Kipaisu Helsingissä

Tämä suunnitelma oli ilmassa jo pari vuotta, että voisin joku kerta ihan rennosti keskellä vuotta käväistä siskoni luona Helsingissä niin että ehtisi kiertää kahviloita ja puhua kaikki maailman asiat rauhassa. Helluntaiksi järjestyi töistä ekstrapitkä viikonloppu.

Juuri olin lukenut, että Finnair käyttää tänä kesänä isoja ja cooleja A350-koneita joillakin Eurooopan-lennoillaan Lontooseen, Amsterdamiin, Brysseliin tai jopa Müncheniin. Lentokonefanina toivoin, että jospa sellainen sattuisi minulle. Se on sentään Finnairin uusin malli ja ylpeys.

Teen tietokoneella check-iniä: ”En meinaa vaihtaa tuolia, koska sain muutenkin jo ikkunapaikan, mutta jos nyt klikkaan tuosta kuitenkin seat mapiin, niin selviää yhdellä kuvalla, mikä kone on kyseessä. Perus A321, laajarunko vai ehkäpä jopa vain Embraer 2+2 tuolilla.” Klikkaan kuvaa ja... näkyy 2 käytävää ja 3 tuoliblokkia, tämä on iso, tämähän on se A350! Haukon henkeä ihastuksesta.

Pakkasin minimaalisesti ja mukana olivat vain 1 kengät ja 1 housut, ne jotka olivat päällä, ja silti vetolaukku + käsilaukku painoivat jo yhteensä 8,0 kg, mikä on Finnairin maksimi. Joten en todellakaan saa sitten ostaa Suomesta mitään!

Lentokone oli vielä erityisen komea Marimekko-kone Kivet-kuosilla. Isossa koneessa oli paljon henkilökuntaa. Nainen takanani yritti tilata samppanjaa, mutta Finnairhan on ottanut säästökuurin ja poistanut oikean samppanjan koneistaan. Kauhea selvitys stuertilta: ”Tämä korvaava kuohujuoma on valmistettu ihan samalla menetelmällä kuin samppanja, se vain tulee väärästä maakunnasta. Ja Luxemburgin ruhtinas on hyväksynyt tämän merkin kuohujuoman.”

Hollannin rannikkoa.

Selkänojassa oli näyttö, josta olisi voinut katsoa leffoja jos olisi ehtinyt, siitä näki reittikartan ja oli 2 kameraa, joista näki livenä pyrstöstä käsin lentokoneen ylhäältä päin ja maaston sen alla, tai alakamerasta mahan alta eteenpäin. 

Turussa päin.

Mahakamera on päällä vielä kun ensimmäisiä teknisiä rappusia tuodaan portilla.

Aurinkoista oli noina päivinä Suomessa paljon, mutta viileää tuulta välillä ja lämpötila vaihteli. Pystyimme kuitenkin olemaan ulkona ja terasseilla kuten suunniteltua. Siskoni mies kyyditsi meitä kiltisti sähköautolla pitkin kaupunkiliikennettä.

Kävimme Maailma kylässä -festareilla, jotka olivatkin nyt Suvilahdessa kaasusäiliöiden mailla. Ei ollut sama tunnelma kuin 90-luvulla Kaisaniemen puistossa, todettiin. Aurinko paahtoi ja syötiin kojusta helpolla iltaruokamme piknikpöydän ääressä. Katsoimme korujen ym. myyjien kojut tarkkaan. 

Aurinkoista Suvilahdessa.

Redi-kauppakeskuksessa oli sininen vanha traktori aulassa. Kavutessani sieltä alas en käyttänyt toisen puolen tuolia, vaan tyhmänä hyppäsin jotenkin epämääräisesti alas niin että peba osui astinlautaan ja metallirakenteeseen ja siihen sattui. Tiesin, että  tulee mustelma takapuoleen. Nyt minulla on monta mustelmaa persiissä ja sen aiheutti traktori. Muistaen Kroatian euroviisua. Heiluttelen mustelmapebaani miehelleni ja lausun kuin Kroatian äijät möreällä äänellä: ”Traktorrr! Brum!” Tästä on varmaan vielä pariksi viikoksi hupia.

Traktor!!

Käväisimme Tervasaaren kierroksen ja näimme perus-Kauppatorin ja Tuomiokirkon, jonka eteen Helsinki oli tuonut valkoisen Helsinki-logon turistien kuvattavaksi. Kappelissa söin hyvän voisilmäpullan. Esplanadin puistossa kukkivan puun alla turistit halusivat kuvaan. Saksalainen turisti pikkuisen digikameran kanssa pyysi minua ottamaan kuvan pariskunnasta, itsestäänselvästi saksaksi ohjeet antaen, eikä edes ihmetellyt, kun vastasin sujuvalla saksalla ja hoidin hommat, eheh.

Näkymä Tervasaaresta.

Perus-Kauppatorinäkymä, Silja ja Suomenlinnan lautta.

Peruslokki aina Runebergin päässä.

Clarion-hotellin 16. kerroksessa Länsisatamassa on Sky room -baari. Helposti saatiin paikat nojatuoleista näköalaikkunalta ja katsottiin Helsinkiä. Näkyi Tuomiokirkko, Johanneksen kirkko, Linnanmäki ja Pasilan Tripla. 

Kanelinmakuinen mocktail.

Myöskään Deliberiä en tuntenut, ravintola Keskuskadulla, josta saa pizzaa ja ruokaa ja kuohuviiniä. Pieni terassi, mutta sisällä onkin tosi paljon tilaa. Korokkeella sohvaryhmää, aika viihtyisän oloinen.

Ja Green Hippo, kasvispainotteinen ravintola Punavuoressa, sinne kävelimme lounaalle. Hyvä salaatti/bowl. Ihan aukiolla auringossa istuttiin. Takaamme naiset lähtivät pois ja lokki hyökkäsi ruuanjämille riehumaan, läpsytti siivillään ja kauhoi nokkaansa pastaa minkä ehti. Meillä kävi vain kolme varpusrouvaa kohteliaasti tiedustelemassa, että saisiko tuosta nyppäistä yhden kvinoasiemenen.

Hyvinkäällä äiti oli tehnyt hauskan kinuskikakun, jossa oli mulkosilmiä. Kerran ei kuulemma ollut kaupassa muuta koristetta saatavilla kuin silmiä. Suht hysteerinen. 

Analysoitiin carneval-keksit, koska nyt niitä oli sinisiä. Ei ollut 80-luvulla sinisiä. Saattaa olla, ettei paketissa olekaan enää tummanruskeita ollenkaan ja sen on korvannut hempeän sininen. Ja ennen oli oudon mintunvihreitä, jotka olivat nyt kellertävämpiä vihreitä.

Maalla Helsingissä oli mukava kierros, kävimme Haltialan kotieläintilalla, joka on joku Helsingin kaupungin omistama virkistysalue. Näimme karvaiset ylämaanlehmät, muun lehmän, joka rapsutti itseään lehmäharjalla selästä, ja lammaskatraan, joka lähti kävelemään niitylle. Ja oli pari unkarilaista villasikaa, joilla on kihara turkki. 

Haltialan tila.

Kahvilan pöytien väliin kulki mustavalkoinen kissa rauhallisesti löntystellen. Sanoin ”laiskanpulskea” ja siskoni mies sanoi vähän selvemmin ”losoperse” kissan olemuksesta. Myöhemmin kokeilin lähestyä sitä ja juttelin sille, ja sain rapsuttaa korvan takaa ja silittää niskaa.

Lisää pullaa.

Maalaistietä pitkin tulimme Niskalan arboretumin parkkipaikalle. Niskalankoskelle pääsi alas polkua, Vantaa hitaasti kohisten virtasi matalana. Rauhoittavaa solinaa. 

Tajusin, että arboretum on sellainen metsä, jossa on eri puulajeja istutettuna ja niiden juuurella kylttejä, että mikä tämä on. Pitkospuutkin menivät yhden sammakkolammen vierestä. Hyvin maalaismaisemaa ollakseen keskellä Helsingin aluetta kuitenkin. Ihan niittyä, peltoa, metsää.

Menin sitten Gudrun Sjödénille, kun kuljimme Erottajalla sen vierestä. Löysin kivan turkoosin lyhytyhihaisen kesäpaidan ja sinipohjaisen neulepaidan.

Viimeisenä päivänä kävimme vielä katsomassa Hakaniemen remontoidun kauppahallin. Jumituimme heti ekaan pullakahvilaan ja söin possumunkin. Testattiin myös Lohtu-kasvisravintola.

Eli siis mennessä luin 1 lehden, jonka jätin Suomeen, mutta otin äidiltä 2 lehteä paluumatkalle mukaan ja olkoon. Vaateostokset sain hyvin tungettua laukkuun vielä. Mietin, että kukakohan sen minun käsimatkatavarani punnitsee ja milloin, vaikka se nyt painaisi 8,6 kiloa, koska kentällä marssin käymättä millään tiskillä suoraan turvatarkastukseen ja siitä terminaaliin. Kukaan ei edes puhu kanssani saatikka ala tsekkailemaan jotain laukkuja.

Paluulennolle pääsin kirjautumaan puhelimellakin hyvin. Sanovat, että 36 h ennen lentoa saisi tehdä check inin, mutta eikä saa. Sivusto vaan valittaa, että ei ole vielä mahdollista ja opettaa, että ”kuules tämän voi tehdä vasta 36 tuntia ennen lentoa.” Joo tässä on niinku nyt 32 tuntia lentoon eikä vieläkään siis saa, ei ole minun vikani. Vasta sitten kun siitä tulee sähköposti-ilmoitus, se on näköjään oikeasti aktivoitu.

Oli ihan tavallinen A321, perus. Siitä vouhotettiin, että lento on täynnä ja antakaahan vapaaehtoisesti sisälaukkujanne ruumaan. Mutta silti vieressäni oli keskipenkki tyhjänä. Ja hyvin mahtui laukkuni ylähyllylle. 

Lähtiessä hieman sivutuulta ja turbulenssia ja ylhäältä näkyi Vantaan Pitkäjärvi ja sitten Espoon takaista järvirykelmää: Humaljärvi, Vitträsk ja Juusjärvi. Ja Ruotsin rannikolla Öland ja se maantie, jota ajoimme pohjosesta etelään Kalmariin viime kesänä. 

Ennen Amsterdamia se teki sellaisen kaarroksen, että olikin yhtäkkiä rannikko taas vasemmalla, oho. Silloin tiesin, että meillä tuulee edelleenkin pohjoisesta, koska laskeutumissuunta on valittu näin päin.

Mieheni haki minut Schipholista ja jumitti erinäisissä ruuhkissa tunnin ylimääräistä. Siirryin ulos aukiolle auringonpaisteeseen odottamaan. Avustin sillaikaa yhtä huoliteltua naista ottamaan kuvia hänen kännykällään, kun hän kävelee coolisti korkkareilla ”I amsterdam” -tekstin edessä, ja hän oli tyytyväinen tuloksiin.