Lomia lusittu

Kerrassaan kummallinen lento. (Kuulostaa siltä kuin kirjoittaisin jotain ala-asteen ainetta. Sopisi otsikoksi.) 

Helsingin seudulla kulki ukkosia ja rankkasadekuuroja ja kentälle satoi jatkuvasti reipas kerros vettä. Jotenkin koneen lastaaminen hieman myöhästyi, ja samalla odoteltiin jonkun ukkospilven ohimenoa, ja siinä meni slotti. Seuraava lähtövuoro oli vasta tunnin päästä mahdollinen. 

Myös Düsseldorfin seudulla kulki ukkosrintama, jota piti tarkkailla ja odotella. Tiedetään, se ylitti Hollannin ja siellä oli annettu keltainen varoitus iltapäivälle ja illalle. Emmekö me perhana pääse lentämään enää nykyään ilman että on joku säätila päällä. Tuntuu, että Hollannissa on useammin jonkin varoitusasteen koodi päällä kuin normisää.

Siinä odotellessa sateli Embraerin takaperässä lunta päälleni ilmastoinnista. Oikeasti jääpaloja, jotka sulivat iholla. Moni matkustaja kävi vessassa odotuksen venyessä. Sitten löytyi meidän läheltämme oudon apaattinen rouva, jonka vointia alkoi henkilökunta kysellä ja tarkastaa. Ei tullut paljon vastauksia kysymyksiin. Lopulta rouva otettiin ulos penkistään erikseen istumaan ja kutsuttiin ensihoitajat tarkistamaan tila. Poistettiin koneesta kasseineen. Tarkistettiin uudelleen peräpään kaikkien käsimatkatavaroiden henkilöllisyydet turvatoimena. Jaettiin ilmaista vesimukia ja Fazerin suklaata. Vissiin puolitoista tuntia myöhässä päästiin lähtemään kiitoradalle.

Lohdutuspalkinto.

Vihdoin kiitotiellä, Muumi-A350 perässä.

Äh kun kone tärisi ilmassa. Meinasivat mustikkamehut lentää. Ostin etukäteen kentän R-kioskilta kolmioleivän evääksi mutta ei sekään halpa ollut. Istuimme yläparven kahviossa kentällä kun oli aikaa. 

Niin kaukana takana kuin portilla 36 emme ole koskaan olleet. Sehän oli ennen jotain ei-Schengen-aluetta se seutu. Taxfreekauppa on mennyt täysin surkeaksi. Sieltä ei löydy oikeita namuja, ei löydy enää kahveja eli muumikahvia, ei saa ruisleipää. ja koko Lapponia-liköörit on täysin lopetettu valikoimista.

Tulolento sen sijaan oli jopa etuajassa. Naiskapteeni oli. Teki yhden hyvin tiukan kurvin Düsseldorfista nousun jälkeen, ja laskeutuminen oli hyvin pehmeä.

Finnair Düsseldorfissa valmiina lähtöön.

Hauskoja saksalaisia Condor-koneita raidoissa.

Tiukka kurvi Reinin yllä pian lähdön jälkeen.

Mutta illalla netissä joku ihmetteli kuvan kanssa, että mites tällainen Pariisiin menevä Finnair vaan kaartelee pitkin pk-seutua. Oho, se onkin samanlainen kuin meidän Embraer. Oho, se onkin sama rekkari. Meidän entinen kone, jossa istuimme vielä päivällä, vetää nyt ympyrää kilsan korkeudessa. Kuluttaa varmaan kerosiinia, jotta pääsee laskeutumaan takaisin Vantaalle. Oho, nyt se menee ihan Hyvinkään yltä. Nyt se tekee kierroksen rannikon ja Porvoon kautta ja tulee taas suoraan Hyvinkäälle. 

Mennään katsomaan pihalle. Facebook-ryhmä arvuuttelee syytä ja olettaa, että ehkä sekin törmäsi lintuihin kuten aiemmin Varsovaan lähtevä Finnair. Kone kaartaa tekemään tiukan käännöksen Jokelan kautta, kuuluu huminaa ja se näkyy selvästi etelässä 1 km korkeudessa, saadaan kuvakin. Siitä se palaa laskeutumaan kiitotielle. Kohta lukee lehdissä, että jo 2 konetta samana päivänä törmäsi lintuihin ja joutui palamaaan takaisin, jotta kone voidaan tarkistaa.

Embraer E190 OH-LKN Finnair/Norra Hyvinkään ilmatilassa 1 km korkeudessa.

Düsseldorfissa satoi juuri kaatamalla kun saavuimme takaisin, näimme ikkunasta vesien syöksyvän kaarevalta katolta putouksena. Laukut tulivat hihnalle läpimärkinä. 

Eikä siinä kaikki, automaattinen kiskosta roikkuva SkyTrain-juna, joka vie terminaalista pysäköintihalleihin ja rautatieasemalle, oli keskeyttänyt liikennöintinsä ja sen sijaan ohjattiin korvaavaan bussiin. Turvallisuushenkilöt selittelivät jatkuvasti kaikille, että tämä bussi vie sitten vain pysäköintipaikoille, mutta rautatieaseman on poliisi sulkenut jostain syystä ja junalle pääsee vain kellarista S-Bahnia käyttämällä keskustan suuntaan. Lopulta bussi tuli ja pääsimme autolle.

Kotona laukkuja purkaessa mieheni älähti, että täällä sisällä on vaatteita märkinä, onneksi lähinnä likapyykki. Minulla oli äidiltä saatu naistenlehtipino eli syksyn lukemisto märkänä, muutama imenyt kunnolla vettä niin että nyt yritän irrottaa sivuja toisistaan ja siellä on jo tarttunut painomustetta sivulta toiselle ja ovat ihan ryppyisiä. Näkyy kestävän kauan saada ne kuivaksi. 

Eipä ole ennen sadevesi tullut matkatavaroihin sisälle. Kaikki piti tarkistaa ja muutama esine laittaa tuulettumaan, myös käsilaukkuni. 

Melko taiteellista.

Nyt pesen 5 konetta pyykkiä. Ulkona sataa jatkuvasti uusia kuuroja. Ilmankosteus sisällä on 65 pros ja tuntuu nihkeältä. Siltä, että eiväthän meidän pyykkimme varmaan kuivu koskaan. Oletin, että ehkä se onkin tällaista täällä aina eikä siitä parane, mutta jos säämies mainitsee telkkarissa erityisen kosteasta säästä, niin ehkä se joskus vielä muuttuu.

Sadekuurot ilmasta nähtynä.

Kylläpä täällä nyt kysellään. Loman aikana tuli minulle satunnaisotantana Hollannin tilastokeskuksen valtiollinen kysely ”tunnetko olosi turvalliseksi asuinalueellasi”. Täytin sen netissä. Selvisi, että on täällä aika turvallista ja siistiä täällä tuppukylässä. Satunnaisesti joku pitää ulkobileitä yömyöhään pihassa ja melu häiritsee, ja satunnaisesti joku kaahaa autolla tai moottoripyölrällä isompaa katua ylinopeutta. Mutta puistot ovat hoidettuja, ei ole graffiteja eikä kaduilla makaa yleensä roskia. En pelkää katuryöstöjä eikä pelota kulkea iltapimeällä meidän alueellamme.

Myös oli tullut postiluukusta paikallisen sos. puolueen kysymyslista, onko meidän vuokratalossa hometta. Koska joissain taloissa on homeongelmia. Haluavat kartoittaa ja ajaa asiaa kunnallispolitiikassa. Meillä on surkeat yksinkertaiset ikkunalasit yläkerrassa ja ärsyttää, kun ne ovat aina märät talvella. Ja niiden laseissa ja puitteissa on todellakin homeläikkiä. Sitä saumaa saisi aina jynssätä. Mutta ei meillä mitään seinän oikeaa kosteusongelmaa onneksi ole. Talo tuulettuu luonnollisesti kuin kunnon hollantilainen talo: vetämällä ovista ja ikkunoista, koska on perushuterasti eristetty. Nyt SP kiertää ovilla haastattelemassa.

Naapurin kissatkin löysivät meidät taas nukkumapaikakseen. Pahvilaatikko oli kiva nokosille. Paluu arkeen.

Rankkasadetta englanniksi

Jokavuotiset markkinat rakennettiin keskustaan. Yhdellä parkkipaikalla, neljällä aukiolla ja yhdellä kadulla kaikki täynnä karuselleja, kojuja ja pyörityslaitteita.

Kävimme etukäteen katsomassa rakennusta. Se on kai yleinen huvittelumuoto. Siellä ovat perheet ja pariskunnat ja skidiryhmät pyörillä ja kävellen illalla tarkastelemassa, mitä tulee mihinkin. 

Tuolit ja alusta puuttuvat mustekalasta.

Hirveän korkea laite, pyörivä vipuvarsi jossa istutaan varren uloimmassa päässä, seisoo tällä kertaa kunnantalon edessä poikittain. 

Laitteita tulee Saksastakin.

Ison laitteen paikalla torilla on tällä kertaa Snow Jet, jossa istutaan kapseleissa peräkkäin ja joka pyörii ja pyörii aika lujaa ympyrää. Se on koristeltu hanki-, jääkarhu- ja alppitupamaalauksin eli talviteemalla.

Lauantai-iltana tehtiin perinteinen kaljakierros kavereiden kanssa ja satoi vain jonkun kuuron välissä. Mutta viileää oli, harvoin on elokuun markkinoilla takkia tarvinnut. 

Belgialainen hedelmäolut 3 euroa.

Yhdeltä yöllä porukka halusi dönerpaikkaan, joka on yöllä neljään asti auki ja mietin, että ei tässä nyt varsinainen nälkä ole, mutta jos jakaisin pizzan mieheni kanssa niin puoli pizzaa voisi mennä.

Kello yhden pizza.

Hollannin markkinoiden uusin hitti tänä vuonna on söpöllä naamalla varustettu pehmolelu-p*ppeli. Niitä voi voittaa pallonheitossa, narunvedossa, ampumakojulla ym. ja moni iloisena sellaisen saikin tarpeeksi yritettyään.

Sunnuntaina oli ihan kamala sää. Loputon valtava rankkasadealue löllyi koko Hollannin yllä niin, että satoi 12 tuntia taukoamatta ihan kunnolla. Vasta iltayhdeksältä sade alkoi lopuskella ja markkinayrittäjät saivat vähän tuloja.

Tämä nauratti jälkeenpäin: opin vasta joskus viime vuonna tajuamaan, että ”pouring rain” tarkoittaa englanniksi kaatosadetta. En ollut koulussa nähnyt tuota yhdistelmää enkä pelkkää pour-verbiäkään, joten koko teini-ikäni luulin, että 80-luvun poplauluissa lauletaan siinä kohdassa aina ”boring rain”! Onhan se sade aika tylsää, yleensä silloin on harmaa sää. Aina luulin, että valitetaan tylsästä sateesta. Ähäs!

Tuolla taas uhkaa muhkea sadepilvi.

Sadesäätä.

Yritän töissä opetella vähäsen uudenlaista aluetta ja jouduin jo askartelemaan sen pariin tositoimiin, kollegan ollessa lomalla. Ennen lomaa olin saanut siihen yhden pikku opetustunnin.

Minut pelastivat (taas) omat muistiinpanoni. Jokaisessa työssä minun monimutkaiset tehtäväni pelastaa se, että tunnollisesti teen itselleni käyttöohjeet kaikkiin vaiheisiin. Kirjoitan muistiin yksityiskohdat aina heti kun olen saanut jotain uutta tietoa. Minulla on sen verran monia erilaisia monivaiheisia tehtäviä, että osa niistä kyllä pääsee unohtumaan ennen seuraavaa tarvittavaa kertaa, ja silloin katson omaa käyttöohjettani ja osaan taas kaiken. Myös poikkeukset, mahdolliset virhepotentiaalit ja erikoistilanteet.

Aika usein minua suorastaan yritetään estellä kirjoittamasta sitä käyttöohjetta talteen. ”Ei tähän ohjeita tarvii, tän osaa ihan tosta vaan. Pari kertaa kun teet niin ei tässä oo mitään ihmeellistä.” Itse tiedän paremmin, mikä kannattaa, koska yksityiskohdat ovat tärkeitä. Kun kirjoitan ”ihan helpon” tehtävän muistiin, siitä täyttyy helposti 4 aanelosta eri aspekteja, jotka pitää muistaa ottaa huomioon. 

Onneksi en anna kenenkään muun sanella oppimismetodejani ja saan käyttää työaikaani oppimiseen eli siihen ylös kirjaamiseen milloin vain eikä siitä voi minulle valittaa. Se on osoittautunut sadat kerrat niin hyödylliseksi ykkösmetodiksi. Aina tulee vuoden päästä joku tyhmä kysymys joko minulta tai joltain muulta, että miten tämä pitikään tehdä, ja silloin vilkaisen muistiinpanoja ja tiedän aina tarkan vastauksen. Jos muut haluavat arvuutella ja unohdella niin siitä vaan, minun ei tarvitse.

Yöllä ensin näin unta alieneista, jotka olivat jossain rakennuksessa tiettyjen ovien takana. Havahduin siihen, että minulla oli hirveän kuuma ja hikoilin, mutta en uskaltanut siirtää peittoa pois päältäni, koska silloin alienit nappaisivat minut heti.

Myöhemmin näin unessa oviaukon ja ikkunoita hämärässä. Niiden valo alkoi vaihdella. Tajusin, että mieheni on löytänyt jonkun katkaisijan, jolla hän joko rämpyttää kaihtimia kiinni ja auki tai laittaa lamppuja päälle ja pois ja pelailee sillä huvikseen. Minua ärsytti vaihteleva valo ja rupesin ääneen känisemään. Sanoin moittivasti hollanniksi: ”Mitä sä oikein puuhaat!?” Heräsin sillä hetkellä itsekin siihen, että todellakin päästelen ääniä. Mieheni kuuli, että mutisin jotain ja kysyi, että mikä on. Sanoin, että ei mikään. Totesimme aamulla, että johan on, kun vaimo moittii unissaankin miesraukkaa.

Seuraavana yönä taas havahduin siihen, että lauloin ääneen. Tapasin uusia kivoja kavereita ja kun näin heidän levykokoelmansa, katsoin tarpeelliseksi alkaa hyräillä yhtä hyvää kappaletta. Kahden-kolmen nuotin päästä tajusin, että ääntelen oikeasti, nolona.

Töissä kävelin palkanmaksuosastolle ja kerroin villistä yöstä. Nainen sanoi pomolleen, että ”no niin, minähän just kerroin, että näin pelkästään outoja unia ihan koko yön.” Sitä on ilmassa.

Savustettua ankeriasta.

Raakaa silliä.

Täältä kaikki maailman snäkki tulee johtoa pitkin!