Keukenhof - 7 miljoonaa tulppaania!

Saatiin liput Keukenhofin tulppaanipuistoon Kuninkaan päiväksi. Viikonloput olivat online jo ihan täynnä, lippuja ei saatavilla. Nykyään sinne pitää varata puolen tunnin aikahaarukka, jolloin saapuu, ja jos sen ajankohdan liput ovat nettisivuilla loppuunmyytyjä, ei lippuja saa paikan päältä kassaltakaan enää. 

Teki mieli nähdä taas vaihteeksi tulppaani. Vusoia sitten olen kyllä käynyt, kahteen kertaan. Viimeiset 2 vuotta puisto oli kiinni olosuhteiden pakosta. No, mäihä kävi lippuvarauksen suhteen ja sääkin oli poutainen.

Katsottiin kaikki nurkat. Nettisivulla lukee, että keskimäärin ihminen viettää siellä 3 tuntia. Me katsoimme 6 tuntia tulppaania. Ja otimme niistä kaikista kuvan.

Hulluksihan siellä tulee. Loputtomat kukkapenkit, tulppaania raitana koko laakson pituudelta, mikä runsaus. Rivi toisensa perään, alue toisensa perään, ja välissä kaunis vihreä nurmikko. 

Kirkkaita värejä, pastellivärejä, hempeitä värejä, lällyvärejä, räikeitä värejä, monivärejä, liukuvärejä, kaksivärejä. Rimpsureunoja, vaniljajäätelöpallon ja mansikkakastikkeen näköisiä tulppaaneja, kerrostettuja palluroita, suippoterälehtisiä, teräväkärkisiä, tai komeita sileitä. Ja valtavan isoja tulppaanien kukkakuppeja. Montakin kertaa huudahdin: ”Miten nää on näin valtavia!” 

Iso kuppi!

Jäätelöpallon näköinen.

Romantiikan riemuvoitto.

Rimpsureunaa.

Suippoja.

Silloin, kun lapsena kuuli, että ”siellä on sellanen tulppaanipuisto Hollannissa”, niin kuvitteli jonkun kaupunkipuiston, suht pienen, jossa kukkii. Mutta tuolla voi kulkea koko päivän, jos haluaa mennä kaikki polut ja koko alueen. 

Useita paviljonkeja ja kasvihuoneita, tuulimylly. Puroja, suihkulähteitä, pikkulampia. Keskellä oikein iso lampi.

Oli siellä koko maailma. Paitsi tällä hetkellä puuttuvat japanilaiset ja kiinalaiset pitkälti, ei ole massaturismi sieltä vielä toipunut pandemiasta. Autoja oli ainakin Britanniasta, Tshekistä, Ranskasta, Belgiasta, Saksasta, ja Romaniasta, Moldovasta ja Ukrainasta. Jos on sieltä saakka paennut niin on ainakin päässyt hyvään paikkaan retkelle. 

Puistossa kuuli amerikkaa, italiaa, saksaa, slaavilaista, tanskaa ja suomea, ja aika paljolti hindiä, urdua, tamilia, telugua, bengalia tai marathia. Intialaiset olivat siis paikalla. 

Minimylly ja puukenkä-purjevene.

Keukenhofissa koittaa aina se päivä, jolloin mestarillisesti hillitsen itseni enkä hermostu. Suon kaikille kuvansa ja kestän ruuhkan, jota ei kuitenkaan voi välttää kävelyteillä. 

Ihmiset asettuvat kiltisti jonoon suosituimpien kuvauskohteiden eteen. Ja jokaiselle tulee vuoro ja otetaan rauhassa hyvät kuvat. Ollaan kohteliaita, hymyillään, eikä hoputeta. En ärsyynny, vaan edesautan, että kaikilla on vain mukavaa.

Lammen keskellä vesikävelytie, astinpyörylältä toiselle loikkien. Siinä seisoo jonossa. Täytyy kärsivällisesti odottaa, kunnes kaikki edellä kulkevat perheet ja seurueet ovat saaneet poseerattua valokuvansa. Jos sinne tullaan kaukaakin, once in a lifetime, niin täytyyhän siitä saada parhaat valokuvat. 

Kuvausjonossa keskellä vettä.

Istuimme kahvilla posetiivarin nurkassa ja nauroimme musiikille. Kun ne sovittavat kaikki kasari- ja ysärihitit urkuharmooniversioksi ja humpaksi reikäkortilleen. Kuulostaa etäisesti tutulta, mikä tämä on...? ”Onks tää Madonna!?” ”On, Who’s that girl.” Ja sitten: tiluliiluu, tilu littuttuu... ”Final Countdown!” Ja mitä vielä? ”Bangles: Walk like an Egyptian.” ”Amerikkalaiset turistit nyt lentää persiilleen, kun kuulevat Frank Sinatran tällaisena versiona.” 

Posetiivin takana näkee nuotistot. Joka kappale on paksun opuksen kokoisena z-taiteltuna pinona, isona kuin tietosanakirja, ja omistaja on kirjannut tussilla pahvipinojen päätyyn kunkin sisällön nimen: ”Sex bomb.” ”Highway to hell.” ”Bad Romance.”

Posetiivin musiikkikappaleita reikäkortilla. "Hillibilli Rock"?

Välissä juoksi ryhmä valkoisia ankkoja ja kaakatti. Kerjäsivät ruokaa ihmisiltä, tarkastelivat kahviloiden terasseilta ruuanmuruja. Ison lammen rannalla hanhipari ja pörröiset poikaset.

Musta "Nightwish"-tulppaani!

Yksi väärä sipuli.

Moderni ruoka oli tullut Keukenhofiin: keskusravintolasta sai poke bowleja ja nuudeliannoksia. Ei se nyt kovin kulinaarinen elämys ollut, mutta ihan hyvä lounas ja ilman että ruuasta on 90% pelkkää sämpylää, kuten hollantilaisten lounaissa yleensä. 

Ylikallista on puistossa kyllä ruokapuoli selvästi eikä sillä rahalla saa erityistä laatua. Ruokakojuista olisi varmaan saanut parhaat pöperöt: yksi mobiili myi burgereita ja toinen lämpimiä palvikinkkuleipiä. 

Ranskisjono.

Jäätelökärryt olivat huonot, oli vain kaksi makua ja jätski oli kallis ja vetinen. Vessoista sen sijaan plussaa, oli runsaasti koppeja ja siistiä.

Tuulimylly pyöri ja sen takana avautuvat paikalliset tulppaanipellot, joille voi katsoa näköalapaikaltakin. Osa pelloista oli nyt jo leikattu kaljuksi. 

Myllyn luota pääsee veneajelullekin, mutta me olemme sen kokeilleet eikä se ole erityinen. Veneessä istutaan ojassa niin matalalla, ettei peltojen kukista näy paljon mitään.

Puistossa on paremmat ”tulppaanipellot” katsottavana.

Hulluksihan siellä vain tulee tulppaaneista, helmihyasinteista, narsisseista ja runsaudesta. Viimeiset tunnit kuljin kameran kanssa muka hämmästyen joka nurkalla: ”Kato, tulppaani! Oho!” ja ”Tosta mulla ei ookaan vielä kuvaa!”

Tein myös kivan pikku videon: 

https://www.youtube.com/watch?v=Hids_1N7x8I