Pöpöä ja räntää, etelää ja pohjoista, keksejä ja raparperia

Räntää naamaan, jee

Enkö mä sitä ennustanut, että helmikuussa vielä saadaan talvi. Kello on kahta vaille maaliskuu, ja nyt tulee räntää naamaan ja aamulla raavitaan autosta ikijäätä.

Ihme, että pystyn ilahtumaan jopa rännästä. Tummanharmaa pilvi ja räntää leijuu, niin hihkun ikkunalla: ”Mikä ihana suomalaisen marraskuun sää!”

Olin tosin olettanut, että tänä talvena tulisi 1 tai 2 päivää, jolloin on maassa lumipeite. Ei ole tullut, meillä. Muualla Hollannissa oli paljonkin paikkoja, joissa oli oikeaa nuoskalunta ja loskaa aamun verran. Mutta +3 astetta oli päivällä ja hyytävä tuuli.

Ei ole lunta täällä.

Pohjoisen ja etelän satu

Rappusissa töistä lähtiessä tuli vastaan yksi nopea tyyppi, finanssiosastolta, luonteeltaan ihan minun vastakohtani. Mies on sukkela ja vikkelä ja tummatukkainen ja ajaa nopeaa oranssia urheiluautoa. Joskus nauran, koska minulla on ihan eri tyylinen laatikkomainen korkea auto, mutta saman värinen oranssi; teen tahallista parodiaa parkkeeraamalla sen viereen.

Hän tuli siihen ikuisen rullalaukkunsa kanssa. Antoi minun mennä edeltä rapuissa kohteliaasti viitaten. Protestoin vähän, että ”mä en sitten ole niin nopea kuin sä” ja hän vain naurahti. Aha, eipä hän laukkua raahaten olekaan kovin nopea. ”Mutta toisaalta mulla ei ole 30 kilon matkalaukkua mukana.” -”Ei oo 30 kiloo, ei tässä ole kuin läppäri.” Hö, oltiin pomon kanssa jo arveltu, että hän kantaa kaikkia maailman veroja mukana laukussaan.

Sitten sanoin, että ”lumirieha odottaa”, kun ripsi räntää.

Ajettiin peräkkäin parkkipaikalta moottoritien risteykseen asti ja näin, mihin päin hän lähtee.

Symbolisesti: etelämaalaisen oloinen tumma ja tulinen, virtaviivaista liekinpunaista urheiluautoa ajava mies lähti risteyksestä - tietysti - etelään, kun taas hidas ja viileä pohjoisen blondi jään värisessä toppatakissa suuntasi lapaset kädessä - tietysti - pohjoiseen.

Virus

The Virus. Maailma seuraa koronavirusta. Mä olen kyllä huonoin kandidaatti tartuntataudeissa, koska mulla on koko ajan sormet nenässä tai silmissä. Tartutan itseäni käsillä koko ajan naamaan.

Jouduin nauramaan, vaikka aihe on vakava, kun oli Italia uutisissa. Virallinen edustaja puhui siinä kansalle, että olkaa hyvä ja älkää menkö paniikkiin. ”Luottakaa terveysjärjestelmäämme.” - Hmm, josko kansa siihen luottaa... ollaan sentään Italiassa. No sitten hän jatkoi liioitteluaan: ”Uskokaa viranomaisia! Kuunnelkaa auktoriteetteja!” Siinä kohtaa repesin. Sä puhut hei italialaisille! Et voi olla tosissas! Hekotin sitä hysteerisesti minuutin, se oli niin absurdi.

Haettiin kiinalaisesta ravintolasta ruokaa. On oikeasti hollantilaisia, jotka esim. eivät uskalla enää mennä kiinalaiseen ravintolaan, koska pelkäävät saavansa sieltä koronaviruksen. Tai kaikilta kiinalaisen näköisiltä, jotka tulevat vastaan. Suomessakin kuulemma huudellaan haukkuja aasialaisille. Uskomatonta tyhmyyttä ja törkeyttä. Mutta me ollaan ainakin puolustettu kiinalaisia käymällä aasialaisessa wokkiravintolassa syömässä ja kiinalaisessa hakemassa.

Otin jämiä lounaaksi töihin rasiassa. Kun minulla on ruoka mukana töissä, menen mikrouunille kanttiinin alakerran nurkkaan. Siellä on 2 uunia ja ne osaavat 2100 wattia. Meidän kotimikro (ei, ei se tietokone) osaa 800 wattia. Ne työkoneet (en tarkoita tietokonetta) saavat ruoka-annoksen höyryämään täysillä viimeistään minuutin kohdalla. Tai räjähtämään. Niistä pitää tietää, että laittaa paljon lyhemmän ajan kuin kotona laittaisi.

Ja nyt kun ladoin rasiasta kiinalaisruokaa lautaselleni mikrouunin edessä, toiselle mikrouunille tuli - kiinalainen nainen. Kysyi englanniksi, olenko itse kokannut ruokani. ”En... tämä on ravintolasta, ja siksi tämä onkin hyvää!” Hän nauroi ääneen.

Huippuvitsi: seuraavana päivänäkin minulla oli vielä lisää kiinalaista mukana, koska ne ravintolan annokset ovat aina never ending määrä. Viereeni mikroaaltouunilla tulee - toinen kiinalainen nainen! Hänen kanssaan naurettiin uunien tehoja, että nämä höyryävät pelottavasti heti ja kuumaa tulee.

Flunssa

Ei tullut The Virusta, mutta taas tavallinen flunssapöpö. Kiva kun kaikki tulevat töihin räkimään niin että varmasti saan sen sieltä. Toisekseen, mikä on vikana mun vastustuskyvyssä? Miksi mun keho haluaa olla ja suostuu olemaan koko ajan sairas?

Kai mä tämän pöpön ihan itse istutin nenääni. Nyt koronavirukseenkin sanotaan suurimpana neuvona: opettele olemaan koskematta naamaasi.

Itsehän kirjoitin, että mulla on koko ajan sormet nenässä ja silmässä, ja se on siinä. En saisi työpäivän aikana koskea naamaani ollenkaan ja se on tärkeää ja se on totuus, koska sillä voin välttää tällaiset kettumaiset flunssat. Vaikka pesisin käteni kunnolla ja pitkään ja saippualla ohjeen mukaan, niin seuraavaksi tartun aina ovenkahvaan mennäkseni paikalleni. Ja siinä ne pöpöt on taas kädessä.

Lapsuuden keksipurkki

Oli ihana historian keskustelu kekseistä. Meille ilmestyi töihin pyöreä jouluteemainen peltilaatikko, ja sisältö näytti meistä kaikista tutulta.

- Nämähän on näitä, mitä ne oli, Danish jotain...
- Joo, näissä paperivuoissa nätisti. Mä muistan.
- Aina jollain tädillä kylässä.
- Joo, sukulaisvierailulla kahvipöydässä näitä.
- Ja se oli sininen rasia!
- Niin oli.
- Nyt ollaan jossain 80-luvulla, ellei jo 70-. Jännä että ne tunnetaan täällä yhtä hyvin kuin Suomessa.
- Royal Danish Cookies?
- Niin kai.
- Googlataan kuva.
- Kannessa oli muistaakseni valokuvaa keksien lajeista, joo kato, ihan totta.
- Mikä näistä oli suosikki sulla?
- Nämä murukeksit oli kyllä hyvän pehmeitä.
- Mä fanitin tietysti näitä molempia, joissa on sokerirakeita päällä. Sokeriaddiktin valinta.
- Ja silti nämä ei ole liian makeita.
- Näitä on kyllä ollut tosi kauan olemassa.

Samoja keksejä nostalgisoivat saksalaiset, hollantilaiset, suomalaiset ja saksalaishollantilaiset.

Laskuja ja keksejä.

Blogin retroilu

Kiitos kärsivällisyydestä. Moni tuntee jo Norja-juttuni, mutta ne oli nyt pakko pelastaa. Kiva kun mua hävettää julkaista kolme blogia päivässä, niinku että mikä hullu. En halunnut kuluttaa siihen hommaan 14 päivää, mikä olisi mennyt jos laittaisin vain yhden päivässä. Ja ne oli saatava ulos sarjana keskeytyksettä, jotta ne ovat löydettävissä peräkkäin yhtenä listana arkistoa selatessa.

Ja enhän minä tätä itse valinnut, vaan minut on pakotettu tähän. Lisätyöhön ja blogini pakan sekoittamiseen retropostauksilla. Ei ole edes mun vika!

Arvelin tämän blogin alussa, että edellinen arkistoni pysyy paikallaan Kodin Kuvalehden osoitteessa, ”kai se pysyy, Suomen suurin naistenlehti”. Mutta ei, deletoivat kaiken.

Joitakin juttuja on luettu niin huomattavan monta kertaa - ja niiden eteen samalla tietysti myös nähty erittäin paljon vaivaa kirjoittamiseen - että en halua antaa kaiken poistua eetteristä. Norjille riittää tilastollisesti kovasti kysyntää, arvatenkin aina kun ihmiset kiinnostuvat itse sinne lähtemisestä.

Eikä ole sellaista keinoa, että jotenkin vain ”laittaisin” ja ”lisäisin” tähän blogiin noita vanhoja artikkeleja takakautta ja huomaamatta. Vaan ei, ne pitää aktiivisesti julkaista samalla tavalla kuin uudet jutut, ja ne ilmestyvät listauksiin ja kaikkialle.

Jatkossa laitan ehkä pari kertaa ”retroviikon”, jolloin julkaisen joka päivä yhden vanhan artikkelin.

Sentään onneksi huomaan, että vanhat artikkelit ovat edelleen hyviä ja luettavia. Kyllä niitä sinällään kehtaa toistaa.

Havainto: Ostin ekaa kertaa Ikean raparperimehutiivistettä. Vahva suositus! Joo tottakai se on ihan täynnä sokeria, mutta tämä on aivan mahtavan hyvää!

Meillä oli töissä kalenterissa ihan kamalan monsterin näköinen mies, oikein pelottava. Koristeltiin se tarroilla ja siitä tuli vähän Salvador Dalin omakuvan näköinen viiksineen. Nyt on parempi. Tämä oli hirveä harmaanaama tuijottaja alkuperäisenä, oikeasti paljon pahempi kuin näillä tarroilla.