Rankkaa istutustyötä

Minulle soitti kampaaja ja tarjosi aikaa, se oli oikein kivaa ja ystävällistä. He saisivat pian avata. En olisikaan tiennyt, milloin voisin heitä tavoitella: milloin lähes kolme kuukautta tyhjillään olevaan puotiin ilmestyisi taas joku päivystämään, jolta voisi alkaa kysellä.

Kestää kauan vielä, ennen kuin siellä on saumaa suorittaa kahden tunnin blondeeraus, eli vasta maaliskuun lopussa, mutta on tärkeää että se aika on sovittu. Voin itse lyhentää tukkaa sitä ennen. Blondi ja sitä myötä väri on se, mitä en pysty itse tekemään, ja sillä haluan aloittaa heti kun vain voi.

En tajua, miten jokainen muu, siis Hollannin kaikki 17 miljoonaa asukasta näytti saaneen kampaaja-ajan heti ekaksi päiväks sulun loppumisen jälkeen. Kaikki työkaverit: ”Mä kävin jo”, ”Mulla on tänään aika”, tai viimeistään huomenna. No, mun aika on 3 ja puolen viikon päästä... että sillee.

Meillä kävi huoltomies katsomassa, voisiko ikkunoita tiivistää edes jollain tuulensuoja-tsydeemillä, vetoa estävällä eristyksellä tms. Kun vuokranantaja ei kerta suostu vaihtamaan ikivanhoja yläkerran ikkunoita karmeineen. Huoltomies sanoi ihan samaa, mihin päädyimmekin, että ei kannata vaihdattaa pelkkiä ikkunalaseja, mistä saatiin tarjous, koska karmit ovat niin paskat ja vanhanaikaiset.

Hän aikoi jopa kertoa omalta osaltaan vuokranantajalle, että tällaiset karmit ovat täysin aikansa eläneet. Good luck, voihan sen kertoa, mutta luulen, että he tietävät sen kyllä, mutta ei ole budjettia. No hänellä on joku ihme ratkaisu asentaa jotain lisuketta karmin ulkopuolelle vedon estämiseksi ja hän on tilannut sellaiset härpäkkeet.

Ulko-ovi oli myös kohde, josta tuulee sisään oven raosta. Sen hän pystyi ratkaisemaan samantien. Luulin, että hän liimaisi jotain 70-lukulaista vaahtomuoviliuskaa siihen korkeintaan, mutta ei, hän alkoi sahata ja vasaroida. Öö? No saatiin oikein hieno alumiiniliuska ympäri oven ulkopuolelle karmia, siinä on kumitiiviste ja ovi sulkeutuu hyvin eri lailla, sitä pitää oikein painaa nyt. Varmaan ihan hyvä parannus.

Olin sisällä etätöissä ja mieheni hoiti kommunikaation, en mennyt edes katsomaan tällä kertaa. Tuntuu semityhmältä norkoilla vieressä, kun teknikko tekee hommaansa. Mieheni valisti minua, että se onkin tuttu mies tästä meidän kadulta, tietsä toi kun on töissä Raedtsilla. Ihmettelin, pitääkö minun tuntea naamasta joku tästä kadulta, en minä tiedä.

Lopulta kuulin huoltomiehen puhuvan ovella. Curaçaon aksentilla. Ai JAA! Olisit sanonut, että hän on se tumma karibialainen, jonka privaattiauton perässä on papiamentonkielinen tarra, niin olisin osannut yhdistää.

Käytiin taimitarhalla. Eli noutopisteessä hakemassa netistä tilaamani kasvit ruusukylä Lottumista. Ruusuja en tosin tilannut, vaikka hakupaikka on sattumalta tunnettu ruusunviljelyksistään, ruusutarhoistaan ja ruusufestivaaleistaan.

Navigaattori yritti saada minua johonkin sivuraiteelle kolme kertaa, mutta en suostunut menemään poikittain peltotielle, vaan halusin suoraan kirkolle ja keskustan kautta selkeää tietä, jonka tunsin. Mieheni ajoi perässäni, koska arvelimme, että kasvipurkkeja on sen verran, että voi tehdä tiukkaa mahduttaa niitä yhteen auton takaosaan. Oltiin kaadettu takapenkkien selkänojat ja tehty tilaa.

Äijä tuli kopista ja vei kylmään varastohalliin, jossa oli lattialla valtava vuori multaa. Siellä oli tukevissa rullahyllyissä ihmisten tilauksia. Löydettiin minun ja tsekkasin määrät ja lajit. ”Onks nää sikspäkeissä, ai eiku tässä on 12 joka setissä.” Kasvia parijonossa. Oli kätsä tietää latinalaiset nimet ja oli semiprofessionaali olo kun pystyin puutarhurin kanssa jutskaamaan, että onks tossa toi alchemilla, siis poimulehti.

Tilaukseni mahtui yhdelle hyllytasolle, niitä oli sitten viisi 12-päkkiä. Yhteensä 60 taimiruukkua neljästä eri lajista. Ja 40 litran istutusmulta ja pienehkö lannoitepakkaus. Siirrettiin autot ohjeen mukaan hallin ovelle ja lastattiin.

Kasvia parijonossa.

Joku toinen asiakas tuli hakemaan vincaa, talviota. Vinca major tai minor. Minulla on sitä etupihassa, mutta se kasvaa rönsyin maata pitkin ja takertuu siksi haravaan aina kun joudun poistamaan syksyn lehtiä sen päältä. Hankala. Jos nyt valitsisin, en ottaisi vincaa enää.

Tavara olisi saattanut mahtua yhteenkin autoon, mutta helpompi oli käydä kahdella niin ei tullut mitään ongelmaa. Kysyttiin ohje yöpakkasille, että pitäisikö odottaa pari päivää ennen istuttamista. Kyllä kannattaisi odottaa, sanoi bönde kun tiirasi ruukkuun, että nämä ovat jo kovasti aloittamassa kasvua tässä, parempi säästää ne pakkasilta. Totta, kahdessa kurjenpolvessa oli jopa jo kukan nuppu.

Aurinkolasit piti olla päässä, oli hirveän kirkas paiste. Ankkatarha Lottumissa ja poni jollain pellolla. Mukavaa ajelua hitaan rekan perässä, onneksi ei ollut kiire paitsi kotiin aamupalalle. Mehän ollaan sellaisia, että jos johonkin pitää lähteä puoli kymmenen aamulla, niin ei haluta nousta paljon sitä aiemmin aamupalan takia, vaan mieluummin nukutaan maksimi, käydään hoitamassa asia vaikka mehun ja parin pähkinän voimin ja sitten vasta ruvetaan rauhassa aamupalahommiin. Ei varhaisia herätyksiä pliis.

Pakkaskielto tarkoitti, että kasvit oli ladattava viileään pyörävarastoon odottamaan. Ja sitä, että en lauantaina enkä sunnuntaina voinut alkaa istuttaa, vaikka silloin olisi ollut parhaiten aikaa.

Lihaksiin sattuu. Istutin 42 tainta pihaan. 2 kukkapenkkiä valmistui kokonaan - siankärsämöä, rautayrttiä ja päivänkakkaraa. Etsiydyn yhä selkämmin maatiaiskasvien pariin, sellaisten joka pientareella kotimaisena kasvavien, siinä toivossa, etteivät ne esitä mitään vaatimuksia ja pysyvät pihassa tyytyväisenä. Turha yrittää mitään eksoottisia jalosteita, ne kaikki hiipuvat pois, en osaa hoitaa niitä tai maaperä on ihan väärä, ja sinne meni rahat. Siankärsämö ja rautayrtti ovat tosin sellaisia erikoisvärisiä lajikkeita, että niiden pitäisi olla nätin liiloja ja korallinvärisiä.

Sitten aloitin kurjenpolviurakkaa. Niitä kun on pelkästään 36 kappaletta. Ja sen istutustyöhön kuuluu siivilöidä maata ja riipiä vuohenputken juuria irtipoikki ennen kuin laittaa uuden kasvin kuoppaan.

Onneksi pääsen hyvään kyykkyasentoon ja voin olla siinä suht rennosti, kaikki eivät ole edes niin notkeita. Mutta kun on noin 10 kasvin eli puolen tunnin ajan kykkinyt, niin alkaa tulla kramppia sekä jalkapohjaan että pohkeeseen. Lopulta alkaa myös selkä väsyä. Ja lopulta reidet täristä. Ja se alkaa ottaa voimille, jos on hankalassa loukussa oksien alla ja joutuu kurottelemaan käsivarsi pitkänä ruukkuja tai multaämpäriä pitkälle eteensä tai sivulle.

Olin siis kuin hikiliikunnan jäljiltä ja pitää saattaa vielä 18 tainta maahan. Poimulehtiä ja lisää kurjenpolvea.

En voi sanoa rakastavani puutarhatyötä. Se on niin raadollista. Se on oikeasti sellaista, että kiskoo jotain pientä mutta sitkeää juurta niin että selässä naksuu, ja lopulta se juuri napsahtaa ja räjähtää mullan alta niin, että satsi mutaista multaa lentää naamalle. Ihanaa juu. Vielä sottaisemmaksi menee sadesäällä, kun muta imeytyy puutarhahanskojen läpi kylmänä ja märkänä ja kaikki mihin kosket käsilläsi muuttuu ruskeaksi kuravettä tippuvaksi läikäksi.

Myös jatkuva eettinen ja moraalinen kamppailu menossa, kun kaivaa maata: Voi ei, nyt mä osuin tohon hyvään kasviin, jonka haluan säilyttää, voi anteeks anteeks, nyt sen juuri vahingoittui, ei kai se kuole? Eiks nämä poimulehdet ole ihan liian herkkiä herkkiksiä, mitä mä niitä tähän edes yritän istuttaa, eihän ne pärjää vuohenputkille tässä ollenkaan? Tässä on sitrunamelissaakin, nehän jyrää sen kokonaan! Voi raukat, mähän vaan kiusaan niitä laittamalla ne tähän. Pitääks tää ruohomätäs kiskoa ylös, ehkä ei? Ehkä mulle riittää yksi vihollinen ja poistan vaan koiranputket? Onks tää ystävä vai vihollinen, en tiedä miten  suhtautua! Tarttisko varmuuden vuoksi pyytää anteeksi, että kiskoin sitä? Parempi se on ruohokin kuin vuohenputki tai tyhjä.

Mutta nyt ne ovat maassa kaikki.

Eduskuntavaalit. Sosialistinen Puolue tulee postilaatikosta.