Automatkalla Norjan vuonoilla – hellettä ja hillittömiä näkymiä

Uudelleenjulkaisu: juttusarja Norjan automatkasta, joka tehtiin heinäkuussa 2018.
Koska ylläpitäjä poistaa entisen blogiosoitteeni kokonaan, julkaisen säilyttämistarkoituksessa joukon vanhoja artikkeleita uudestaan täällä.
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin heinäkuussa 2018.
 

3300 kilometriä myöhemmin. Matka meni hyvin.

Reitti

Reitti oli hyvin valittu. (Vaikka ihan itse valitsin.) Fjord Linen autolautta toi meidät Tanskan Hirtshalsista Bergeniin, ja paluulaivana lähti Stena Line Oslon keskustasta Tanskan Frederikshavniin.

Norjan-autoilun lähtöpaikka oli siten Bergen, ja pohjoisin piste Åndalsnes. Kiemurtelimme Sognefjordin, Nordfjordin ja Storfjordin sisempien vuonohaarojen välissä (Nærøyfjord, Aurlandsfjord, Innvikfjord, Geirangerfjord). Monta todella hienoa näkymää osui matkan varrelle, ja paljon vaihtelua. ”Mihin vaan ajaakin, niin on jollain tapaa upea maisema. Koko ajan.” Lopuksi vedimme suoraa linjaa Osloa kohti ja jätimme kauneimmat seudut taaksemme.

Näimme korkeita jyrkänteitä, koskia, vesiputouksia, laajojen laaksojen vehreitä rinteitä, kaukana siintäviä lumihuippuja, ylänköjen näköalapaikkoja, vuononreunojen kauniita näkymiä ylhäältä ja alhaalta, jäätikköjärven ja lunta. Siksakkaavia vuoristoteitä ja kymmeniä tunneleita. Ja hauskoja eläimiä: lehmiä tiellä; lampaita tiellä; vuohia tiellä.

Jyllannin pohjoiskärjessä.

Selfien paikka - ei keppiä, vaan jalusta ja itselaukaisija.

Perusnäkymää matkan varrelta.

Nærøyfjord, jonka ääkkösillä voi kiusata ulkomaalaisia.

Aurlandsfjord nähtynä Stegastein-näköalakäytävältä.

Hilpeän värinen Oldevatnet-järvi koko laakson pituisena jäätikön alapuolella.

Hauska ajaa tämäkin tie ylös.

11 km pitkän tunnelin suu. Gudvangatunnel.

Kuttuja ja kilejä lepopaikallaan. Ai miten niin keskellä tietä.

Lehmät tuloo.

Bää-bää. Jalka jarrulle ja kävelyvauhtia.

Sää

Kuumahan siellä tuli. Kahdeksi viikoksi ei kukaan pysty luotettavasti säätä ennustamaan, mutta niin siinä kävi, että Norjankin vallannut helleaalto ja kuivuus pysytteli paikoillaan. Bergenissä oli kuuma, Oslossa oli kuuma, Flåmin junassa oli kuuma, vuonoilla oli kuuma, vuorten näköalapaikoilla oli kuuma. Ja mennessä ja tullessa Tanskassa ja Saksassa oli kuuma. Pitkähihaiset puserot jäivät pitkälti käyttämättä, ja hellemekkoja ja t-paitoja joutui säästelemään ja käyttämään useaan kertaan, että riitti kevyttä asua joka hellepäivälle. Sandaalit ilman sukkia olivat paljon oletettua enemmän käytössä.

Jopa jäätiköllä oli kuuma! Teimme retken katsomaan Briksdalsbreen-jäätikön haaraa, joka on osa isoa Jostedalsbreen-jäätikkökompleksia. Onneksi luimme ohjejulisteesta lauseen: ”Lämpötila jäätiköllä on tasan sama kuin tässä kohdassa infopisteessä.” Ei muuta kuin hawaiipaita päälle. Monet turistit sielläkin vielä uskoivat viileyteen eivätkä olleet tuota tietoa lukeneet, ja haahuilivat jäätikköjärven rannalla paksuissa toppatakeissa tai untuvatakkeja vyötärölleen sitoen, hikoillen paahteessa.

Jatkuvina kavereinani oli aurinkosuojausvarustelu: suojavoide nenään ja poskiin, lierihattu päähän, aurinkolasit silmille ja vielä suojaava huivi harteille.

Jäätiköllä tropiikkipaidassa.

Oslosta tunturihotellin keittiöön kesätöihin tullut poika sanoi varautuneensa tundran tavanomaisiin 14 asteen päivälämpötiloihin ja pakanneensa mukaan reilusti villapaitoja, ja oli ihmeissään, kun sää ylängölläkin oli jatkuvasti yli 20 astetta. Ja harmi, ettei retkeillessä saa tehdä nuotiota tai laittaa mitään tunnelmallisia ulkotulia, kun maasto on rutikuivaa ja metsäpalovaroitukset päällä.

Kuivuus näkyi kaupunkien kärtsänneissä nurmikoissa, metsien puissa ja vesiputousten ja koskien määrässä ja leveydessä. Ylängöltä tulevien vesiputousnorojen tilavuus tietysti vaihtelee vuodenaikojen mukaan ja vesimäärä on keskikesällä aina vähäisin, mutta osa kuivista uomista oli varmasti sellaisia, joissa olisi normaalisti heinäkuussakin vettä. Geirangerin kuuluisasta ”seven sisters” -vesiputouksesta oli kyllä kolme siskosta kuivahtanut; reunalta virtasi enää neljä kapeaa putousta.

Tuossa on yleensä 7 virtaa eikä 4.

Mutta kyllä yhteensä vielä riitti vettä putouksissa.

Matkailijalle toki ystävällinen sää, ettei tarvitse rynnätä sadetta pakoon missään vaiheessa, ja maisemavalokuvistakin tulee optimaalisen kauniita sinitaivaan alla. Kasvit ja eläimet kuitenkin kaipaavat vettä, joten jotain tasoitusta sinne luonnon puolesta saisi tulla, ja lämpöaallossa jäätikköä katsellessa toivoo, että jäätiköt jäävät paikoilleen vielä pitkäksi aikaa eivätkä nyt ihan sulaisi silmissä.

Helle vaikutti siihenkin, että mukavuusmatkailijat olivat vieläkin mukavuushakuisempia. Ei tehnyt mieli lähteä pienellekään vaellukselle näkemään 2,5 kilometrin päässä olevaa vesiputousta tai rotkoa, koska läkähtyi jo ajatuksesta. ”Joo ihan kiva vaeltaa, mutta ei tässä paahteessa!” Reippailu jäi minimiin. Samalla tuli todistettua, että autollakin pääsee lukemattomille hyvin upeille paikoille Norjassa.

Kaksi mukaan ottamaamme puolen litran vesipulloa lisääntyivät laivan kaupasta ynnä muualta pian neljäksi matkapulloksi, jotka täytettiin joka yöpymispaikassa aamulla päivän ajoa varten. Eihän siinäkään olen kuin 1 litra nestettä mukana per henkilö. Lisäksi taukotankkauksina paljon lisää juotavaa. Myös mukaan otettu ”nälän yllättäessä” -lohtusnäkki eli ”hätäpähkinät” olivat ihan tarpeellisia parissa kohdassa, kun ruokailun pariin pääseminen venyi.

Ainoat kylmät hetket olivat parissa vuoristopaikassa. Dalsnibballa 1500 metrin korkeudessa oli pitkähihaisen puseron sää. Gaularfjelletin avaralla upealla näköalakielekkeellä oli samanlainen sopiva mukava lämpötila. Ensimmäisen lumiläiskämme kohdalla tupasvillaisessa suomaastossa oli hitusen viileää, ja lopullisen kylmä viima oli ylängöllä Trollstigenin eteläpuolella. Se oli ainoa hetki, kun takit todella kaivettiin takakontista. Kädet jäätyivät ensimmäisinä ja käsineet olivat välttämättömyys, jos halusi siellä vielä vähän poseerata ja ottaa kuvia.

Ainoat pikkusateet koettiin Valldalissa illalla silloin kun muutenkin halusimme vain levätä hotellissa, sekä Oslossa lauttajonossa seistessä, turvassa autossa.

Dalsnibba Geirangerin yllä. Mukavan viileää.

Gaularfjellet. Mukavan viileää.

Jonnii verran lunta.

Täällä oli vähän kylmempi kökkiä. Lähellä Trollstigen-serpentiinitietä ylängöllä.

Käsineet tänne tai ei tuu mitään.

Tungos eli risteilymatkustajat

Mukava matkustuksen muoto tuo risteily, eittämättä. Mutta se aiheuttaa Norjassakin sen, että kaikki 2000-5000 ihmistä pölähtävät kerralla pikkukylän kaduille tai kuuluisalle junamatkalle tai vuonoristeilylle, ja sitten on surkean täyttä eikä väliin mahdu.

Bergenissä oli päivällä noin 6000 risteilylaivaturistia liikaa, jotka tekivät parhaansa pilatakseen elämyksemme. Kalatori tupaten täynnä. Ja näköalavuoren junaan Fløibanen hirvittävä jonotus ja huonosti käyttäytyvä risteilymatkustaja, joka asettui ovella poikittain eteeni, jotta hänen 20 hengen familynsä pääsee etupenkkkiin ja minä en junaan ollenkaan. Kaksimetrinen mieheni ihan vaan vähän raivasi törkeää naikkosta tieltään fysiikan voimalla, kun huomasi, että minua pitää puolustaa.

Bergen on melkoinen turistirysä silloin, kun kaikki laivamatkustajat ovat liikkeellä. Ylhäältä laskettiin, että 5 laivaa on ankkurissa, ja niiden kaikkien sisältö stadissa yhtaikaa. Ilmiön tunnistaa siitä, että yhtäkkiä on joukon ympäröimä, jossa kaikki puhuvat vain italiaa, amerikkaa, brittiä, espanjaa tai koreaa. Illansuussa, kun risteilyturistit häipyvät laivoilleen takaisin, niin jopa on tilaa kalatorilla.

Samalla tavalla, odotetusti, maailmankuulu Geiranger oli vähän täynnä, todellakin. Ja sama meininki nähtiin Flåmissa. Molempien pikkukylien edessä olevat kapeat sisämaan vuonot kun ovat silti niin syviä, että iso risteilyalus mahtuu ankkuriin ihan torin eteen.

Uusi elämänohje: Vältä paikkoja, jonne on menossa tuhat risteilylaivaturistia yhtaikaa, siitä ei tule mitään muuta kuin paha mieli. Varsinkaan, jos ne ovat huonosti käyttäytyviä risteilylaivaturisteja.

Siellä se pahis makaa. Risteilylaiva Geirangerin edessä.

Risteilylaivat Flåmin edessä.

Bergen on todella söpö. (Varsinkin silloin kun ei sada.) Mutta...

...tungepa tästä Fløibanalle laivamatkustajien kera.

Ferist – karjaritilä ja muuta erikoista tiellä

Yksi hyödyllinen sana autoilijalle tajuta Norjassa on ”ferist”. Yleensä liikennemerkissä varoitetaan tästä hieman etukäteen tällä sanalla. Tangot poikittain tien pinnassa tärisyttävät autoa kamalasti. Sitä rymms-ääntä pelästyy, jos ei tajua, mikä on tulossa. On ehkä parempi ajaa niistä kuitenkin noin 50:n vauhdilla yli, tai jopa nopeammin, kuin hidastaa kahteen-kolmeenkymppiin. Tuntui, että se tärisyttääkin vähemmän, jos vain viuhahtaa.

Kun ajaa rytyyttävän eläinristikon yli, tietää, että sillä alueella on sitten lampaita tai vuohia vapaana maastossa, mahdollisesti myös tiellä. Joskus lehmäkin. Kurveissa pitää oikeasti katsoa, ettei ole eläimiä auton edessä yhtäkkiä.

Vuoristotiellä voi olla ilmoitettuna ”vegbom” eli puomi, joka laitetaan alas, jos tie tai tunneli on suljettu, eli yleensä talvella. Mutta kesällä näistä ei tarvitse välittää, puomit ovat auki.

On yksisuuntaisia tunneleita, joissa punainen valo määrää odottamaan, kunnes vastaantuleva liikenne on päässyt ulos.

Ja vuonon reunoja ja vuorten rinteitä nousevilla kapeilla serpentiiniteillä on levennyskohtia, välillä merkitty kyltillä ”M”. Omassa levennyskohdassa kannattaa tsekata niin kauas kuin näkee, tuleeko sieltä joku vastaan ja mikä - onko ehkä paras odottaa ja päästää tässä liikenne ohi, kun vielä voi. Vastaantuleva asuntoauto ja bussi ovat aika leveitä laitoksia siinä vuorenrinteen ja rotkon välissä joillain teillä.

Tässä odotetaan vastaantulijoita ”0 - 5 min.” Ventetid = venttausaika. Hyvin osaa norjaa.

Ja mikä sieltä tulee, asuntoauto?

Jyrkin ajamamme mäki oli 14 tai 15%.

Tästä en välttämättä ajaisi suoraan.

Maksaminen – tarviiko käteistä?

Koko Norjasta olisi pärjännyt läpi ilman käteistä. Nostimme kumpikin 600 kruunua eli noin 64 euroa Bergenissä pankkiautomaatilta, ja niille ei hirveästi ollut käyttöä. Piti Oslossa viime töikseen oikein suunnitella käteisellä maksamista, että pääsimme rahoista eroon. Ratikkaliputkin menivät luottokortilta appsilla. Jopa maaseudun turistikaupassa, joka otti vesiputouksen luona poikkeuksellisesti 10 kruunua vessan käytöstä automaattiportilla, sen olisi voinut maksaa luottokortilla.

Tanskasta yritettiin nimenomaan selvitä ilman käteistä. ”Ei taas eri lajin kruunuja, yhtä päivää varten!” Uimarannan jätskikiska hyväksyi vain käteisen; ei sitten ostettu mitään. Ribessä oli kauppiailla maksupäätehäiriöitä, vaikka kortit yleensä toimivat, ja jouduin yhtä ostosta varten hakemaan tasan sen verran tasarahaa pankkiautomaatilta. Toinen pikkuostos hyväksyttiin eurokolikkoina hätätilanteessa.

Jopa Saksassa alkaa olla hyväksyttyä maksaa vessan sisäänpääsyautomaatti kansainvälisen pankkikortin lähimaksulla! Ja siis ne Saksan ikuiset vessahenkilöt eli matamit tai papparaiset, jotka aina istuvat siellä posliinilautanen vierellään, jolle laitetaan kolikoita, on vihdoin poistettu huoltoasemilta ja korvattu automaattiporteilla, joihin pitää laittaa 70 senttiä sisään; välillä riittää 50. Sitä varten ehkä kannattaa olla kolikoita, jos kaikki paikat eivät hyväksy pankkikorttia.

Muutenkin automatkatessa kehittyy silmä sille, missä voi pissata. Tarve kun tulee kesken matkaa monta kertaa päivässä. Ja usein noin 5 minuuttia sen jälkeen kun on lähdetty hotellista tai taukopaikasta, jossa olisi ollut vessa. Norjassa ja Tanskassa sen kun marssii ilmaiseksi huoltoaseman vessaan. Tai Norjan lauttasatamaan. Turistipaikkojen yleiset vessat osaavat kyllä osin olla siivottomassa kunnossa.

Matkamuistot – ei kiitos

Norjassa ei myydä oikein mitään järkevää, houkuttelevaa tuliais- tai lahjakamaa. Joka turistipaikassa viimeisimpään vuorenhuippuun saakka on ne samat matkamuistokrääsät, rumaa peikko- tai hirvikamaa made in china, tai joissa jopa lukee tosi isolla, että design of sweden tai made in sweden. Harvat norjalaisen designin myymälät ovat huitsin elegantteja vitriiniliikkeitä, joista saa sitten jonkun keramiikan 120 eurolla kappale tai villapaidan 240 eurolla kappale. Siltä väliltä ei oikein löydy kivaa pikku taidekäsityötä, poikkeuksena Aurlandin lasinpuhaltamo, aika eksklusiivinen kyllä sekin hinnoiltaan.

Eikä noita kaikkialla tyrkyllä olevia toppatakkeja ja lampaantaljoja ja villamyssyjä tarvitse juuri nyt kun on 30 astetta. Torilla myydään paikallista ruskeaa vuohenjuustoa, joka on lempeää ja makeaa. Sitä myydään myös marseillesaippuan näköisinä kuutioina, joihin on puumuotilla painettu ornamentti kylkeen. Hirvimakkaraa myydään; en tarvitse. Helteessä ei voi muutenkaan lähteä raahaamaan kotiin suklaata, juustoa tai makkaroita.

Norjassa on tasan se maisema, joka siellä myy. Unohda siellä shoppailu tai matkamuistot.

No niin. Tämän yleiskatsauksen jälkeen seuraa yksityiskohtainen matkakertomus-juttusarja runsain kuvin, päivä päivältä edeten. Hauskoja hetkiä, erilaisia majoitusliikkeitä ja upeita maisemia matkan varrelta.