutta tämä on ylivoimaisesti suurin massa kaikista.

Harmi on ainoastaan se, että linnut pitävät muratista ja jotkut jopa pesivät siinä. Olisi ikävää, jos rautiaiselta puuttuu tämän takia pesäpaikka. Lintuja ei hyödytä kalju aita. Yritän hankkia tyhjiin paikkoihin sellaisia pensaita, joista on nimenomaan hyötyä linnuille piilopaikkana, pesimäpaikkana ja ehkä ravintonakin. Onneksi lintuyhdistyksellä on hyviä neuvoja.