Töissä kuulee niin absurdeja pätkiä. Havainnoin takaani: ”Tee siihen sellanen tyylitelty hyönteishotellin muoto.” Aivot prosessoivat, että kuulinko nyt tosissani tämän lauseen vai keksinkö omiani. Ei, kyllä se meni oikeasti näin.
Se on yksi komediashow kun Jordy Englannista on toimistolla. Se eksyy varmaan omassa kodissaankin. Se ryntää aina jostain ovesta sisään ja katsoo hämmentyneenä, että ”missä mä oon?” ”Mistä mä pääsen nyt sinne rappukäytävään?” ”Missä kerroksessa mä oon?” ”Mistä ovesta mun pitää mennä, jotta pääsen markkinointiosastolle?” Se ei koskaan opi näitä paikkoja. Me aina neuvotaan kiltisti ja sitten hymähdellään perään ja pudistellaan päätä.
Olin kahviautomaatilla ja näin hahmon pyörähtelevän rappusten yläpäässä, sillä oli käsissään pahvilaatikolinen jotain tuotteita. Kah, Jordy. No nyt tiedänkin vuorenvarmasti, mistä on kysymys. Se on taas eksynyt.
- Hello...!
- Hi... I’m lost.
No niin, kuuluisat sanat. Niinpä tietysti. Neuvoin sen yhden kerroksen alemmas. Nauroin sen jälkeen yksikseni maha kipeänä. Live show. ”I’m lost”, sen elämän motto.
Sitten sain kuulla hyvin taiteellista monologia. (Jostain syystä ”Kissaa ei kiinnosta” on sanonta, ja tämän jutun yksityiskohtaiset sana-analyysit eivät varmasti kiinnosta kissaa eivätkä ehkä kaikkia muitakaan niin kovasti, mutta kielitieteilijöitä nyt ainakin.)
Töissä vaan on välillä niin parhaat ja ihmeelliset assosiaatiot. Rob asentaa isoa näyttöä, jonka pitäisi yhdistää itsensä Mac-tietokoneeseen. Kuulen takaani: Luftspiel. Näytössä lukee AirPlay. Ahahaha. Käänsi sen tekniikan nimen suoraan saksaksi. Ilmapeli.
Tulee kaikenlaista mutinaa ja laulua ja saksa-hollanti-yhdistelmä-kielivitsejä, joita ymmärtävät vain kaksikieliset, ja välillä joku muu kommentoi väliin.
- Luftspiel. Luftgitarre. Osaaks se myös Ilmakitaran?
- Ehkä. Was soll ich tun?
- Was soll ich tun mit dem drunken sailor?
- (laulaa:) What shall we do with the drunken sailor...
- (laulaa:) Manamana.
- (laulaa:) In the jungle the mighty jungle the lion sleeps tonight... tietsä sen yhen a cappella-version, se oli niin hyvä?
- Zwijnerij. Zwijne-rij. Is een rij van zwijnen.
Niinpä. ”Sikailu” hollanniksi (vrt. saksan Schweinerei). Jos sen jakaa kahdeksi sanaksi, tulee sika-rivi, eli rivi sikoja. Enpä ole huomannut. Saksaksi voisi lyhentää murteellisesti yhden vokaalin pois Reihe-sanasta ja päästä samaan tulokseen: Schweinerei = Schweine-Reih’.
- No mikä siinä yhteydessä mättää?
- Er kann nicht sharen... scheren.
Jos sanoo saksaksi tai hollanniksi scheren, se on, että ”tietokone ei osaa ajaa partaa”. Mutta jos se olikin englannin sharen, niin ei osaa jakaa yhteyttä tietysti.
Samanlainen klassikko on hollantilaisten keskuudessa väärinymmärtää saksan ”Ich kann nicht sagen”, ”en pysty sanomaan”. Sen laulaa esimerkiksi Peter Maffay vanhassa schlaagerissa ”Du”, joka on tunnettu Hollannissa.
Hollanniksi verbin voi ymmärtää ”Ich kann nicht zagen” eli ”En osaa sahata”. Siihen kuuluu kommentoida:
- Ich kann nicht zagen, en osaa sahata, mutta ehkä voit vaikka porata?
Joten tämäkin keskustelu esitettiin yhdessä:
- Mikä siinä on nyt vielä se probleema?
- Huoh. Ich kann es nicht sagen.
- Ich kann nicht zagen...
- Entä ootko kokeillu poraa...?
- Ehehehe.
 |
| Eri schlaageri. |
Puhe eskaloituu hölynpölystä filosofiaksi ja nykyajan kritiikiksi. Tulee Tobias ja katsoo näyttöruutua.
- Ai, onks täällä karaoke?
- Joo... Esitä vaan, ole hyvä.
- Singstar.
- Video star.
- ”Video killed the radio star.”
- Just se!
- Ihan totta.
- Niinku että, ”sitä mä vaan tulin sanomaan”, eiks jeh.
- Hyvin sanottu.
- Netflix killed the cinema.
- Joo, hahaha.
- Ja muutenkin kirjat on parhaita. Ei nämä nykyajan skidit katso kuin sarjoja. Vaikka kirjoissa on niin mahtavaa kuvitella itse kaikki.
- Täytyy tosiaan sanoa, että kaikki kirjojen filmatisoinnit mitä mä olen nähnyt, on olleet pettymys. Ei se ole ollenkaan sellaista kuin itse kuvitteli.
- Eikä se näyttelijä näytä siltä kuin pitäisi.
- Ei niin.
- Ja silti, ei nämä nuoret lue. Mun poika valitsi kouluun esitelmäromaanin sen perusteella, että siitä löytyi tiivistelmä netistä.
- Ei hitto.
- Entäs kirjoittaminen? Kirjoittaako ne aineita nykyään?
- No ei. Tekevät Powerpoint-esityksiä. Siis ihan hyvä, että oppivat esiintymään, mutta tietsä kuinka lyhyitä ne tekstit siinä on. Ei ne osaa kirjoittaa mitään pitkää.
- Ja sitten ne whatsapp-lyhennökset. Mun tytär kirjoittaa ”okii” ja mä olen sille, että siis mitä.
- Täh, kahdella iillä? Mitä järkee?
- Olis edes ”oké” hollanniksi niin se olis okei.
- Tai pelkkä ”k”.
- Niin mikä toi on, okii?
- Okidoki? Oukkidoukki?
- En tiä.
Mulla on enää lisättävänä tähän sanataiteessen tämä: Silmiini osui Facebookia selatessa peräkkäin kaksi satunnaista sanaa täysin eri yhteyksistä, mutta huomasin, että niistä saisikin runon.
Hydrocortison
sunset
Tai tämä voisi olla kokeellisen romaanin otsikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti