Jouluksi Suomeen

Düsseldorfin lentoasemalle säkkipimeässä aamussa ja sateessa. P5 varattu, koska jostain syystä en löydä P4-taloa varattavaksi online enää koskaan. P5 on toisella puolella katua ja se pitää ylittää, jotta pääsee terminaalille vievään automaattiohjattuun Skytrain-junaan.

Tultiin hissistä katutasoon ja näin heti, että suoraan ei pääse kadun yli, mistä olisi kätevintä mennä. Siinä on ketju edessä, ja ylityspaikka on kauempana vasemmalla. Pitää raahata laukkua jalkakäytävällä. Vierestä kaahaa autoja lätäköiden läpi ja roiskuttaa vettä. 

Kun siinä kuljen määrättyä kiertotietä sateessa, tulee iso autonkuljetusauto selvästi ylinopeutta, ajaa loiskien lätäkköön ja heittää sellaisen kaksimetrisen aallon päälleni. Matkalaukkuni, housujeni oikea lahje ja talvitakin oikea kylki kuravedessä. Ne ainoat housuni koko viikon matkalle, likaisena jo ennen kuin on edes menolennolle päästy. 

Aulan vessassa painelin masentuneena kuraa pois vaatteista käsipapereilla. Todella loistavastipa lentokentän suunnittelu kohtelee jalankulkijoita, jotka yrittävät parkkihallista terminaaliin. Eikä ole edes suojatietä siinä virallisessa ylityspaikassa! Ja hengenvaarallista kaahausta tiellä. 

Menimme baariin kahville. Tuttu leipomomme oli rullaovien takana remontissa. Oranssi Aperol-aulabaari oli 60-luvun avaruushenkisesti sisustettu, mutta sieltä sai silti Brezeliä. Annoin vähän anteeksi, kun sain Brezelin.

Ulkona oli joku outo karpaattipyrstöinen Puolan LOT ja jonossa 3 identtistä Eurowingsiä niin että näytti näköhäiriöltä. 

SAS nousi, oho, en tiennytkään että nykykäsitteillä SAS lentää Mitsubishilla! Tunnen kapean CRJ-pikkujetin kyllä, mutten tiennyt, että sen omistaa nykyään Mitsubishi yläotsikkona, kun katsoo Flightradarista.

Finnairin kone odotti ja laukut odottivat kentällä kärryissä, henkilökunta tuli myöhässä ja otti selfieitä. Siellä sitä vaan seistiin ja keskusteltiin eikä lastattu laukkuja. Lähdöstä myöhästyttiin. Kapteeni sanoi, että kentällä oli ollut jotain henkilökunnan tilaisuuksia ja kokoontumisia ja kaikki toiminnot vähän myöhässä. Siskoni arveli, että niillähän oli tietty pikkujoulut. No ehkä. 

Menyyssä Finnair myi juomia ja ruokia rahalla ja kaurapuuroa 4 eurolla; ilmaista oli enää vesi ja mehu. Nauroin ensin sille kaurapuurolle, mutta lopulta ostin sen ja Fazerin patukan. Mieheni ei päässyt pakoon Hollannin kahvia edes Finnairin koneessa Saksassa.

Pikapuuro puolukoilla.

Hollantilainen kahvi yllätti Saksan ilmatilassa.

Rein.

Vantaa.

Lunta maassa Vantaalla, nollan pintaan, loskaa. Hämärtyi. Iberia parkissa vieressämme: Iberia tullut Siberiaan. 

Kävelimme loputtoman pitkän matkan uuteen laukkuaulaan, porttimme oli ihan kuusessa takanurkassa. Kun pääsimme tuloaulaan, siellä istui oikea joulupukki nahkaisissa lapikkaissa kuusimetsässä ja otti lapsia valokuvaan. Miehenikin innostui. Kavereille kehuttiin, että "ihan oikea joulupukki" oli vastassa, se aito!

 

Vanhempieni kanssa hypermarketissa selvisi, että lempparini Omenalimonadi on lopetettu, Hartwall on tehnyt jonkun uuden vaaleamman reseptin, mutta sitä ei ole tarpeeksi varastoissa ja se on loppu kaikista kaupoista. Jotain jouluomenaa sai sesonkina sen tapaista. Myös vuosikertapommacia oli minulle, erilaisen makuista erikoispullossa. Ostin jonkun Teflon Brothersin rap-raparperilonkeron vitsinä. Keräsin ulkosuomalaisen kaipaamat herkut. Marjapuuro ja viili ja leipäjuustoa. Karjalanpiirakoita. 

Paistoimme joulutortut. Ne tehdään meillä niin, että kulmat pitää nyhertää hankalasti yhteen hillon päällä ja sitten kauhistella, että no nyt sieltä irtoaa joku kulma uunissa, mutta silti olisi väärin laittaa nurkat ensin kiinni ja hillo päälle. Tomusokerilla saa kaunistettua. Professional.

Pitää kytätä.

Sitten pyrytti. Eikun tuiskutti, koska tuuli niin, että lumi lensi vaakasuorassa. Oli kivaa, että pari senttiä valkoista tuli päälle, koska sitä ennen oli ollut plussaa ja puista sulanut kuurat pois. Otimme innoissamme videota ja kuvaa etuovella eksotiikasta.

Oikeaa lunta!

Oravat kirmailivat pihalla kuusen rungolla ja loikkivat edes takaisin, Tiku ja Taku -show, välillä niitä oli kolmekin. Saunassa käytiin, memoryä ja korttia pelattiin, 80-luvun valokuvakansiot katsottiin. 

Kummitätini painamat historialliset pefletit ilahduttavat aina.

Orava kävi.

Tämä on se muistipeli, jonka kaikki kortit käyn läpi nostalgiakirjassani Vakosamettia ja karkkisadetta.

Ja taas kävi se klassikko, että isällä ja äidillä asui iso rusakko talon vieressä ja pihalla kaikki päivät kunnes me tulimme. Sitten sitä ei näkynyt kertaakaan. Parina yönä ilmestyivät jäljet pihalle, tai 3 papanaa. Niin sitä vannottiin ja maaniteltiin ja saunan jälkeen piirsin parvekkeen kaiteen lumeen pupun kuvan ja kirjoitin PUPU ja lopuksi heitimme Prismasta ostetun pakastevihdan käytön jälkeen hankeen sille syötäväksi. Eikä se tullut vieläkään. Paluulentomme aikana se sitten oli palannut ja haistellut vihtaa.

Toisessa osassa käymme Hesassa!