Kuka näitä pyökkejä tunnistaa!

Yle: ”Vesistöjen vähyys, lentokenttä, Kehä III ja laajat logistiikka-alueet luovat osaltaan mielikuvaa Vantaasta, joka ei ole varsinainen lintuparatiisi. Kaupungin alueelta löytyy kuitenkin yllättävän hyvää ympäristöä myös monipuoliselle linnustolle.”

Vantaahan on ihan kuin tämä meidän kotikunta Venray. Logistiikkahalleja, asfalttikenttiä ja rekka-autoja. Nyt mä tajuun. 

Tai: Venray on pieni Vantaa. Vesistöjen vähyys, moottoritie ja laajat logistiikka-alueet. Vain lentokenttä puuttuu. Siks täällä on vähän tämmöstä.

Hollannissa lentokenttä eli Schipholin ympäristö taas on nimenomaan lintuparatiisi ja nimenomaan vesistöjen ansiosta. Ympärillä, myös kiitoteiden vieressä, on leveitä ojia ja isojen tienristeyksien kainalossa lampia, jotka vilisevät nokikanoja, sorsia, harmaahaikaroita, merimetsoja ja muita vesilintuja. Schipholin ympäristössä voin jatkuvasti bongata lintuja joka kulmassa, toisin kuin meillä sisämaassa. 

Lintujen luksuskylpyamme syreeninkukkakoristein.

Tämä on tärkeää sanoa enkä ole ehtinyt: Pääskyset ovat tulleet! Tervapääskyt huutavat taivaalla! Se on hurmaavaa.

Kai nämä ovat minun lemppari-vuodenaikojani. Rakastan kevättä, olen ihastuksissani koko kevään, kun valo voittaa pimeyden ja luonto vihertyy ja kaunistuu päivä päivältä. Ehkä kevät on se paras. Mutta kesäkin on ihana, kun saa olla huoletta ulkona lämpimässä ja on valoisat illat.

Vihdoin ukkonen, vihdoin vettä. En ymmärrä tätä säätä tänä keväänä, miten voi olla viikosta viikkoon pelkästään poutaa Hollannissa. Aurinkoa ja kuivaa, ei koskaan sadetta ennusteessa seuraavaan kahteen viikkoon. Kaksi kuukautta kuivaa, mitä tämä on. Kukat ja kasvit alkavat kärsiä, meinasin jo kastella pihan letkulla mutta sitten näin, että seuraavana päivänä voisi vihdoin tulla ukkossade, ja tuli. No jopas tulikin oikein kunnolla rankkasadetta.

Kävin lounaskävelyllä ennen ukkosta ja oli ”ukkosenlämmitin”, se on lapsena tehty vitsi: kun äiti sanoo, että on ”ukkosenlämmin”, niin minä kuvittelin ja keksin, että päällä on laite, jonka nimi on ”ukkosenlämmitin”, joka hautoo sen ukkosen valmiiksi.

Huomasin, että rakastan kesän ukkosmyrskyjen odotusta. Rakastan sitä painostavaa ilmaa, harmautta ja lisääntyvää tuulta, hautovaa lämpöä. Se on jännittävää. Nautin seurata kesän ukkosia. Minulla on ollut aivan ihana fiilis Keski-Euroopan ukkosissa. Frankfurtissa oli. Ja jo Münchenissä 1992. Näistä selviää lisää sitten jos jatkan kirjasarjaani kohti nuoruuden seikkailuja.

Asensin kännykkääni Google Payn ja voin sillä maksaa kassalla. Kokeilin sitä varovasti työpaikkaruokalassa ja sitten marketissa. Toimii se.

Lähdin vihdoin ruokakauppaan rohkeasti kokonaan ilman lompakkoa, luottaen siihen, että kännykkä kyllä maksaa. Joo maksaa se, mutta olisin halunnut ostoskärryn. Hehee. Kärrypoletti on lompakossa. Ei kolikkoa eikä polettia, eli ei kärryä. Piti sitten hankalasti suhata vedettävän korin kanssa ja miettiä strategiat uudestaan.

Meidän korttelin lammastarhan idylliä aiemmin keväällä. (Sis. 2 lammasta.)

Silloin kun mieheni löysi minulle raparperin vihanneskaupasta, lähdin illalla kävellen ostamaan vain sen yhden kuohukerman kiisselin oheen. Se oli kiva iltakävely. Tervehdin kissoja matkalla. 

Ja loukkasin kolli Dorusta siirtelemällä sen makuupatjan kasveja. Se oli röhnöttänyt etuovemme vieressä suoraan kukkapuskissa yksi päivä ja katsoin, että se on kyllä litannut kukanvarret sojottamaan poikittain kävelypolun poikki ja niiden yli saavat astella posteljoonit ja kaikki, ei o kiva. Nyt päätin suoristaa kasveja ja tungin pitkiä kukkia takaisin ruotuun pensaan alle ja mietin jo, että sori Dorus, sun henk. koht. patjaa tässä käpälöin. Nostan katseeni ja mikä siinä on: Dorus katsoo tuimana toimenpidettä kahden metrin päässä parkkiruudussa istuen. Että ”höh”. Pyysin anteeksi, että koskin sen makuupaikkaan.

Kauppaan tullessa tajusin, että nyt voisin ekaa kertaa käyttää sitä maksumetodia, että skannaan sen kermapurkin vasta automaattikassalla. Siellä on nyt niin paljon vaihtoehtoja käsitellä ostoksensa, että silmissä vilisee. Niillä oli remontti ja muutama kassahihna poistettiin ja korvattiin monella itsepalvelukassan terminaalilla. 

Voit mennä edelleen liukuhihnalle ja ihmiselle ja pakata kassisi sen jälkeen. Tai voit ottaa heti alussa telineestä käsiskannerin ja osoittaa sillä kaikkien ostostesi viivakoodia heti kun otat ne hyllystä ja pakkaat vaikka omaan kassiisi, ja lopuksi lukea skannerin tiedot itsepalvelukassalla ja maksaa kortilla. Tai sitten keräät kaiken koriisi tai kärryysi, ja automaattikassalla pidät tuotteet vasta siinä viivakoodinlukijan edessä itse ja piippaat ne sisään maksua varten.

Ukkosen myötä koitti se niin lämmin päivä, että ekaa kertaa kävelin kunnon lenkin kesäsandaaleissa ja ilman sukkia. Virallinen kesä. Oli vehreää ja hautovaa. 

Olen alkanut nähdä sen kuvion, että tämä totuus ukkosesta pätee vain Suomessa: että se ”puhdistaa ilmaa” ja sen jälkeen on niin ”ihanan raikasta”. Täällä etelämäpänä ilma on jatkuvasti kosteanmuhivaa, eikä siinä tunnu mitään muutosta ukkosen jälkeen. Hautoo edelleen. Yhtä lämmin edelleen. Yhtä kosteaa edelleen. Yhtä tukalaa edelleen. Valmista seuraavalle ukkoselle saman tien. Ja puskissa haisevat oudot kasvit osin tympeiltä. Kesän haju.

Taajamaluonto oli mahtavan vehreää. Siellä missä on pikku kaistale metsän tapaista, puut ovat valtavia lehvästöineen. Kyllä tämä nyt, sori vaan, tuntuu jo enemmän kesältä kuin keväältä. Pääskysetkin ja kaikki. 

Kävin vaan taas turhautumaan siihen, etten tunnista yhdenkään matkan varrella ihailemani puun lajia. Täällä on liikaa tuntemattomia lehtipuita. Mikä roikka se tuossa riiputtaa oksiaan pystysuorassa maahan asti joka kesä? Mikä on tuo jättimäisen korkea? Missä on tällainen vaahteran tapainen suuri lehti muttei kuitenkaan ihan vaahtera? Onko tämä tosiaan muka tammi vai onko muita joissa on sama lehden muoto? 

Mikä on tuo kaunis ohutlehtinen, jossa roikkuu jotain jutskia näin keväällä? Joku ihme hiton saarni varmaan - no, niin onkin. Tunnistan ainakin saarnin lehden nyt sitten.

Pyökkiä ja jalavaa, ääh. Pähkinäpensasta ja kastanjaa. No kastanjapuut kai tunnistan, ison lehden, ja niissä on hassut kukinnot ylöspäin. Luulin, että poppeli on jotain eksoottista, mutta netistä selvisi, että yleinen poppelilaji onkin ihan vaan suomalainen haapa. Ja selvisi, että täällä on 3 erilaista vaahteraa, siksi nekin hämmentävät.

Jos joskus ehdin, vien itseni puidentunnistuskurssille eli ihan itse tutkin netistä tai kasvisovelluksesta totuudet korttelin yleisimmistä puista. Ja sitten täytyy kirjoittaa nimet ylös eri kielillä, jotta ne jäävät päähän oikeana tietona.

Hiirenvirnan tunnistan.

Ja sormustinkukan.