Mennään ruokakauppaan!

Töiden jälkeen minulla oli tällä kertaa intoa mennä vaikka kävelylle. Varovaisesti tosin, toisen flunssan hiipuessa, yskän ja astman vielä vähän vaivatessa.

Kotona mies ilmoitti, että ruokakaupassa pitäisi oikeastaan vielä käydä. No siinähän ohjelmanumeroa kerrakseen. Päätin, että sehän käy iltakävelystä, mennään yhdessä.

- Mihin kauppaat haluat? Ehkä johonkin muuhun vaihteeksi?
- No ei nyt sentään, se olis jo liian jännittävää. Mennään meidän peruskauppaan vaan.

Toinen kauppa on aika rasittava, kun ei muista, missä mitkäkin tuotteet ovat. Aikaa menee vähintään tuplasti omaan kauppaan verrattuna. Ja saattaa olla, että siellä ei ole jotain tietyn merkistä juttua, johon on tottunut ja joka on ehdottomasti saatava.

Joskus on virkistävää käydä eri kaupassa ja löytää jotain uudenlaista. Mutta siihen seikkailuun ei juuri nyt riittänyt innostukseni.

Siitä julkaistaan hienoja tilastoja Hollannissa, millainen prosenttiosuus on milläkin kauppaketjulla ihmisten päivittäistavara- ja ruokahankinnoissa. Hymähtelen partaani, kun luen kauppaketjujen kuvittelevan voivansa vaikuttaa siihen paljonkin, miten ne saavat houkuteltua enemmän väkeä tarjouskampanjoilla ja muilla tempuilla.

Kyllä se on meillä, ja useimmilla, ja kaikilla haastattelemillani työkavereilla, tasan niin, että sitä mennään aina lähimpään ruokakauppaan. Siihen, joka sattuu olemaan kävely- tai pyörämatkan päässä, omalla asuinalueella, omalla pikku lähiöostarilla.

Se on ihan sama, minkä lajin ruokakauppa tuossa paikassa olisi. Menisin sinne joka tapauksessa, koska se on lähin. En minä tietoisesti päätä, että menen Jumboon, Jan Lindersiin, Albert Heijniin tai Plusiin sen kaupan omien ominaisuuksien takia. Menen Plusiin siksi, että se sattuu olemaan tuossa lähiostarilla. Jos lähin sattuisi olemaan Jumbo, menisin Jumboon.

Aika paljon saisi se oma lähikauppa ärsyttää, jotta rupeaisin vapaaehtoisesti ajamaan pidemmälle monta kertaa viikossa päästäkseni eri kauppaan.

Joten kohteeksi Plus. Havaintoja hyllyjen välistä:

Täällä on joku väliaikainen karkkimööpeli. Onpa nyt hollantilaista, Delftin posliinin sinistä ja tuulimyllykuvallista. Huh, nämä kökkäreet ovat varmasti jotain tuhatkalorisia kermatryffeleitä. Näille sanon kyllä ei.

Mutta oikeaa hapanta ja kirpeää kamalaa salmiakkia, tämäpä näyttää hyvältä suomalaiseen makuun. Ihan suomalaisia irtokarkkimuistoja tässä on joukossa. Kun käytiin kioskilla ostamassa kymmenen pennin karkkeja paperituuttiin yksittäin, valikoimaa lasin takaa tuijottaen ja kiskan tädille luetellen: ”Sit kolme noit punasii ja sit kaks näitä”.

Mieheni ei näistä voimakkaista salmiakeista tykkää, vaikka jotkut hollantilaiset niitä rakastavat.

Paikallisylpeys kai näkyy tässäkin, kun makkarat nimetään Limburgin läänin mukaan.

Jaaha, olutinstallaatio. Joka viikko on ylipäätään jonkun merkin olutkori erikoistarjouksessa, ja syksyisin kampanjoidaan Bockbier-tyyppistä olutta yleisölle erikoisten mainoskulissien kera. Tässä on tällainen ohranjyvistä koottu pukkihahmo. Pukki-eläimellä ei ole Bockbierin historian kanssa oikeasti tekemistä, mutta se kuitenkin yhdistetään siihen sanan kautta.

Syksyllä tulee aina Herfstbok-oluiden invaasio. Meheni hyllyjen välissä: ”No täällähän on vieläkin myynnissä myös kevätolutta, lentebok. Nyt mä oon hämmentynyt.”

Tekninen innovaatio ruokakaupassamme on mahdollisuus skannata ostoksensa itse. Sisäänkäynnin kohdalla voi telineestä poimia käsiskannerin ja ottaa sen mukaan ostoskärryjen telineeseen. Aina kun ottaa hyllystä tuotteen, sen viivakoodi tulee skannata. Lopussa kassalla ei tarvitse purkaa kaikkea hihnalle, vaan voi marssia pikakassalle, ojentaa vain skannerin kassahenkilölle ja maksaa sen osoittaman summan.

Otan kuvaa. Mies: ”Anna mä voin pitää sitä.” No voin mäkin. No pidetään sitten romanttisesti yhdessä.

Skannerin käyttö mahdollistaa sen, että voi asetella ostoksensa jo kauppakierroksen aikana omiin ostoskasseihin tai koreihin ja jättää ne paikalleen maksamisen ajaksi. Välillä tosin skanneri ilmoittaa kassalla, että on pistokokeen aika, ja silloin kassahenkilö tarkistaa muutaman tuotteen asiakkaan tavarakasasta.

Ei se välttämättä kätevää ole. Jos olen yksin kaupassa, mieluummin valitsen tuotteet rauhassa tarvitsemassa miettiä koodien skannaamista. Siihenkin menee aikaa. Joka valinnan jälkeen kääntelet pakkausta, etsit koodia ja osoittelet sitä skannerilla ja aika kuluu. Ei siinä perinteisessä hihnakassassa nyt niin kauan mene.

Joulu on taas, joulu on taas... Se on joululeivonnaisten aika. Näiden ajankohdalle ehkä liikenee vähän enemmän ymmärrystä, koska Hollannin ”joulu” eli Sinterklaasin tulo lahjasäkin kanssa tapahtuu jo 5.12., ja siihen juhlaan nämä kaikki piparivariaatiot liittyvät.

Joku tiesi, että ”virallisesti” joulukuun sesonkileivonnaiset saa laittaa / laitetaan kaupoissa esille 5. syyskuuta. Eli tasan 3 kuukautta ennen juhlaa.

Suklaakuorrutettuja rapeita piparinappeja.

”Viinaa maitokaupassa.” Nykyäänhän Suomessakin saa olla oluita, siidereitä ja limuviinoja ruokakaupassakin. Mutta täällä prosenttiraja on paljon ylempänä ja ruokakaupan hyllyssä on myös koko viinivalikoima.

Hollantilaisen ruokakaupan vieressä omassa huoneessaan, oman sisäänkäynnin takana, on yleensä varsinainen viinakauppa ”Slijterij” (ääntämisohje: "släiteräi"), josta saa vahvimmat juomat. Liköörit, vodkat, konjakit ja sen sellaiset löytyvät tältä puolelta erikseen. Viinakauppa kuuluu kunkin ruokaupan alaisuuteen eikä siis monopoliyhtiöön kuten Suomessa.

Mieheni ei osannut sanoa, onko ero tehty jollain tietyllä lain määräämällä prosenttirajalla vai onko kyse vain lajikkeista ja kaupan omasta päätöksestä.

Notta tällainen arki.

Mutta eräänä päivänä saimme aikaan lähteä itämaiseen ruokakauppaan. Sinne pitää vähän kiiruhtaa, sillä se ei ole ehtinyt muun yhteiskunnan rytmiin ja sulkee jo klo 18. Mutta sieltä tarttuu mukaan ihmeellisiä herkkuja ja kaloripommeja kuten baklava ja pistaasi-lokum. Ja lanttuja.

Vihannesosastolla mieheni sanoi maagiset sanat: ”Hei, kaki!” Ryntäsin hyllylle ja sitten en osannut kuin tuijottaa ja toistella ihmeissäni: ”Kaki... kaki... kaki... vau, kaki.” Olin jo unohtanut lempihedelmäni, jota saa vain talvella.

Nyt on kyllä ihan koko syksy pelastettu. Kaki on täällä!