Kuvia jäisestä Hollannista

Kova yöpakkanen, yö toisensa perään, alkoi jäädyttää vesistöjä. Oli kerrankin miellyttävä, kunnon suomalainen kuiva, tyyni pakkasilma, joten lähdin sunnuntaikävelylle ulkoiluttamaan kameraa. Strategisesti auringonlaskun aikaan eli noin puoli viideltä-viideltä. Jos löytyisi pari kaunista väriä taivaalta; niitä, joita ihailen aina auringon noustessa autosta käsin, mutten pysähdy kuvaamaan.

Muualla Hollannissa jo alettiin kaivaa matkaluistimia esiin ja ilakoida jäätyneillä lammilla, ojilla ja tulvaniityillä. Mutta missä meidän vesistöt? Tämä on Hollannin kuivaa itäosaa, jossa ollaan jopa merenpinnan yläpuolella, eikä meiltä löydy kanavia. Muistin viereisen asuinalueen teko-ojan, joka on siihen arkkitehtonisesti pykätty modernien rivitalorivien väliin viivasuorana. Bingo! Jäätä löytyi.

”koittaa kepillä jäätä”

Kun näin nämä valkoiset viivat, tuli sellainen tuntu, että tässä on kävellyt joku päällä, naksuvalla ja murtuvalla jääkannella. No tuossa näkyy tuollainen mulauksen jälkikin, ohuempi aukko.

Syylliset ilmoittautuivat samantien. Kaksi poikaa sillalla kysyi, kuvailenko täällä usein ja otinko kuvan myös jään raidoista. Kyllä vaan. ”Me tehtiin ne.” -”Se varmaan napsahteli vielä aikalailla.” -”Joo. Mä mulasin. Kato, kenkä ja lahje märkä, hehe”, sanoi nuorempi pojista. -”Onneksi tässä ei ole kovin syvää, niin pääsee varmasti ylös vedestä. Mutta toi kuivuu kyllä vasta sisällä lämpimässä, sulla on varmaan vähän ikävän kylmä jalka nyt.”

Pojat halusivat ehdottomasti päästä kuvaani, vaikka olivat niin nuoria, etteivät ole vielä kännykkäiässä enkä heille kuvaa voi välittää somen kautta.

Jatkoin matkaa mielisairaalalle päin. Siihen kuuluu monta rakennusta, tuetun asumisen yksikköjä ja suuri puistoalue, jota nimenomaan tarjotaan semi-julkisena tilana kaikkien käyttöön. Siitä saa kuka vain kulkea läpi, ja jos rullaluistelen siellä kesällä, minua tervehditään ystävällisesti. Ei ole mitään ”yksityisalue” tai ”asiaton oleskelu kielletty” -kylttejä, vaan halutaan, että yhteiskunta on lähellä tätä melko suurta psykiatrista laitosta.

Paikallislehdissä oli kerrottu, kuinka puistoon oli viime kesänä rakennettu uusi ”elämyspuutarha” polkuineen ja erilaisine rakennelmineen. Löysin sen nurkalta hienon pikku kappelin, joka oli suloisen vinosti ja satutalon näköisesti tiilistä ja keramiikkatöistä käsin kyhätty.

Taidepuu ilahduttaa.

Koristeluun oli moni asukas osallistunut keramiikkatyöpajassa selvästikin. Sisällä oli oikein alttarimainen syvennys, suitsukkeita ja tuikkuja sytytettäväksi.

Naakat asettuivat yöpuulle

...ja lähtivät taas.

Kuu nousi.

Pihassa tiput söivät viime päivien pakkasilla hyvin.

Tunnelmalliset kyyhkyt.

Mä lähren ny.

Tintti käyttää siiloa.

Sitten tuli lumipyry. Lunta tuli yhdessä iltapäivässä yhtä soittoa 5 cm. Ja tällä kertaa se jäi maahan. Liikenne hidastui sohjossa ja tiet ruuhkaantuivat. Ruuhkakartta alkoi näyttää 2300 km verran moottoritien sumia koko Hollannissa yhteenlaskettuna. 

Räntää naamaan. Oho, se jää oikeasti maahan. Ja ruuhkakartta punastuu.

Tärkeimmille kaduille levitettiin paljon suolaa, kuten täällä tapana on, mutta tuntui, että siitä aiheutuva sulava sössö oli pahempi ja liukkaampi vaihtoehto kuin siististi tien pintaan tamppautuva lumi olisi ollut.

Olin iloinen, kun pääsin moottoritien jonossa turvallisesti ja hitaasti kotiin saakka ilman onnettomuuksia. Matkaan meni tunti tavallisen 22 minuutin sijaan.

Aika harvoin meidän kylätie näyttää näin suomalaiselta lumipinnalta.

Lumipallon heitto -muki sopi kerrankin ympäristöönsä. Oli nuoska.

Tiput jatkoivat syömistä. Ja turkinkyyhkyt kukkotappelujaan. 

Kun vesikippo alkoi näyttää pelkältä hangelta, jota linnut nyppivät, vaihdoin siihen oikeaa vettä. 

Kissa kävi uhkailemassa pihassa, ja harakat päivystivät ja räksyttivät sille.

Harakat rakentavat jo pesää puuhun. Räkätystä ja mekkalointia riittää, jopa keskellä yötä.

Lumi jää maahan ainakin pariksi päiväksi. Jollain tapaa ilahduttaa, että vuodenajat ovat vielä olemassa eivätkä kaikki talvet ole sulaneet pelkäksi sateeksi täälläkään.