Täysillä paahtaen kohti joulutaukoa

Vika fysioterapia, 5. kerta. Kipu on poissa. Edellisellä kerralla luulin jo, että kaikki on tosi hyvin, mutta sitten hän löysi hartian päältä hirveät lihaksen kipukovettumat, jotka piti vielä muussata pois. Mutta nyt, 3 viikon päästä siitä kun yhtäkkinen kiputila iski lapalihakseen, vaiva näyttää olevan laantunut kokonaan. 

Hollanti sai hallituksen aikaiseksi, jeeh. Kestikin vain huhtikuusta saakka. Samat pösilöt edelleen kuitenkin, keksivät vain uusia ministerinpalleja.

Jopa EU sanoi jotain järkevää: haluavat turvata vapaan liikkuvuuden eivätkä halua, että maat sooloilevat ja asettavat lisävaatimuksia EU-kansalaisten maahantulolle. Suomen ministereiden lausunnoista ymmärsin, että he toivoivat EU:n nimenomaan laittavan lisää rajoituksia kansalaisilleen kaikki yhdessä. Olettivat ja odottivat, että huippukokouksessa Brysselissä päätetään uusista tiukennuksista. Että siellä olisi sama hysteerinen paniikki, joka Suomessa hallitsee, mutta hups, ei ollutkaan. Päinvastoin. Toivottavasti joku Suomessa kuuntelee edes EU:ta. Mutta eivät ne taida kuunnella.

Hollannissa tosin on myös täyspaniikki päällä, haluavat nyt viikonlopun läpeensä miettiä lisärajoituksia, mutta mitäs vielä rajoittaisi. Kaikki kaupat saattavat mennä kiinni kokonaan. Ja kaikki kotiinsa lukkojen taa kai sitten. Kieltäkää edes työnteko ja pysäyttäkää firmat, niin saisi edes olla rauhassa.

Meidän entinen naapurimme ja ystävämme, hieman vanhempi nainen, on kuollut. Välillä soittelimme ja viestittelimme. Se tiedettiin, että hän oli heikkona, jo monta kertaa sairaalassa keuhkokuumeen takia. Harmi nyt. Vähän alle 70-vuotias. Erikoinen persoona, lämminsydäminen, ja iloinen ja vitsaileva, hitusen anarkistikin, kun kertoi juttujaan. Jokin minulla synkkasi sielussa hänen kanssaan. Sellainen rajoja rikkova hippitäti, ilkikurinen, oman tiensä kulkija.

Kävimme jäähyväistilaisuudessa iltasella ajaen läpi maaseudun, jossa Brabantin maatilalliset olivat pystyttäneet jouluvaloina pihaansa lampuin koristeltuja traktoreita. Sehän on suomeksi ruumiinvalvojaiset, koska täällä on ruumis avoimessa arkussa hyvästeltävänä. Kuvittele nyt. Maaseudun Suomessa sellasta oli ennen, ei nykyään luterilaisessa kirkossa.

Siihen alkaa tottua kun on pari nähnyt.

Paikalle toivottiin vain yksi valkoinen ruusu per henkilö, loput kimpusta jäi koristamaan omaa pöytää.

Osaston joulujuhlaksi pomon pomo on keksinyt hiton monimutkaisen virtuaalipelin, johon ostetaan oikea pikkulahja ja sitten pelataan niistä kaikki online ja kahmitaan lahjoja. Pitää kirjautua ja laittaa linkkiä ja en tajua mitä kaikkea. Kapasiteetti ylittyy aivoissa tällaisesta. Eikä olisi aikaakaan. Minunkin pitäisi kaikkein mieluiten olla miettimässä Suomen pakkauslistaa sekin aika. Tai edes tehdä töitä, jotta saan kaiken varmasti hoidettua loppuun ennen joululomaa.

Keskustassa oli niin kylmä, että ”tyttöjen pitkikset” (tällä nimellä on myyty ja ostettu pitkiä kalsareita, kyllä) eivät olleet yhtään liioiteltu asia housujen alla. Kävin pari kauppaa yhden etätyöpäivän lounastauolla ja hankin ne joulupelin lahjat töihin.

Venrayn kunnantalon valtaistuimet. Avoinna jokaiselle.

Mielipiteeni on ja pysyy, että: en tarvitse joulun alla yksiäkään bileitä tai tilaisuuksia. Tekemistä riittää minuuttiaikataululla muutenkin aina koko joulukuuksi. Jokainen ekstra on vain kauhistus. Ei hauskaa, vaan kauhistus. Minulla on lisäksi säädöt siitä menossa jo hyvissä ajoin, että on matka Suomeen ja pakkaaminen. 

Peli-ilta oli kyllä mukava, vitsailtiin. Mutta huomasin seuraukset, että siitä meni puolitoista tuntia työaikaa vikana toimistotyöpäivänäni ennen joululomaa ja olisin oikeastaan tarvinnut senkin ajan töiden tekemiseen. Viimeiseksi oli sitten etätyöpäivä perään ja loputtomiin hirveän paljon aikaa vaativia tehtäviä jonossa vieläkin, lisäksi muutama tekninen vaikeus ja muu mutka ja muiden tekemä virhe. 

Sainkin ihan hitosti hoidettua, mutta vain ylitöiden avulla. Lisäksi tietysti alihankkijat ilahduttivat tammikuun töillä jo nyt, ”tässä olis tällanen lasku tarkastettavaksi etukäteen”, joo kiva kiitti, että pino kasvaa vikana perjantai-iltapäivänä, sitä tässä just tarvitsinkin. Kun yritän saada edes joulukuuta ja tämän nykyisen vuoden asioita kuntoon.

Kun sain hommat pulkkaan klo 18.20, aloin syödä otsikkokuvan konvehteja. Kiitos pomolle joulupaketista!

Aina paahdan epätoivoisena töitä ennen lomaa. Kai se pitäisi jo tietää ja uskoa. Se tarkoittaa, että minun on todella hölmöä myöntyä mihinkään työbilekutsuihin vikalla viikolla ennen joululomaani. Kotona on hommaa ja töissä on hommaa, kaikki muu on liikaa.

Saksalainen työkaveri ilahdutti Teams-puhelussa osaamalla sanoa ”kiitos” ja ”näkemiin” suomeksi.

Jollain tauolla ehti töiden lomassa yhden marsipaanin.

Pihalla ruokapaikalla 14 varpusta, pulut pöydällä, punarinta kävi, tiainen roikkuu seinällä, mustis hyppelee, harakat tsekkaavat onko niillekin jotain ja syövät taemmas kipattuja jämäsiemeniä, talvipeippo käväisee roikkusiilossa. Uutena oli yksi viherpeippo.

Isot pulut nokkimassa.

Marketissa nainen kysyi, enkö halua häntä ennen kassalle, kun hänellä oli hirveä kasa ja minulla vain pari tuotetta. Että onko minulla kiire. Vakuutin hyvin ystävällisesti, että ei mitään, ihan rauhassa hoidat hommas siinä. Kassalla olen aina tietoisesti loputtoman kärsivällinen, ei mikään siihen viiteen minuuttiin hajoa vaikka joku olisikin hidas. Vuoroni tulee kyllä. Sitten kun ostin kukkia palvelutiskillä, minulle tuli vanha mies ojentamaan heidän saamansa säästölippusen, joita he eivät itse kerää, kun vaimo oli nähnyt, että minä otin sellaisen vastaan kassalla. Kiitin. Vaikka totuus on, että me tungemme ne lippuset hyväntekeväisyyskeräyksen lippaaseen, joka on siinä aulassa, jotta vähävarainen saa tuotepaketin.

Mutta pointti on se, että ihmiset olivat siellä hyvin kohteliaita ja ystävällisiä ja minä ihan sydämellä otin sen vastaan ja olin tosi ystävällinen takaisin. Hyvä tunnelma. Vaikka aluksi kuljin katse lattiassa katsomatta ketään silmiin, ettei vain mikään ärsyttäisi enkä saisi liikaa ärsykkeitä aivoon. On toivoa ihmiskunnassa.