Hollanninhippiäinen: Ulkoilua, hyttysiä ja Paranoid

Olin ollut illalla tosi väsynyt, mutta sitten en saanutkaan unta kuin hyvin myöhään, ja kun olin vihdoin nukahtanut, alkoi kutittaa reittä ihan törkeästi. Hyttynen oli imenyt, valtava paukama ja sellainen tunnin hereillä pitävä intensiivinen kutina. Toivoin ja luulin, että olisi jo melkein aamu, mutta kello oli vasta 4. Huomasin, että se oli imeskellyt myös sormien välistä, siinäkin oli kutiseva patti. Nousin etsimään rikollista kärpäslätkän kanssa.

Siinä meni se yö. En saanut enää unta. Yritin nukahtaa ja heti kuulin, kun hyttynen inisi naamallani. Jahtasin taas hyttysiä pitkin seiniä kaikki valot päällä ja tapoin kaksi. Menin alakertaan lukemaan, koska olin täysin hereillä, ja torkuin loppuyön sohvalla, missä ei toivottavasti ole hyttysiä. Mies jatkoi tyytyväisenä uniaan mistään välittämättä. Hyttyset kun pistävät ainoastaan minua.

Ihmisiä pistävät myös edelleen ampiaiset. Kun on 14 astetta niin eihän tämä kesä lopu. Ei tule pakkasia, jotka antaisivat luonnolle talvitauon.

Töissä kävelyllä oli hirveän kirkas auringonpaiste. Se paistaa täysillä silmiin keskipäivälläkin, matalalta. Huomasin sen eräällä kauppareissulla keskipäivällä myös, että aurinko on muka korkeimmillaan, mutta pitkät varjot. Sikäli aika suomalaisen oloiset olosuhteet täälläkin.

Paistaa silimään.

Silti se lämmitti tuntuvasti edelleenkin takkia. Ruoho vihertää puistikoissa oikein loisteliaana, nyt kun on tullut paljon sadetta eikä se korvennu kuivuuteen ja kuumuuteen kuten kesällä. Sammalmatot ovat kauniin vihreinä linjoina, oikein pulleina, myös kivilaattojen välissä.

Närhet huusivat toisilleen lujaa metsikössä. Siellä on paljon tammia, terhot putoilevat ja niitä makaa kaikkialla. Ei ihme että närhi viihtyy, nehän syövät niitä.

Sieltä metsiköstä kuului jatkuvasti rapisevia ääniä. Joskus siellä saattavat pikkulinnut rapista puun latvoissa pudottamassa kaarnaa, mutta tällä kertaa ei ollut lintuja. Rapina kuului joka puolelta jatkuvasti ja lopulta tajusin, että se johtuu pelkästään spontaanisti putoilevista lehdistä. Ne napsahtelevat osuessaan muihin lehtiin ja maan karikemattoon. Uusi luontoääni, jota en tiennyt olevan olemassa.

Aamulla oli kultainen sumu kun ajoin töihin. Valkoiset sumuverhot peltojen yllä, mutta niiden takana auringonnousu, kaikki keltaisen loistavana. Sumusta nousee harmaana siluettina kylä ja kirkontorni ja lehtipuita. Harmi, ettei missään voi pysähtyä äkkiä ottamaan kuvaa, kun olen vain moottoritiellä ja isoissa risteyksissä.

Vapaapäivänä oli kai vähän erikoisempaa toimintaa se, että päätin heti aamusta lähteä pyöräkierrokselle. Vaikka silloin olikin vain tylsä harmaa sumu eikä kultainen. Löysin pellon ja siellä oli hämis kutonut verkkoja kasvien päälle niin että niissä roikkui paljon pieniä kastepisaroita helminauhana. Koko sen pellon viherkasvien päällä polveili valkoista verkkoa, kuin huurretta, mutta se oli kaikki hämiksen käärimää märkää seittiä.

Outoa, että on niin lämmin, että välikausitakissa voin hyvin pyöräillä eikä varmasti palella. Minulla ei ole ollut tapana pyöräillä marraskuussa. Suomen opettamana se pyörä on aina laitettu talveksi tauolle heti syksystä alkaen. Ja vaikka täällä on useinkin ookoo sää ns. talvikaudella, minulla on sisäänrakennettuna se malli, että talvisin ei pyöräillä kauppaan tai keskustaan, vaan joko kävellään tai autoillaan. Siinä on oppimista joustavammaksi. Hyvin se pyörä toimii marras- tai helmikuussakin, jos on lämpöasteita.

Oli mitäänsanomaton harmaa sää, tosi tyyntä. Mutta se oli joku ideaali tipujen riehumissää. Näin heti käpytikan puun rungolla meidän kadullamme. Tiaiset olivat puun lehvissä ja lentelivät ympäriinsä. Joku laskeutui ja sirisi, ehkä ne olivat mustarastaat. Varpuset sirputtivat. Sitten oli koko niitty täynnä naakkoja nokkimassa.

Peltoretken varrella näin vuohia, lampaita, hevosia, bambeja ja maatalon kissan.

Harakoiden kokoontumisajot.

Sitten musiikkiin. Viimeksi oli välttämätöntä kuunnella Nina Hagen: New York sekä Ultra Bra: Moskova, jonka laulaa Kerkko Koskinen.

Telkkarissa oli kiva Nacht van de popmuziek eli vain kerran vuodessa tuleva musiikkiohjelma, joka kestää puoli kolmeen yöllä. Se on vähän kuin Luontoilta, papat turisevat juontopöydän ääressä vanhasta bluesista ja puhelimessa on kansalaisia, jotka kertovat kohtaamisistaan maailmanluokan artistien kanssa. Välissä tietoiskuja ja harvinaisehkoja live-esiintymisten pätkiä ainakin kuudelta vuosikymmeneltä.