Joulun kulttuurikattaus (eli hienompi sana sohvalla löhöämiselle)

Suklaakattaus.

Musikaalinen joulu alkoi sillä, että halusin laittaa Beatlesit kontekstiin ja historialliselle aikajanalle. Eli kuunnella kaikki niiden albumit aikajärjestyksessä.

Siinä meni aatonaatto ja aatto. Singlejä unohtamatta. ”Äh, nää on julkaisseet niin paljon ykköshittejä vain singlenä, että missaa puolet, jos katsoo pelkästään albumit.” No siitä selveni kyllä, milloin alkaa sitar ja Walrus, ja jää taakse vanha rockabilly. Suuri variaatio kyllä joka albumilla kappaleiden tyyleissä. ”Tää kuulostaa siltä, että on George Harrisonin säveltämä.” ”Niin onkin.”

Romanttisesti äänilevyn ääressä. Philipsin vanha postikortti.

Sitten kuunneltiin hetki suomalaista Jouluradiota netistä. Kunnioitettava perinne kyllä, nämä kaikki omat Sibelius-Topeliukset. Miten mahtava rikkaus. Kun maass’ on hanki ja järvet jäässä: se on totta, että Suomen joululaulut ovat hitaita ja melankolisia. Saukki ja pikkuoravat. 60-luvun oravat. Olimme pieniä ja kuuntelimme oravien joulukimaraa siskoni kanssa 70-luvulla. Olikohan meillä se LP?

Jostain se ajatus lähti, että Disneyn klassikkoja jos voisi katsoa. Bambi. Mieheni selasi Disneyn omaa maksukanavaa ja päätti, että me voidaan ottaa testijakso viikoksi eikä maksa mitään, jos ollaan niin ilkeitä, että irtisanotaan se heti taas.

Piti vain tietää ja katsoa silmiin totuutta, että mihin oikein ryhdyn. Aloin nimittäin itkeä jo silloin kun kerroin miehelleni, mitä Bambissa tapahtuu. Että sen äiti ammutaan. Ja että kaikilla, jotka näkivät elokuvan lapsena, on ikuinen trauma siitä.

No tulta päin, katsottiin se silti. Itkin koko Bambin alusta loppuun saakka. Enkä ollutkaan tiennyt, että se on niin hevi katastrofielokuva hurjine metsäpaloineen, voi kääk. ”Tää on liian jännä mulle!” Ja onko hieman selvä kannanotto ihmistä ja metsästystä vastaan. Tyhmät, sydämettömät ihmiset ampuvat viattomia eläimiä ja tyhmät ihmiset sytyttävät metsäpalon. No excuses. Tässä ei kaunistella. Filmi on sataprosenttisesti eläinten puolella. Kukaan, joka on nähnyt Bambin, ei voi metsästää, vai voiko.

Loppujoulu meni itkiessä. Katsottiin Frozen, se ykkösosa. Se oli aivan mahtavan hienosti animoitu, jää kimalsi ja materiaalin tuntu oli aito. Todella kaunista jälkeä tehdään nykyään. Ja tarina oli jännä ja tunteellinen ja hauska. Se oli viihdyttävä ja hieno elokuva. Suosittelen aikuisillekin, jos jossain tulee ilmaiseksi vastaan.

Täyttää yleissivistyksen aukkoja. Se oli yksi tavoite tässä Disney-sotkussa. Täyttää vanhoja ja uusia kulttuurin aukkoja.

Sohvaburritona olohaalarissa yleissivistystä.

Vanhoilla jatkettiin. Liisa Ihmemaassa, alkuperäinen versio 50-luvulta. Mieheni ei tiennyt siitä mitään. Sanoin, että se on LSD-trippi. Oopiumpiippua polttavia toukkia, taikasieniä, puhuvia kukkia. Ja niin se oli. Tiesin monet hahmot etukäteen, kanin, Hullun Hatuntekijän, Irvikissan. Tiesin, että jos pop- ja rockmusiikissa on viittauksia kuten White Rabbit, Down the Rabbit Hole (joka on nykyään musiikkifestarin nimi Hollannissa!) tai Mad Hatter, ne ovat kaikki tästä. Ehkä olen pienenä lukenut sen kuvakirjana jonkun kuvituksella jossain muodossa. Tai nähnyt leffan sittenkin joskus kauan sitten.

Kaunotar ja Kulkuri katsottiin myös, alkuperäinen piirretty. (Kaikki klassikot on näköjään tällä välin tehty oikeilla näyttelijöillä uudestaan, tai vähintään liian modernilta näyttävinä kiiltävinä 3D-animaatioina.) Ja 101 dalmatialaista katsottiin uutena versiona, jossa on oikeat näyttelijät (ja koirat). Tyhminä rosvoina oli Dr. House (eli Hugh Laurie) ja se Fast Showsta, joka aina esittää jotain imbesilliä vääränaamallaan (”I’ll get me coat”) (eli Mark Williams). No siinä oli ainakin selkeä juoni, hyvä ja paha, ja paha saa palkkansa.

Sitten katsottiin jotain uudempaa: Moana. Ai jaa, Moana onkin USA:n ulkopuolella nimeltään Vaiana jostain hämäristä syistä. Voi, sekin oli visuaalisesti hieno, ja viihdyttävä.

Ja mitä vielä itkin, en tiedä. Luin Elton Johnin elämäkerran kokonaan, siinäpä paksu teos, lähes 400 sivua. Oikein hyvä. Rehellinen, huumoria ja itseironiaa, ymmärrettävä reflektointi. Mielenkiintoinen oli. Kuten Rocketman-leffakin aiemmin tänä vuonna oli hyvä, valaisi koko tarinan.

Kulttuurijoulu. The Beatles, Elton John ja Disney Plus.