Hollannin ruokafestarit ja varoituksen sanoja niistä

Kävimme Ruhrin alueen kaivoskeikan jälkeen tsekkaamassa asuinpaikkamme Venrayn ruokakojutapahtuman, joka oli oheisena jonkun vaellustapahtuman yhteydessä. Lämmin kesäilta, väkeä oli aukiolla kyllä paljon, koska monet istuivat suositussa erikoisolutkapakassa ja jäätelöbaarissa, josta saa myös cocktaileja.

Mutta itse ruokakojut olivat surkea esitys. Siellä oli vanhat tutut kanadöner ja vietnamilaiset loempia-kevätrullat, jotka ovat siellä muutenkin aina viikonloppuisin. Ja muita kojuja taisi olla jopa 3 kappaletta. Hurraa. Yhdestä sai tapaslautasia. Toisesta lettuja. Ja kolmas mainosti hampurilaisia maukkaalla juustolla.

Minulla on tapana suhtautua epäilevästi hollantilaisiin hampurilaisiin nähtyäni sen kulttuurin kaikki puolet, joten katsoin tiukkana, mitä he siinä tekivät. Joo. Kokki siinä laittoi jotain soosia ja suolakurkkuviipaletta soikionmuotoisen leipäviipaleen päälle, sellaisen ohuen hapanleipäsiivun tai vastaavan. Ei ei ei ei, hullut. Hampurilainen, joka ei ole edes hampurilaissämpylässä, seesamsämpylässä tai minkäänlaisessa sämpylässä? Unohtakaa koko juttu. Kuinka huonoksi huijaukseksi voi mennä. Ei mitään luottoa tähän tuotteeseen.

Tämä on varoitusesitelmäni ”hampurilaisista” Hollannissa. Ensinnäkin, hollannin kielenkäyttöön on vakiintunut vinoutunut terminologia, jossa sanalla ”hamburger” tarkoitetaan pelkkää sitä lihapyörylää, eikä koko sämpylähöskää sooseineen ja täytteineen. Jos kuulee, että joku osti marketin lihatiskiltä ”hamburgereita” niin osti sitten muovikaukalossa folion alla kaksi pyöreään muotoon puserrettua raakaa jauhelihapihviä. Niissä lukee etiketissä päällä ”hamburger” eikä mitään muuta. Joissain kanttiineissa tms. voidaan myydä ”hamburger”, joka onkin pelkkä paistettu jauhelihapihvi, tai se saattaa myös olla tosi ala-arvoinen jämälihatuote, jotain muotoon prässättyä separaattorilihaa, mahdollisimman halpaa ja jänteistä ja mautonta. Ja jos nämä halpabaarit tai mitkä vaan uimalan snäkkitiskit tarjoavat lihaa sämpylän välissä, se täsmennetään erikseen, että ”broodje hamburger”, lihaköntsä sämpylän kanssa. Samalla lailla kuin Saksassa voi usein valita wurstin sellaisenaan tai sitten sämpylän välissä.

Ja ei, se, että tiski tarjoaa sämpylällisen hampurilaisen, ei vielä tarkoita, että saisi kastikkeita, suolakurkkua, tomaattia, salaattia ym. siihen väliin. Saatetaan ihan ala-arvoisesti myydä kuivakkaa puppusämpylää, halpalihapihviä ja ehkä korkeintaan yhtä tursausta ketsuppia siinä välissä, ja siinä koko hampurilaiskokonaisuus. Ai kamala. Sitä miettii, että tästäkö mä maksoin oikein rahaa. Miten voikaan edes keksiä idean myydä tällaista vain kahta tai kolmea surkealaatuista ainesoaa nimellä ”hampurilainen”?

Ite teen paremman.

Sitten taas tietysti Burger Kingssä ja Mäkkärissä on oikeita hampurilaisia, mutta myös paremmissa snäkkibaareissa. Ranskiksia ja kaikkea uppopaistettua myyvissä pikaruokaloissa saattaa olla listalla erilaisia ”burgereita”, ja niiden taso vaihtelee. Jotkut tekevät ne ihan hyvin, runsailla kastikkeilla, salaattiaineksilla, sipulilla ja juustolla höystettynä. Mutta tässä täytyy katsoa tarkalleen, mitä ”hampurilaisella” kulloinkin tarkoitetaan ja onko se kunnollinen. Vain kokeilemalla tietää lopulta totuuden.

Kahvilaravintoloiden ja lounaskahviloiden hinnakkaammat hampurilaisannokset ovat ihan hyviä, sitä mitä hampurilaiselta odottaakin. Joissain paikoissa on tajuttu kansainvälinen gourmetpurilaistrendikin.

Mutta nämä olemassaolevat rimanalitukset saavat minut aina varpailleni, kun ollaan Hollannin kamaralla ja joku uskottelee myyvänsä ”hampurilaisia”. Ja sitten näen nuo ruokakojun tyypit latomassa ohuita leivänsiivuja tiskiin ja alkamassa koota niistä muka hampurilaisia. Täyskäännös, hyvin pian. Koko kojuista ajatus, että ”tätä siis mainostettiin ruokakojufestarina?”

Kylä mikä kylä. Analysoitiin, että tämä kylä vaan ei ole tarpeeksi suuri houkuttelemaan toimijoita. Kukaan järkevän ruokakojun omistaja ei näköjään pysty kuvittelemaan, että tänne kannattaisi tulla. Että täällä saisi tehtyä tarpeeksi liikevaihtoa. Harmi sitten.

Venlo.

Tajusin ilmaislehdestä pian, että 30 kilometrin päässä Venlon kaupungissa sen sijaan on ihan oikeat, isot ruokakojufestarit. Hauskasti uuden satama-altaan liepeillä Maas-joen rannalla, joka on muutenkin houkutteleva paikka, jossa näkyy nykyään olevan mukavia kahvilaterasseja huvivenesataman äärellä.

Venlo on muokannut tämä osion keskustastaan viime vuosina aivan uuteen uskoon. Hajoilevat rapistuvat talot huumekahviloineen, harmaabetoninen parkkipaikka ja joelle näkymisen estävä tiilimuuri on jyrätty kokonaan pois ja rakennettu tilalle moderneja liikehuoneistoja, asuntoja, veneilysataman allas, veden äärelle johtavat loivat istuskeluportaat ja tapahtumaniittynä toimiva aallonmurtajaniemi joen ja huvivenealtaan välissä. Kesäisin veden äärellä on suosittuja terasseja, joiden mukavat ulkosohvat ja trendikkäät pikkupöydät levittäytyvät sataman nurkkaukseen portaille.

Seuraavana päivänä suuntasimme sinne. No nyt. Täällä oli muusikkojen esiintymislavoja, oheisohjelmaa, lapsille tekemistä ja noin 20 ruoka- ja juomakojua. Väkeä ja turinaa riitti. Kapealla kävelytiellä oli vähän tungosta, mutta kojujen jonot olivat kohtuulliset ja jokin istumapaikka kyllä löytyi.

Ilta oli kuuma. Aurinko paistoi täysillä ja yritin suojata itseäni palamiselta lierihatulla ja kevyellä kesäponchovirityksellä. Isolla lavalla soitti bändi bluesrockia, pienen katoksen alla puuhasi DJ housemusiikkia ja toisen katoksen alla oli akustista pienimuotoista kitaransoittoa ja laulua.

DJ toimissaan.

Vohvelien vieressä oli vieläpä liikkuva barbershop eli vanhanaikainen miesten parturikoju.

Kojuissa oli valinnanvaraa. Oli viiniä ja cocktaileja, meksikolaista ja italialaista, savustettua ja grillattua lihaa, vohveleita, perusranskiksia, wrappejä, kasvisruokaa... Aloitimme thaimaalaisesta ja otin kahta kasviscurryä riisin kanssa. Tuore korianteri komeili päällä ja ruoka oli hyvää, kookosmaidolta maistuvaa ja tulista.

Äijäruokaa vanhasta saksalaisesta paloautosta.

Täytyy tosin sanoa, että ei ruokakojujen maailmassa ihan gourmet-tunnelmiin päästä, kun annokset väistämättä tarjoillaan jonkinlaisista muovisista tai pahvisista kertakäyttökipoista ja syödään jollain hankalalla muovilusikalla tai puuhaarukalla.

Otimme myös alkoholittomat cocktailit, joissa oli mukavan runsaasti nesteytystä kuumuuteen eli iso mukillinen. Mieheni jatkoi vielä chili con carnella thairuuan lisäksi, minä siirryin jo jälkiruokaan eli poffertjes-lettuihin. Paikalla oli myös suloinen Kahvi-Volvo. Mutta minä en illalla uskalla juoda kahvia tai valvon koko yön.

Kahvi-Volvo.

Festarialueelta pääsi myös luikahtamaan veden äärelle satama-altaan päätyyn. Alimmalta portaalta sai varpaat veteen. Hanhet ja sorsat uivat katsomaan, saisivatko jotain ruokapaloja. Huviveneilijät ottivat aurinkoa kannella makaillen. Mukava kesäilta.

Idyllin rikkoi vain ärsytykseni perihollantilaista maksutekniikkaa kohtaan, joka täälläkin vallitsi. Suurtapahtumissa eli karnevaalien aikaan, keskustan markkina-tivolien aikaan (kermis) ja muilla festareilla on usein käytössä maksupolettijärjestelmä. Kadut ovat silloin täynnään kaljaa ja muita perusjuomia myyviä väliaikaisia kojuja, ja niihin kelpaa maksuksi vain muoviset poletit tai kupongit. Ensin on siis marssittava kassakojulle ja ostettava rahalla tietty määrä poletteja. Niiden arvo voi olla esim. 2,5 euroa. Ja sitten joka koju tapahtuman aikaan ottaa esim. 1 poletin kaljasta ja 2 viinilasista (muovimukissa), ja on kai kätevää, kun tungoksessa humalaiset maksavat sutjakkaasti poleteilla. Siitä nähdään koituvan liikaa vaivaa ja hidastusta, jos kaikki näillä kaljatiskeillä maksaisivat seteleillä ja kolikoilla tai edes pankkikortilla.

Poletit ovat käytössä myös rauhallisemmilla ruokafestareilla, niin myös näissä molemmissa näkemissämme. Kaikki ruokakojut siis ottavat vastaan vain poletteja ja ilmaisevat tuotteidensa hinnat poletteina. Hankaluudet systeemissä ovat:

1) Pitää arvioida etukäteen, montakohan polettia sitä tarvitsee. Ylimääräisiä ei voi lunastuttaa kassalla takaisin! Onhan se tyhmää, jos taskun pohjalle jää 7,5 euron arvosta poletteja, joita ei voi enää missään koskaan käyttää! Poletit ovat kuntakohtaisia ja meidän kylän poletit ovat muutaman vuoden kerrallaan voimassa, eli paikallinen voi kyllä käyttää loput ensi vuoden karnevaaleilla tms. Mutta ulkopaikkakuntalaisen pitää päästä niistä kerralla tasan eroon. Meidän piti hyvin tarkkaan laskea Venlossa tarvitsemamme maksukupongit.

2) Palveluntarjoajat ovat hinnoissaan sidottuja poletin yksikköön. Puolikkaita kuponkejakin on käytössä, mutta silti, ruokakojut voivat määrät hintahaitarinsa vain 2,5 tai 1,25 euron askelissa: ottaako annoksesta 3 vai 3,5 vai 4 polettia vai mitä.

3) Hinnoittelu on hankala käsittää eli pitää laskea poletin arvoa euroissa tiskillä tuotteita valitessaan: kuinka monta euroa tarkoittaa 4 polettia. Kuin ulkomailla eri valuutan kanssa miettiessä.

4) Ja nyt se huippu: meillä Venrayn polettikassalla käy VAIN KÄTEINEN! Jos parin hengen voimin aikoo ruokailla ja juoda koko illan, niin kyllä sitä helposti tulee hankittua vaikka 45 euron arvosta poletteja. Juu, VAIN KÄTEISELLÄ! Tervetuloa 1900-luvulle. Tai tervetuloa Saksaan, sielläkään ei ole oikein pankkikortin olemassaolo levinnnyt kaikkialle aatteena. Eli etsi ensin se pankkiautomaatti, joita koko ajan vähennetään, jotta saat ne polettisi kassalta. Mikä siinä maksaa, ettei voi korttimaksua hyväksyä? Saati sitten koskaan kuultu luottokortista tai puhelimella maksamisesta? Mahdollisimman hankalaa.

Tämä oli muuten toinen syy täysboikottiimme Venrayn ruokafestareilla, laadun ohella. Näytimme sekopäisyyttä kuvaavia käsimerkkejä kojun edessä tahallamme kovaan ääneen paheksuen: ”vain käteinen!?” ja marssimme pois. Milloin tänne tulee moderni aika?

Venlon kuponkeja sai ostaa pankkikortilla. Kiitos siitä. Silti ihmettelemme, miksei tällaisilla ruokafestareilla voi ihan vaan maksaa tiskillä jokaiselle yrittäjälle käteisillä euroilla, pankkikortilla tai muutoin digitaalisesti, yksilöllisen hinnan? Miksei ihan vaan tavallista maksua voisi hyväksyä? Polettisysteemi on auttamattoman hankala.

Ai hei, asiat voisivat olla pahemminkin. Kuninkaanpäivänä 27.4. – eli aiemmin Beatrixin vielä vallitessa Kuningattaren päivänä 30.4. – on kansalaisilla yleinen vapaus ja lupa myydä kaduilla ja toreilla kirpparitavaraa. Yleensä lapset myyvät heti aamuvarhain vanhoja lelujaan. Amsterdamissa on lisäksi silloin eräänlainen ravintolapäivä, eli kuka tahansa saa perustaa ruokakojun kadun varteen tai puistoon ja myydä itse valmistamiaan eksoottisia pöperöitä. Ostaminen omalla vastuulla. On eräänlainen perinne ja legenda, että aina jostain huonon hygienian katukeittiöstä leviää vatsatautiepidemia. Kuuluu juhlintaan saada sieltä joku kauhea pöpö.

Niin että hyvin meni ruokafestarit tähän verrattuna. Ei tullut pöpöä.