Apinan raivolla asiat järjestykseen

Perjantaina istuin pihassa tekemässä toimistopäivää aurinkovarjon alla. Kissa Doris oli puskien seassa, kun raahasin pebani sinne.

Pihassa on työseuraa.

Doris on herännyt pörröisenä.

Minulle kyllä sopii tällainen sää, pilvinen lämmin kostea. (Ei, en nyt ala siteerata Suomen varhaista rapskeneä kohdasta ”kuuma kostea hikinen”.) Ukkosrintamia menee jostain ohi ja tällainen ilmamassa on minusta kotoisan tuntuinen, ihan jees. 25 asteen tienoilla on nyt tulossa pidempään ja se on ihan mukavaa.

Naapurin puusta putoilee leppäkertun toukkia pöydälle koko ajan. Välillä niitä kiipeää jalkaani pitkin ylös. Yhtenään pelastan niitä ja siirrän kasvien sekaan. Puussa ovat leppikset lisääntyneet, koska sen lehdet ovat täynnä kirvoja, leppäkertun herkkua.

Paitsi sitten yksi leppistoukka putosi suoraan kaula-aukosta sisään ja puri minua rintaan. Se ei ollut niin kiva. Hyttyset ovat alkaneet imeskellä minua myöskin.

Etupihan hortensiat ovat yhtäkkiä komeina.

Mutta tällainen legendaarinen päivän alku. Sitä kampaajaa oli odotettu. Viime kerran olin siellä helmikuussa. Olin juuri menemäisilläni sinne maaliskuussa, kun sulkukäsky tuli. Toukokuussa, kun ovi taas aukesi, varasin ajan, ja seuraava vapaa lauantai oli kesäkuussa.

4 kuukautta ilman kampaajaa, sen tietää mikä siitä lyhyessä tukassa tulee: pelkkä katastrofi. Kerran leikkasin itse, mutta sitten aloin odottaa virallista siistimistä by kampaaja.

Joten lauantaiaamuna heräsin erikseen ajoissa. No huomasin, että kampaaja on yrittänyt soittaa. Soitin takaisin. Eikä, kuulin että aikani on peruttu, koska henk. koht. kampaajallani on migreeni.

Sovin uuden ajan viikon päähän ja aloin miettiä. Meillä alkaa silloin lomaviikko ja haluttaisiin oikeastaan pitää päivät vapaana retkiä varten. Huono ajoitus.

Ja tarkemmin ajateltuna tämän pehkon viimeinen käyttöpäivä on nyt. Just nyt tällä sekunnilla. En halua kantaa tätä tukkamattoa enää yhtäkään päivää. Tämä on ollut jo koko edellisen viikon ajan yli sietokyvyn aktiivisesti joka päivä, ja viimeiset 3 viikkoakin sellainen, että kärsin ja odotan vihdoin apua.

Joten ei. Nyt lähtee leikkuri käyntiin. Nyt leikkaan tämän itse.

Siinä vaiheessa kun siivosin irtokarvat lattialta, huomasin, että kylpyhuoneen allaskaapin alla on epämääräinen läikkä ruskeaa limaa, koska sinne valuu aina lavuaarin takaa roiskevettä seinää pitkin alas. Siellä on jatkuva lätäkkö.

Eihän tämä voi olla oikein. Remontin tekijät silloin selittivät, että ”me ei laiteta saumaa pesualtaan taakse, kun ne menee aina niin nopeasti ruman näköiseksi.” Joo, nyt on sitten seinä vesiviiruilla ja lattia paskasena koko ajan, niin että mitä jos laittaisitte vaan sen sauman. Perinteiseen tyyliin. Jos se on joskus 6 vuoden päästä mennyt huonoksi, niin sen saa uusittua. Minäkin asukkaana voin kyllä repiä sen irti ja tehdä uuden silikonin. Pieni vaiva.

Joten siinä hetkessä syntyi päätös laittaa siihen sauma taakse, vielä tänään. Nyt riittää ihme selitykset ja huonojen ratkaisujen sietäminen.

Muutenkin nousi sellainen apinan raivo, että kaikki aikataulut kusee turhauttavasti ja me ylipäätään vaan odotetaan ja odotetaan joitain asioita tapahtuvaksi, muttei koskaan hoideta niitä. Nyt on aika ottaa ohjat omiin käsiin ja saada asioita tehtyä.

En enää jaksa ikuista löllymistä. Tänään on toiminnan päivä. Haluan listan to do:t tehtyä, heti.

Ja haluan sen kampaajan järjestykseen. Seuraavienkin kertojen, jos laskee eteenpäin, täytyy sopia kalenteriin. Eivätkä ne sovi. Ihan huono dominoefekti alkamassa. Tämä ei sovi nyt eikä tulevaisuudessa.

Päätin elää itseleikatun kampauksen kanssa 3 viikkoa. Eli soitin uudestaan ja sovin paremman ajan heinäkuulle.

Ikuiset to do:t olivat esim: Piti ostaa uusi kärpäsverho pihaoveen, koska edellinen hajoaa palasiksi ja takertuu kiinni meihin ja tavaroihin kulkiessa. Piti ostaa uusi sähköhammasharja, koska vanhan akku on mennyt tosi heikoksi. Piti ostaa minulle uusi tuoli kotitoimistopäiviä varten, koska edellisen istuinosa on vinossa ja tuoli valahtaa välillä spontaanisti alas, kun kaasut tulevat pihalle korkeudensäätömekanismista. Piti ripustaa olohuoneeseen takaisin tähtilamppu, joka jäi paikatta kaappien vaihdon jälkeen. Ja sitten se hiton silikonisauma.

Ihan turhahan täältä kylältä on yrittää löytää mitään mööpeliä. Sitä ei ole, mitä etsii, ja jos on, niin kauppa sanoo, ettei ole varastossa, pitää tilata, kestää 3 viikkoa. Miksi me edes yritettiin. No sen valkoisen silikonituubin sain rautakaupasta sentään.

Ei löytynyt kärpäsverhoa eikä toimistotuolia, ei ollenkaan saatavilla, tai kaikki hyllyssä olevat verhot maksoivat 200 euroa, tai paketti oli selvästi avattu ja tuote viallinen, tai oli vain mustia toimistotuoleja ja sitäpaitsi niitäkään ei ollut varastossa, jne.

Verkkokaupaksi se meni. Netistä tulee nyt sähköhammasharja, ötökkäverho ja tuoli.

Laitoin silikonisauman ja ihan hyvä tuli. Porattiin kattoa ja ripustettiin tähti ja siivottiin samantien koko nurkka ja pesin katossa roikkuvat lasilyhdyt tuhannesta pölykerroksesta.

Illaksi päästiin lopulta terassille. Alkaa tuntua kesähommilta. Pyörällä ajettiin keskustaan. Oli auringonlasku ja tunnelmavalot. Iso aukio on täynnä pöytiä.

Toiminta on täysin digitalisoitu poikkeusoloissa eli pöydissä on QR-koodi tarrassa. Se pitää skannata puhelimella ja sitten digimenyystä valita oluensa, tai viereisen pihviravintolan ruuat. Maksu suoritetaan samantien verkkopankilla ja kun se on tehty, tilaus menee keittiöön. Ja sieltä tulee tarjoilija suoraan kamojen kanssa heti kun ehtii.

Näin se ainakin minimalisoi keskustelujen ja kontaktihetkien tarpeen henkilökunnan suuntaan. Etäisyyden pitoa pöydissä valvotaan, jos on isompi seurue. Mutta ei siinä menyyssä kyllä ollut kaikki heidän 300 kaljaansa. Ja jos sattuu olemaan vähän vanhanaikasempi niin ettei puhelimessa ole verkkopankkia, niin siellä ei voi tilata mitään.

Tuolla ei muuten ulkomaalainen turistikaan voi maksaa ollenkaan, koska vain iDeal hyväksyttiin, Hollannin pankkien systeemi. Ei esim. luottokortteja. Huonohko.

Mitenkä sitä kaljaa saa nykyään...

Onnistuihan se.

Ilta pimenee...

Sunnuntaina jatkoin riehumista ja olin vielä niin hullu, että tein kaurakeksejä. Olin reseptivihkoon huomauttanut, että ”jokainen pelti käyttäytyy eri lailla”. Varmaan jokainen on sen kokenut, että kaikki keksit liukenevat yhdeksi laataksi koko pellille. Minulla ne ovat joskus jääneet myös korkeiksi kökkäreiksi. Sääntö nro 1 on kuitenkin, että jätä tarpeeksi väliä.

Omituisen siisti keittiö leipomisen jälkeen.

Iltasella pinosta oli joku nakertanut puolikkaan... mies vähän käynyt nyysimässä.

Sitten vielä raastoin heinää pihalaattojen välistä ja käytiin sotaan muurahaisia vastaan, jotka tulevat kohta sisälle pihaovesta, jos ei yhdyskuntaa saada kuriin. Ja aloin sutia uutta liukastumisen estolakkaa puuportaisiin vielä joutessani.

Siinä tuli nyt jotain 7 tehtävää hoidettua ainakin. Ikävä kyllä keksin sillaikaa pari uutta, jotka jäävät listalle odottamaan.

Mutta päästiin kyllä myös summer wine -vaiheeseen kaiken jälkeen. Parsakauppa myy mansikoita ja mansikkaviiniä. Nam.

Jättimansikka.