Ilkeä ihminen – tätä työkaveria ei tule ikävä

Minimaalisen kokoisen työtiimin dynamiikka. Niin. Henkilökemiaahan siinä on paljon. Viime vuoden aikana meiltä poistui kaksi ja otettiin tilalle kaksi muuta. Kovin erilaisia luonteita kaikki.

Pientä säätöä.

Minulla oli hankaluuksia sen yhden kanssa, joka poistui. Olen jälkikäteenkin huomannut, että minun henk. koht. työilmapiirini parani siitä, että hän poistui. Mies oli jotenkin vastahakoinen auttamaan ja usein huonolla tuulella. Sai suunnilleen kuulostella, millä hetkellä voisi olla sopivaa kysyä häneltä jotain, ettei häiritse häntä liikaa ja saa kovin negatiivista reaktiota.

Aina hän oli epäilemässä, että muut tekevät huonoa työtä tai näkevät liian vähän vaivaa, mikä oli ihan fake news, koska mut raatoivat ihan tarpeeksi, mutta hän ei sitä havainnut, vaan luuli jotenkin itse olevansa ainoa todella arvokas työpanos.

Ihan vaan pikku esimerkki. Minulla oli projekti, johon keräsin dataa eri lähteistä ja yritin saada yleiskuvan antavaa taulukkoa aikaan. Yksi pala puuttui, ja siitä oli juuri tuolla työkaverilla eniten tietoa. Olin jo monta päivää valmistellut kaikkea ja olin 90-prosenttisesti valmis, paitsi se yksi tiedonmurunen. Löytyisiköhän jostain vielä jotain faktoja täydennykseksi? Kun kysyin häneltä siitä osiosta, hän auttamisen sijaan kritisoi ja torjui: ”En mä tätä rupea sun puolestas tekemään, ihan itse saat kyllä etsiä ne tietosi. Eihän tämä mun homma ole, kyllä sunkin pitää vähän nähdä vaivaa.” No ihan tässä täysin yksin teinkin jo hommia koko viikon tämän eteen, että kiitos vaan avusta, kun siihen yhteen prosenttiin tarvitsin neuvoa. Tosi auttavaista.

Sössö.

Useinkin, kun asiallisesti kysyin tietoa, hän tivasi vastaan, miksi kysyn ja mihin minä muka sellaista tietoa tarvitsen. Niin, mulla oli tässä ihan esimiehen antama työtehtävä, että anteeksi vaan, pitääkö mun pyytää sitä anteeksi sulta vai? Sitä, että suoritan työtäni? Mulla oli muuten alun perin kysymys sulle eikä toisin päin, ja se oli ihan oikeutettu kysymys. Mikset voi vain vastata?

Raivostuttavaa olla tuollaisten hyökkäysten kohde aina uudestaan. Tällaisesta voi tulla huonolle tuulelle useaksi päiväksi, jos on herkkä. Ja olenhan minä. Mitään pahaa en tee, mutta saan ansaitsemattomia haukkuja tuolta tyypiltä.

Mietin vieläkin, mikä luonnevika hänellä oli. Diagnoosikoodi hakusessa. Ankeuttajien heimoa? Joku tarve tylyttää muita ja kokea olevansa jokaisen keskustelun pomo. Vaikkei pomo ollutkaan. Härregyyd, se tästä vielä puuttuisi, että tuollainen olisi minulla esimiehenä.

Niin, ja toisinaan hän taas kertoili täysin ystävällisenä avoimesti asioistaan tajuamatta ollenkaan, että oli ollut loukkaava edellisessä keskustelussa. Toisina hetkinä oli oikeaa huumoria ja vitsailua hänen kanssaan eikä missään mitään vikaa.

Ei siinä, osaan myös olla paha suustani (onneksi tätä lappua eivät kaikki osaa lukea), mutta vastaan väittäminen tuolle tyypille vain pahensi asiaa ja pahaa mieltä moninkertaiseksi. Siihen taisteluun ei kannattanut ryhtyä millään kriteerillä. Mietin vain keskenäni, mutta en ruvennut inttämään vastauksia siihen hänen huonotuulisuuteensa.

Nyt on kiva olo siitä, että hänen nureutensa on poissa ympäristöstä. Heh, tuohan olisi oikein nimi: Hänen Nureutensa. Varsinainen prinssi.

On vapautunut olo. Saan olla. Olin hänen kanssaan varpaillani.

Yhtä tiukasti uusikin työkaveri asettaa rajansa, päättäväisesti, mutta siinä ei ole tunnetta, negatiivista tunnetta. Hän on neutraali, jos sanoo, että ”nyt en ehdi” tai ”odota, teen tämän yhden jutun ensin loppuun, katsotaan kohta.” Siinä on pelkkää asiaa ja tunnetasolla on blanco, avoimuus. Siitä ei tarvitse loukkaantua, koska se ei ole niin tarkoitettu.

Sillä toisella ei ollut blanco avoimuus, vaan aina jokin rasittava aspekti tai aggressiivisuus, johon minun sisimpäni katsoi pakokseen reagoida emotionaalisesti jollain tasolla. Hänen ilmaisussaan oli aina mukana torjuntaa, tuomitsemista, kritiikkiä tai jopa ilkeyttä. En osannut puolustautua sellaista vastaan ollenkaan.

Siihen verrattuna nyt vallitsee todella rauha, ja työrauha. Tiimissä kuuluu uskoa ja luottaa toisiin ja antaa muiden tehdä oma hommansa niin hyvin kuin pystyvät, ja auttaa jos tarvitaan. Nyt se toimii paremmin.

Ehkä meillä kaikilla nykyisillä on itsetunto niin reilassa, että meillä on rauha itsemme kanssa ja siksi varaa olla oikeasti ystävällisiä toisillemme.