Noni, viimeinen sananen viisuista ja sit vaikenen. (Tai kuten Eppu Normaali Vuonna 85 -kappaleessa, jossa seikkaillaan Amsterdamissa: ”Vielä viimeinen sana vaan, sitten menen kanavaan.”) Aletaan katsoa, miten ja missä Hollanti järjestää kisan ensi vuonna ja josko sinne saisi lippuja.
Hollanti sitten voitti. Laulajan ei tarvitse ryhtyä alusvaatemalliksi kuten ehdotin. Mutta voitto ei ollut yhtään itsestäänselvää ääntenlaskennassa. Esimerkiksi Pohjois-Makedonia (naisvoimaballadi Proud) oli kärjessä pitkään juryäänissä. Kuka olisi uskonut. Juryäänten jälkeen tulivat sitten kansan puhelinäänet.
Olin lähettänyt tekstarilla yhden äänen Norjalle ja yhden Islannille, koska ilahduin niiden esityksistä emotionaalisesti eniten. (Ja siis koska en saanut äänestää Hollantia Hollannista käsin.) Harkinnassa oli äänestää myös Italiaa.
No kansan äänet antoivatkin sitten monen maan kohdalla täysin eri kuvan kuin raatiäänet. Esimerkiksi: Saksa-raukka sai 0 pistettä ja israelilainen juontaja pahoitteli sitä vipittömästi: ”I’m sorry”. Monessa kohtaa yleisö kohahteli, kun kansa antoi valtavan äänipläjäyksen jollekin, jota tuomaristo ei ollut arvostanut yhtään, esim. Islannille ja Norjalle. Tai tuomaristojen arvostama laadukas esitys sai vain surkean pienen kourallisen ääniä kansalta, kuten Tshekki yllättävän vähän.
Lopulta ilmeni, että pelkillä kansan äänillä Norja olisi ollut koko viisujen voittaja. Se olikin joku ihmisten salainen lemppari lopulta! Ja täytyy sanoa, että niiden eurodancebiitti saikin kunnon partyn aikaan salissa, ja yleisö myös joikasi mukana. Oli muitakin kappaleita, jotka olivat hyvät bileet ja vauhdikkaat ja saivat tanssimaan: Sveitsi, Ruotsi, Viro, Azerbaidzhan.
 |
| Norja joikuhumppaa mukaansavetävästi. |
Lopulta oli raastava kaksintaistelu Hollannin ja Ruotsin välillä: saiko Ruotsi niin paljon kansan ääniä, että menee ohi? Ei saanut, sai selvästi vähemmän kuin Hollanti. Italia oli toinen. Venäjä kolmas, Sveitsi neljäs. Norja viides. Ruotsi jäi kuudenneksi ja Australiakin jonnekin sinne tienoille, myös Azerbaidzhan oli siellä lähellä kärkeä.
Ystäväpolitiikka on joissain tapauksissa todellakin liian läpinäkyvää ja ärsyttävää. Kuten: Kreikka antaa aina Kyprokselle 12 ja toisin päin, täysin riippumatta siitä mitä shaibaa siellä on esitetty lavalla. Tai Moldova ja Romania. Ja nämä politiikkaäänet ovat kautta linjan selvästi selkeämmin esillä ammattilaisraadin äänissä kuin kansan äänissä. Mitä sille voisi tehdä? En tiedä.
Madonna esitti välissä kaksi kappaletta miljoonalla dollarilla ja oli ihan turha. Nyt häntä kivitetään julkisuudessa, koska hän lauloi nuotin vierestä Like a Prayeriä. Lauloi sentään livenä. Luulin, että se on kyllä tiedossa, että jos hän konserteissaan laulaa livenä, niin eihän hänkään täydellinen ole.
Mutta muutoin, kyllä Eurooppa osaisi järjestää ihan oman kiinnostavan väliohjelmansakin. Paras olikin se, kun lavalle oli kutsuttu eri vuosien voittajia ja viime vuoden kakkonen, jotka esittivät toistensa biisejä. Conchita Wurst laulamassa Ruotsin Måns Zelmerlöwin Heroesia ja Måns taas laulamassa Kyproksen Fuegoa, ja sitten oli vielä se hullu hopeapukuinen Ukrainan Verka Serduchka, ja Eleni Fureira lauloi hänen saksa-nonsenseään ”eins zwei sieben” villisti humpaten. Siinä nauroin vedet silmissä. Mikä rauha ja rakkaus.
Selvisi, että Suomi oli ollut oman karsintansa vihoviimeinen pisteissä. No aika surkeaa. Kaikki haukkuvat nyt Yleä ja UMK:n johtoa, että erotkaa kaikki ja päättäkää ihan toisin ja antakaa jonkun muun päättää, mitä sinne lähetetään. Hehhee.
Lisäksi Suomessa ollaan melko katkeria siitä, kuinka itsestäänselvästi ihan jokainen maa antaa aina raatipisteissä Ruotsille 12. Tuleehan sieltä laatua, mutta ei se nyt aina ole se kaikkein paras. Uskotaan, että on pesiytynyt sellainen automatismi, että ”aha, Ruotsi, se on hyvä, 12 pistettä” ennen kuin on edes kuultu kappaletta. En tiedä, voi olla. Ainakin nytkin kansa arvosti Ruotsia selvästi vähemmän kuin raadit.
Tietenkään kaikki eivät näe Hollannin esityksessä mitään ihmeellistä, mutta enemmistö näkee. Voittaja tarvitsee ääniä hyvin monesta eri maasta ja sekä tuomaristojen että kansan tukea, ja siinä onnistuttiin. Olin todella onnellinen voitosta, koska itse tajusin kappaleen koskettavuuden.
 |
| Hollannin Duncan semissä. |
Erinomaista. Alankomaat ovat olleet mukana alusta asti (1956). Aluksi oli pieni seitsemän joukko,mutta ensimmäisestä tapahtumasta ole säilynyt muuta kuin voittajan äänite.Tanska, Itävalta ja Iso-Britannia nukkuivat pommiin eivätkä ilmoittautuneet määräajassa.
VastaaPoistaESC:n historia on kiinnostavaa Euroopan kulttuurihistoriaa. Suomessakin teekkarit vasta kokeilivat televisiolähetyksiä.
Alankomaat joutuivat odottamaan 44 vuotta, ennen kuin saivat neljännen kerran ensimmäisen sijan.
Suomen mukanaolon ajalta, vuodesta 1961 asti, löysin monta kiinnostavaa asiaa. Esimerkiksi 1963 Suomi oli 0 pisteellä jaetulla viimeisellä sijalla Norjan, Ruotsin ja Alankomaitten kanssa, vuonna 1965 taas 0 pisteellä jaetulla viimeisellä sijalla Belgian, Espanjan ja Saksan kanssa. Pisteet lisääntyivät, mutta ei aina sijoitus parantunut , vain kaverit lisääntyvät ja vaihtelevat. 1968 Suomi sai 1 pisteen, ja oli jaetulla viimeisellä sijalla Alankomaitten kanssa.
Eilen oli Saksassa ESC-katsojia keskimäärin noin 8 miljoonaa, markkinaosuus 34,2 %. Toisin sanoen noin 73 miljoonaa ihmistä se ei kiinnostanut lainkaan. Oli fiksua israelilaiselta juontajalta pahoitella 0 yleisöäänestyspistettä, mutta nuo 8 miljoonaa katsojaa eivät taitaneet suuremmin traumatisoitua. Ensi vuonna yritetään uudestaan ja tavataan taas Hollannissa iloisina kulttuurin merkeissä. Eurooppa on menestystarina.
Kaikki saksalaiset tuntevat Saksista kotoisin olleen Johann Gottfried Posernan 200 vuotta sitten runoileman ja säveltämän,jo kansanlauluksi muuttuneen kaanonin : "Wo man singt, da lass dich ruhig nieder, böse Menschen haben keine Lieder." (Asetu huoletta alallesi sinne, missä lauletaan, pahoilla ihmisillä ei ole lauluja.)
Alkuvuosina oli teoreettisesti hieman helpompaa yltää voittoon, kun osallistujia oli vain kourallinen. Nythän niitä olisi lähemmäs kuuttakymmentä, jos ei semifinaaleissa karsittaisi osaa. Hyvä kuitenkin, että on demokraattinen järjestelmä löydetty, jossa kaikki saavat yrittää aina uudestaan joka vuonna. Ihan tylsää oli se takavuosina nähty systeemi, että maa diskataan seuraavaksi vuodeksi, jos oli yhden kerran liian huono. Silloin oli Suomi jäähypenkillä.
VastaaPoistaNiin, Saksalle ovat jumbosijat yhtä tuttuja kuin Suomelle, melko rutiinia. Saksan menestys vaihtelee kovasti ääripäiden välillä: viime vuonnahan oli oikein pidetty kappale, joka pääsi kärkisijoille ja soi mm. Hollannin radiossa vielä tänäkin päivänä. Eli samaa mieltä, aina vaan uudestaan yrittämään kaikki maat, ei siitä auta katkeroitua. Nostan ylipäätään hattua kaikille esiintyjille, jotka pääsevät semifinaalin lavalle saakka meitä ilahduttamaan. Huvikseen voi arvostella musiikillisia avuja, mutta lopulta kaikki ne, jotka luottavat itseensä ja sinne menevät miljoonayleisön eteen heilumaan, ovat ansainneet todella paljon arvostusta ja ovat kaikki voittajia.
Ja kyllä, näissä karkeloissa on sellainen positiivisuuden, rauhan ja eurooppalaisen yhteistyön viba, joka on viisuissa aina hienoa ja arvokasta.