Zakynthosta pohjoisesta etelään

Toisena autopäivänä oli Peugeot 208 luovutettuna erikoisella metodilla EuroHiresta matkanjärjestäjän kautta varattuna: auto tuodaan aamuvarhain hotellin pihaan, sen ovi on auki ja kun on maksanut luottokorttilinkillä, saa auton rekkarin ja senku menee, avaa oven ja ottaa virta-avaimen matolta oven vierestä. Ehkä tämä luottamus toimii siksi, että on saari eikä autoa voi kovin pitkälle nyysiä, ja vuokra-autoissa on paikantimet, joten firma näkee, missä se luuhaa. Samalla lailla auki ja avain sisällä auto jätetään illalla hotellille, haettavaksi varhain seuraavana aamuna.

Suuntasimme pohjoiseen majakalle. Pysähdyimme ensin parilla itärannikon korkealla näköalapaikalla maantien vieressä. Yhdessä paikassa oli iloisesti sinisellä ja oranssilla maalattu asuntovaunusta tehty mehukioski, joka oli vielä kiinni, ja pikkukatos penkkeineen. 

Toisessa tienmutkassa näimme jotkut rakenteilla olevan talon perusteet eli betonisen tasanteen jyrkänteen päällä, ja siellä parveili turisteja katselemassa kuin kovinkin virallisella näköalapaikalla. Alhaalla näkyi merirosvolaivan näköinen puinen turistilaiva rantavedessä. Valkoiset kalkkikalliot.

Pohjoisessa saaren loppupisteessä oli seuraava saari Kefalonia hyvin näkyvissä. Se siinsi jo Tsilivin rannalta aina kirkkaalla säällä ja näkyi olevan aika vuoristoinen. Sinnekin laskeutui turistia koko ajan kentälle, näkyi lentotutkassa. 

Pohjoisrannalla oli monta nähtävyyttä kerralla: majakka oli söpö pyöreä kivinen aika matala, mutta sinne ei porteista saanut mennä, koska se oli oikeasti viranomaisten valvonnassa ja käytössä. Mutta kuvan sai. 

Pikku kävelymatkan päässä oli kivinen sekä valkoinen perinteinen tuulimylly, josta kaikki halusivat kuvia kiviaukiolla tavernoiden välissä. 

Siitä näki laidalta alas meren lahteen, jossa oli ”sinisiä luolia”. 

Pohjoispisteessä on kai parissakin paikassa ”blue caves” rantalinjassa, siellä vesi heijastuu valkoiseen kalkkikiveen niin että uimarit näyttävät sinisiltä, kuulemma. Sinne olimme menossa veneretkellä myöhemmin meren puolelta uimaan, ei juuri tähän mutta lähistöllä. Alhaalla oli laituri, josta olisi päässyt lasipohjaveneellä katsomaan merta ja luolia, jos olisi ostanut luukulta tiketin. 

Ihan kivalta uintiretkeltä näyttää tuo.

Ja oli kallioita oikeasti pohjoisimmassa kärjessä, mutta ihan emme sitä pystyneet arvioimaan, mikä kohta tarkalleen olisi kaikkein pohjoisin. Käväisimme vähän kallioilla katselemassa toisen venelippujen myyntipaikan vieressä.

Tavernassa majakan ja myllyn puolivälissä sai sitten lounaan.

Terassilta näköala naapurisaarelle saakka.

Ylhäältä kukkulalta käsin olimme jo nähneet alhaalla koillisrannikolla siintävän Agios Nikolaoksen pikku satamakylän, jossa oli laitureita kaikenlaisille lautoille ja retkilaivoille, ihmisiä veden äärellä, poukamassa pieni uimaranta, ja tavernoita. Sielläki olisi voinut vaikka uida tai vähintään ottaa pari kuvaa satamasta, siellä oli vilkasta ja söpön näköistä. 

Mutta ei löytynyt autopaikkaa. Kaikki sataman paikat ilmoitettiin olevan vain lauttojen asiakkaille, muut paikat vain tavernan asiakkaille, tai viimeistä senttiä myöten täynnä autoa. Laivaretkien lipunmyyjät yrittivät pysäyttää autoa rantakadulla ohi ajaessa ja tunkea esitteitään ikkunasta aika törkeästi. Mutta ei koko kylässä voinut edes pysähtyä, koska autoa ei saanut mihinkään. Kerran ajettiin edes ja takas ja luovutettiin. Siinähän myyt veneretkiä aggressiivisesti, jos me ei voida edes hetkeksi pysähtyä koko kylässä parkkipaikan puutteessa.

Tuolla jossain alhaalla oli Agios Nikolaos.

Myös seuraavat itärannikon kaksi paikkaa sama juttu: ei saanut autoa mihinkään. Turistit olivat jo parkkeeranneet maantienlaidan kieltopaikat täyteen peräperää ja seisoivat korkean tienreunan yli hankalasti vinossa renkaat ojassa, mitä ei ihan uskallettu riskeerata jyrkänteen laidalla myöskään. Olisi ollut minimaalinen Mikro Nisin venepaikkapoukama sekä Makris Gialoksen lahdenpäässä oleva kiviranta, mutta ei mi-tään mahista saada autoa mi-hin-kään edes kielletyille kieltopaikoille, koska nekin olivat kaikki täynnä.

Realistista ajoa kylissä.

Yritin sitten navigoida meidät edes johonkin turistipaikan rantaan, että pääsisimme veteen tänään. Johonkin, mihin saisi auton jollain tapaa pysäkkiin. Alykesin hiekkarannan äärellä oli poikkikatu, johon juuri mahduimme improvisoituun riviin viimeiseksi, kuha jotain. Aurinko paahtoi eikä ollut mitään varjoa. Jätimme uimakassin eurolavoista kyhätylle penkille ja painuimme aaltoihin. Perusranta aika tylsällä avoimella paikalla eikä erikoista maisemaa.

Sitten ei muuta keksitty kuin etelärannikolle turistipaikoille Laganasin lahteen, koska siellä voi uida suht kiitotien loppupäässä ja nähdä lentokoneet yllään. Kalamaki Beach oli siinä lähin kartan mukaan ja saatiin auto tien laitaan muiden väliin. Sieltä perus rantatuolit ja aurinkovarjo kympillä ja uintia. 

Polkuveneitä ajeli siinä, yksi oli hauskasti joutsenen muotoinen romanttinen vene ja toinen oli kuin avoautoksi koristeltu pyörineen. Täällä oli hiljaista, kun ei ollut vesiskootteritarjontaa, joka pörisi Tsilivissä taustalla. Tämä lahti onkin  merensuojelualuetta, koska täällä asuvat ja pesivät merikilpikonnat. Rantavedessä kellui jonkin verran aaltojen tuomaa levähiutaletta, mistä syystä vaikutelma oli heti likaisempi kuin meidän oma kirkas Tsilivi.

Lentokoneet olivat nousussa sillä hetkellä eli etelätuulta ja etelään päin. Ne ilmestyivät vallin takaa suht yhäkkiä ja jylisivät rannan yli. Tutkasta katsoin, milloin tulee seuraavaa ja kuka. Kiva se oli, mutta olin kyllä toivonut laskeutuvia koneita, se olisi ollut vielä hienompaa, koska ne tähtäävät heti kiitoradan alkuun ja tulevat maksimaalisen matalalla yli. Sillä tavalla mekin laskeuduimme tullessa tästä, näin nämä aurinkovarjorivit.

Ryanair jopa lensi Zakynthokselle, siitä ainakin Italiaan. WizzAir itäblokin kohteisiin. EasyJet, Jet2 ja TUI Englantiin. Volotea Italiaan. Smartwings ja Enter Air Puolaan. Transavia, Corendon ja TUI Hollantiin. Jne.

Vieressä oli täyden palvelun rantataverna, jolla oli oma lepotuolinurmikko. Pikkainen nälkä iski, vaikka olisikin kohta iltaruokaa hotellilla. Mutta halusin jotain makeaa ja siellä oli suklaa-banaanicrepes ja nam.

Itärannalla välissä olisi ollut vielä Xigia, jossa on eri poukamia ja pitää vähäsen kiivetä jotain polkua alas. Sinne olimme myöskin menossa veneretkellä, joten emme edes yrittäneet autolla. Xigiassa on se erikoisuus, että sinne virtaa jostain lähteestä rikkipitoista ”terveys”vettä eli haisee pierulle, ja kun niissä meren poukamissa ui, niissä on kuulemma mukana sitä mineraalivettä, jolla väitetään olevan parantavia vaikutuksia.

Toka autoilupäivä oli siten aluksi onnistunut siellä majakoilla, mutta sitten harmitti kun ei päässyt itärannikon kauniisiin poukamiin autopaikan puutteen takia. Loput rannat olivat aika rumia. Joten eka päivä oli kyllä yhteensä esteettisempi.