Ensikertalaisena etätöissä

Etänä yritän kirjata työaikajärjestelmään tasan tarkkaan kaikki, jotka ovat paikalla tai etätöissä, ja sitten ilmenee, että kellokorttilaite töissä ei ole toiminut ja näyttää tyhjää kaikkien niidenkin kohdalla, jotka olivat toimistolla. Kitoos. Ootas kun haen kristallipalloni ja katson, kuka siellä oikeasti oli, kotoa käsin.

Yhteys oli toisena päivänä huonompi kuin ensimmäisenä. Laitoin internetin kaapeliin, jos se jotain auttaa. Häikät ovat kuitenkin VPN-puolella. Se ärsyttävästi katkaisee yhteyden kesken chattilauseen ja ilmoittaa, että yhdistelen tässä uudelleen. Monta kertaa peräkkäin. Saako sen sähköpostin lähtemään vai ei? Onks se taulukko tallennettu verkkoon vai ei?

Kuulin muista, joilla on epätoivoa päästä VPN:ään. Minulla oli se, että työaikaohjelma ei suostunut avautumaan ja klikkasin sitä testinä aika monta kertaa. Sitten - oikeasti tunnin kuluttua - sen ruutu aukesi yhtäkkiä, ja sitten aukesikin noin 30 kirjautumisruutua, kun se alkoi reagoida joka klikkaukseen historiassa.

Digikommunikaatio toimi ja siksi ei ollut niin yksinäistä. Chattasin työkaverin kanssa. ”No mikäs siellä on tilanne?” -”Aapuuuva!! Ei vaan, kaikki hyvin.” Myöhemmin soitettiin videopuhelu. Osastonjohtaja soitti myös sen jälkeen omasta kotikaranteenistaan. ”Ai kato, sä oot päässyt kellarista pois!” Oma pomo soitti kännykkään.

Kesti vähän päästä rytmiin, ja toinen päivä tuntui jo paljon paremmalta kuin ensimmäinen.

Etätöistä opin:

- Työpäivä on aika pitkä, ja se on pitkä etätöissäkin. Aurinko nousee, aurinko laskee.
- Kyllä voi tehdä ihan oikeita töitä kotonakin.
- Luulin, että läppärin pikkunäyttö olisi tyhmä, kun töissä on 2 isoa monitoria vierekkäin. Mutta myös läppärin näppäimistö on hankala, kun on tottunut irralliseen isoon.
- Ohjelmat avautuvat ja reagoivat hitaasti VPN:llä, mutta toimivat kyllä, pääsääntöisesti.
- Tosin sen verran kapasiteetti on silminnähden vaikeuksissa, että säästelen systeemiä fiilispohjalta: ”Ei, en nyt ala avaamaan vielä neljättä exceliä tähän päälle, kun se yrittää ylläpitää noita kolmea jo puhisten, raukka. Katson ensin tämän ja myöhemmin erikseen seuraavan asian.”
- Foliohattuisuus iski. Tuntui, että läppärin nettikameran silmä seuraa minua ja teippasin siihen lapun päälle. En ole tehnyt tätä omalle privaattiläppärilleni.

- Kotituolini on ergonomisesti huonompi kuin tuoli töissä. Yöllä tuntui alaselän fileessä rasitusta.
- On siis tärkeää liikkua välillä.
- Kiva kun kotona voi levittää joogamaton ja tehdä pari aurinkotervehdystä koko kropan venyttelynä välissä. Sitä en tee avokonttorin lattialla.
- Kiva keitellä omaa kahvia ja teetä välissä.

Improvisoin itselleni upean lounaan hetkessä, keitetyistä eilisistä jämäperunoista: sekaan suolakurkun paloja, sinappia, majoneesia, Kikkomania, pippuria, jotain jämä pinjansiemeniä: tadaa, Kartoffelsalat.

- Kyllä palaan aina kiltisti sorvin ääreen enkä ryhdy vapaa-ajalle kesken päivän.
- Käyn pikkukävelyllä ulkona ja se on sallittua.
- Kotona saattaa ajautua syömään keksiä vain, koska sitä on kaapissa.
- Mies saattaa suuttua, koska löysin sen stroopwafelit.
- Kotona elintarvikkeiden kulutus kasvaa, mutta tosiaalta en käytä rahaa ruokalalounaaseen.
- On ilahduttavaa, kun heti tietokoneen sulkemisen jälkeen voi siirtyä keittiöön valmistelemaan illallista. Ei puolen tunnin automatkaa, vaatteiden vaihtamista, laukun purkua siinä välissä.

Epämääräinen ruskea mössö = erittän maukas perunasalaatti.

No nyt menee miehen varastot.

Etätöissä on rauha ja hiljaisuus (ainakin siis jos on yksin kotona). Se tuo levollisuutta tekemisiin, ja keskittymiskykyä.

Toisaalta on vähän tylsää ja yksinäistä. Varsinkin jos tehtäviä ei ole niin hirveän paljon, että olisi koko ajan kiire. Silloin toimistolla on pelastus, että kuulee paljon aiheita ja voi osallistua keskusteluihin ja kuulee kaikenlaista mielenkiintoista ekstraa töihin liittyvää.

Etätöissä puhun itsekseni. Ehkä muuten on liian hiljaista. Ikkunasta näen samalla pihan lintuliikenteen. ”No joko se sen tallensi, vai ei? Jostain kuului plim, oliks se chatti? Ei täällä kettää oo. Oottepa te kyyhkyt pulleita ja hyvinvoivia. Jaahas, mikä on suunnitelma. Näiden osastohan on ihan kokonaan kotona, koska voivat, because I can. No nyt tuli naakat, moi kana. Siat, älkää nyt kaikkea syökö. Tuolta puuttuu pojjaalta tunti iltapäivästä, otetaan plussasaldosta... osaisko tää laskea ihan itse, kääks, no ei osaa, mitä se ottaa liikaa aikaa, hullu. Laitetaan käsin sitten. Tajuutsä millasta säätöä tää on tän kanssa aina.”

Sitten kun minulla oli vapaapäivä, oli joku pahempikin häiriö, kaikilta katosi sähköposti ja muukin yhteys, ja tiimin viesteissä kulki tällaista:

Etätyö voi ajaa sellaiseen hulluuteen, että yhtäkkiä päässä soi Matti ja Teppo: ”Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti...” ja sitten se on pakko kuunnella Youtubesta.

Huom. En striimaa Mattia ja Teppoa työpaikan ylikuormitetulla VPN:llä, vaan yksityislaitteella.

Vielä sopivampi on tietysti ”Mä joka päivä töitä teen”. Mutta ensin mainittu on ihan mahdottoman reipas humppa.