Ulkosuomalainen äänestää
No niin! Nyt saa ulkosuomalainen äänestää kirjeitse! Esim. seuraavissa eduskuntavaaleissa. Suurimmalta osalta ulkosuomalaisista on jäänyt äänioikeus usein käyttämättä, koska äänestys on vaatinut matkustamista Suomen suurlähetystöön, joka saattaa olla satojen kilometrien eli kalliin ja paljon aikaa vievän matkustamisen päässä.
Tilasin paperit, täältä: https://kirjeaanestys.vaalit.fi/ . Helppoa, kuten kehuttiinkin ulkosuomalaisten blogeissa. Parit tiedot vaan kenttiin. Tralalaa... KÄÄKS! ”Suomalainen henkilötunnus”. Paniikki. Muistanko tämän vielä? Olenko niin nolo, että olen unohtanut? Ei, odotas, kyllä varmasti muistan, tarvitsematta luntata. On vain jonnii aikaa siitä, kun sitä viimeksi kysyttiin missään.
Sitten tarvitaan pari kaveria: ”Äänestäjän tulee hankkia paikan päälle kaksi todistajaa, jotka allekirjoittavat lähetekirjeeseen todistuksen siitä, että äänestys on tapahtunut vaalisalaisuus säilyttäen ja vaalivapautta kunnioittaen. Todistajien tulee olla 18 vuotta täyttäneitä, mutta todistajana ei voi toimia äänestäjän puoliso, lapsi tai vanhempi eikä myöskään kyseisissä vaaleissa ehdokkaana oleva tai tämän läheinen. Todistajien ei tarvitse olla Suomen kansalaisia.”
Onnistuneen tilauslomakkeen täyttämisen palkinnoksi meinasin, että saan ottaa yhden (1) palan Fazeria.
Oops I did the Brexit
Jo muutamaa päivää ennen Britannian kaaosäänestyksiä pelasimme Scrabbleä ja sain yhdellä nostolla käsiini sen satsin, jota olin pitkään toivonut. Että jos tulisi kamala 8 pointsin arvoinen X, niin sen mukana tulisi myös kaikki ne kirjaimet, joista saisi aikaan Brexitin. Jep. Tuli kaikki muut paitsi B, mutta mies laittoi laudalle ensin karhunvatukat (bramen) ja siinäpä se sitten oli.
Ruakaa!
Viikko oli ruokaisa, sillä kävimme wokkiravintolassa ”all you can eat”, jossa saa erittäin hyvää tuoretta sushia. (Tästä kirjoitin: Hollantilaisen wokkiravintolan ihmeellinen maailma.) Eteisessä tervehti kultainen onnenkissa, joka on yleisaasialainen ilmiö ja tunnettu monesta kiinalaisravintolasta. Alunperin sillä on japanilanen nimi: maneki neko. Neko on kissa japaniksi. Onnenkissan heiluva tassu tarkoittaa kutsua asiakkaalle tulla sisään (tekemään liikevaihtoa).
 |
| Aika iso maneki neko heillä. |
 |
| Parhaat sushit. |
Seuraavana päivänä tuhlasimme loputkin rahat käymällä paikallisessa modernissa kahvilassa. Kahvi makeislajitelman kanssa, kiitos.
Mieheni eteen tuotiin vaaleanpunais-punainen satsi ja minulle sininen. Kävin tutkailemaan eroja namuissa ja yritin ehdottaa vaihtamista, mutta vastaus oli selvä: "Näpit irti! Tää on mun!"
Ti-pu-ti-pu
Ulkona turkinkyyhkyjen omalla lemppari-ruokintapöydällä eli ”kanapöydällä” patsastelee useinkin yksi yksittäinen viherpeippo. ”Missä sun kaverit on?” Luulin, että ne olisivat parvilintuja. Sitten siihen tuli yksi yksittäinen järripeippo, Lapista. ”Meillä on järripeippo!” huusin miehelle aika lujaa. ”Keep” hollanniksi. Mies ei vaikuttunut. Tuskin tietää, mikä on "keep".
Otin siilon yöksi kuivumaan sisälle. On satanut niin, että se alkaa olla ihan turvonnut eikä ruoka luista sieltä enää alas ruokakouruun. Hollannin talvi eli sadekausi tappaa jokaisen siilosysteemin ajan myötä. Kostealla säällä siemenet paakkuntuvat, ja Hollannissahan on koko talven kostea sää.
Jos jokin ei kestä kosteutta, niin forget it tai mene sen kanssa Espanjaan.
Maailman naurattavin postimerkki
Nyt loppui keräily. Aika monta vuotta kerrytin postimerkkikokoelmaani, kunnes puhti loppui ja aloin siivota. Kävin viime kesänä viemässä irtosälää eli ensipäivän kuoria ja muita juhlaerikoisuuksia postimerkkikauppaan johonkin Saksan kaupunkiin, jonka olenkin jo sujuvasti unohtanut. Jossain Ruhrin alueella sitä mentiin autobaanaa. Oli hellepäivä ja yksin ajoin. Hyvä kun joku kauppa vielä löytyi, joka ostaa kaikkea kansainvälistä. Aika harvassa alkavat filatelistit ja numismaatikot olla. No, joka tapauksessa, sain sälät menemään markkinoille maksua vastaan. Minusta on tärkeää saada sellaiset tavarat liikkeelle ja ihmisiä ilahduttamaan, jotka voivat jotain vielä ilahduttaa, mutta minua eivät enää.
Jäljelle jäävät perusalbumit laitoin lopulliseen järjestykseen. Nauran aina ääneen, kun kohtaan Mongolian kanat. Aivan mielettömän hupaisat tyypit. Yksi papukaija katsoo synkkänä tummien kulmiensa alta vähän brezhneviläisesti, ja toinen selittää, että kääk kääk.
Lintupostimerkkien kirjoitusasu paljastaa, että ne lienevät vuosilta 1991 – 1994, jolloin Mongoliassa yritettiin palata käyttämään vanhoja mongoliaakkosia.
Se postimerkeissä on kiinnostavaa, loputon yksityiskohtien faktatieto ja historia, joka on niistä luettavissa ja opittavissa. Aloin mm. ihmetellä, miksi vanhoissa romanialasisssa merkeissä esiintyy maan nimi eri tavoilla kirjoitettuna: Romînă eikä România. Netistä selvisi, että ”Romanian tiedeakatemia teki 1953 oikeinkirjoitusuudistuksen, jossa kirjain â poistettiin käytöstä” (Wikipedia). Kunnes tuli Ceausescu ja muutti sen takaisin.
Prillit
Nähdäkseni nuo postimerkkien tekstit otan yhä useammin silmälasit pois. Ilman niitä näen, vahvasti likinäköisenä, helposti molekyylitasolle. Mutta arjessa olisi kätevämpää, jos pienemmänkin kuin normisanomalehtitekstin voisi lukea silmälasien kanssa. Siksi menen nyt kyllä hankkimaan ne oikeat monitehot. Tästä kirjoitin taannoin: ”Varifocus lähestyy uhkaavasti”.
Tutun optikkoliikkeeni pomo Linda on edelleen sama, mutta kahden vuoden aikana siellä on vaihtunut koko henkilökunta. Minne optikot vaeltavat? Minne meni se marokkolainen mies ja minne se kalju pitkä? Viimeksi minua palveli nuori vastavalmistunut blondi, joka oli liiankin suvereenin rento eli melkein löysän lakoninen. Kaikenlaista ihmistä sitä onkin, höh.
Nyt, kun aloin tosissani valita kehyksiä, minua avusti ystävällinen täti, joka otti oikein valokuvia kännykälläni, jotta voin kotona miettiä ja vertailla mieheni kanssa.
Tukkaan raitoja
Kampaaja laittoi vähän blondausta hiustupsuihin päälle ja jopa vähän violettia sävytystä. Odotin jotain oikein näkyvää, mutta hyvin, hyvin hillitty siitä tuli. Kotona meinasin, että eihän tässä näy mitään! Se heijastaa edessä vähäsen erilailla jossain valossa; toisessa valossa näyttää ihan samalta normaalitukalta. Ehkä se oli taas vähän vaikea. Ehkä tukkani ei taas suostu käyttäytymään ja ottamaan blondausta vastaan.
Näinhän minä ne sössöt ja istuin vaikutusajan, mutta ei siinä kyllä näy niinku yhtään mitään tuloksena.
Ai näkyy sittenkin, töissä. Siellä pomo hihkui, että onpas sävyä ja oikein kiva ja kyllä on selvästi vaaleat raidat ja jee. Olin, että aha, niinkö. No todella. Toimistovalaistuksessa se todellakin näkyy.
Kävin vielä rääkkäämässä ja kuivattamassa tukkaa vähän kuntosalin uima-altaassa ja saunassa ja a vot, se vaaleni lisää. Ihan hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti