Paluu pörrövaatteisiin

Päiväntasaajan ajatuksia.

Vieläkin herää turhan aikaisin. Tai väsyttää aikaisin illalla. Rytmillä tuntuu olevan joku tarve siirtyä yhä aiemmaksi, jatkaa liikkumista. Vastakarvaan.

Eihän tälle oo selitystä. Kuten ei millekään.

Rokotushoitaja oli helpottunut kun osasin hollantia, omituisesta nimestä huolimatta. Haetaan HepB-sarjan kolmas rokotus. Mutta ei se siihen lopu vieläkään. Olin jo unohtanut, että ne pitää tsekata verikokeella vielä, onko vastustuskyky todellinen. Joudutaan labraan tammi-helmikuussa.

Nyt kyllä riittää rokotukset toistaiseksi. En halua enempää. Nämäkin oli jo hätävarjelun liioittelua ehkä. Kyllähän ne meille myisivät vaikka mitä. Mutta nyt tuntuu riittävältä aika monelle matkalle.

Nimenomaan myisivät. Nämä ovat hiton kalliita. Saa olla todella iloinen, että meidän lisävakuutus maksaa rokotukset kokonaan. Nämä maksavat satasia! Se verikoe maksaa vielä 45 euroa ja ei ole varmaa, korvataanko sekin vai ei.

Mulla on ollut tosi huonoja unia viime ajat. Muistaakseni kaikki ne ajat siitä saakka kun tultiin lomalta kotiin. Huonoja, ahdistavia. Velvollisuuksia, pelkoja. Synkkiä ja mustia maailmoja.

Jotain jumbojettejä, jotka putoavat taivaalta kaupungin mustien katujen yllä illalla. Jotain tähtitaivaita, joita näen yksin yökävelyllä ja ne ovat liian intensiivisiä, tuijotan sinisiä loistoja ja mua vaan ärsyttää, miten ne voivat näyttää tällaisilta viivoilta ja kuvioilta ja isoilta kuin lamput, olisi pitänyt edes ottaa kännykkä mukaan että saisi kuvia. Ja pelottaviakin ne on, miten niin näen ne niin isoina ja tarkkaan, tässä on nyt jotain häikkää. Kaikissako olosuhteissa mun pitäisi tuntea itseni turvalliseksi maailmassa? Vaikka tähdetkin menee oudoiksi? Missä on raja?

Ja kaksoisvelvollisuuksia. Kuljetaan oppilaitoksessa, olen taas yliopistolla tai koulussa, pulpetit odottaa, liitutaulut. Olen ihan että yök yök, ahistaa, mutta olen lupautunut aloittamaan vielä yhdet opinnot ensi viikolla. Olen jo peräytymässä viimeistään sillä argumentilla, että näen kuinka kauhistuttavan vanhanaikainen ja tylsä se luokkahuone on, mä en kestä sellaista. Ei, ei enää.

Samalla suunnittelen päiväjärjestystä ja laukun pakkausta viikon workshoppia varten, jonne olen ilmoittautunut mukaan ja porukkaa on menossa mun kanssa, ne on ihan kivoja, ja se on jossain ihan ulkomailla ja kestää ainakin viisi päivää, ja sitten tajuan, että se on samalla viikolla, jolla ne mun opinnot piti aloittaa.

Pitäisi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Olen luvannut olevani kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Kenet jätän pulaan? Kenet petän? Ei ole mun tapaista rikkoa lupauksiani.

Ei ole vielä sanottu, etten pystyisikin olemaan kahdessa paikassa yhtaikaa? Jos parhaani yritän?

Peipot ulkona, talvipeipot. Lintulaudalla käydään.

Sadeviikot. Tuulee ja paiskoo kylmää vettä päin naamaa.

Joskus tuntuu eli tunnustelen itseäni, ettei kaikki olisikin vain asenteesta kiinni. Onks tää talvi oikeesti niin kamalaa? Mutta ei tuolla pimeässä ja kylmässä voi olla vapaaehtoisesti. Aina niin pimeää, ettei näe mitään. Kädet palelee ja korvat palelee.

Olihan Thaimaassakin säkkipimeää koko illan, mutta oli sentään lämmintä. Kaikki ulkona silti.

Vaikka kyllä tätä talveakin sikäli kestää, että sisällä on lämmin. Lämpimät karvaneuleet vaan käyttöön. Eikä se lämpötila ollut palatessa yhtään niin shokeeraava kuin pelkäsin. Ja nautin, kun kylppäri on kunnolla lämmin myös aamuisin. Vasta tämän vuoden alussako se remontoitiin?

Ruokakaupassa käydessä
käsiin tarttuu kimalletta
Laittavat joulukoristeita

Tämä sopi nyt runomuotoon. Siellä oli manageri tuomassa kärryillä isoa runkoa, monen metrin maisemalevyä, jonka päälle ne arvatenkin kokoavat valaistun ja kilkattavan lumisen miniatyyri-joulukaupungin. Ja muut ottivat pahvilaatikoista vihreitä havukranssin osia katton ripustettavaksi. Ja pakkauspöydällä kassojen jälkeen kimalteli koristeista pudonnutta glitteriä.

Porkkana-incident. Ensin minua ärsytti, kun eteeni tunki joku rouva penkomaan jotain papuja just siihen, mihin olin parkkeerannut alkaakseni etsiä pinosta porkkanoita. Otin yhden, pino alkoi liikkua, ja yksi porkkana vilahti lattialle. Sainpa heti koston ärsytyksestäni. Piti olla nöyrä ja tunnustaa virheensä. Vinguin, että ”apua, nää pyörii, huh” ja pino liikkui vain lisää. Kumartelin tiskin alle etsimään pudonnutta, ”mihin se nyt oikein meni” ja rouva lohdutti jotain, että kyllä se siitä.

Kampaajan laittama liila sävyte poistui taas kahdessa päivässä. Oikeasti. Mitä se luulee, että kauankin se kestää? Mutta mulla on oma tuubi liilaa, josta laitan perään kestävämmät värit samaa sävyä.

Ylpeä suorituksestani, että hain suurvaraston nenäliinoja kaupasta.

Syön nyt kaurapuuroa. Haluan korvata sillä aamiaisleivän usein. Löysin sellaista hiutaletta, joka kypsyy mikrossa kahdessa minuutissa veden kanssa. Täällä kun ei saa kauraa leivässä vaikka itkisi, ei ole edes osin kaurasta tehtyä leipää, ei edes leipomoissa. Joten puuroa sitten. Eikö kauralla pitänyt olla vaikka mitä terveysvaikutuksia? Tasainen verensokeri, pitkä kylläisyyden tunne, tasainen suolisto, jopa kolesterolin ehkäisy?

Käytiin bistrossa lahjakortilla kahvilla. Autotalo antoi meille lokakuussa leasingin kunniaksi kahvit ja pullat niiden laskuun lipukkeella ja käytettiin se vihdoin. Olikin ihan mukavasti sisustettu paikka, tekee mieli käydä siellä joskus syömässä vaikka lounaspaloja. Tai illalla oluella. Niillä on erikoisuutena pitkä lista pikku suupaloja, tapaksen tapaan, joista voi koota oman kokelman.

Työpaikan hississä tuntematon nainen sanoi heti aamulla: ”Ooksä Venraysta? Mä oon nähnyt sut siellä jossain.” Enkä edes kysynyt nimeä. Ja sitten näin sen saman naisen viikonloppuna puutarhakaupassa valtavalla joulukoristeosastolla ja huikkasin. Me oltiin ostamassa paksuja kynttilöitä.

Rautakaupasta haettiin sen jälkeen paksu ovimattopätkä vanhan tilalle. Mieheni sanoi, että kynnysmatto on likainen ja pitää vaihtaa. En ollut ollenkaan katsonut sitä tietoisesti. Toden totta, hyi, onpa se tummunut ja läikikäs, ikivanha. Ei ole koskaan tullut mieleeni, että sen voi vaihtaa. Se on upotettu syvennykseen eteisen laminaatissa heti oven jälkeen ja piti leikata tasan samaan mittaan mattoveitsellä äheltäen; sain sen kunnian.

Tää on taas tää joulukuu. Ei tarvitse mitään tehdä, kun joka päivä on jotain.

Maanantaina rokote kesken työpäivän.
Tiistaina kuntosali, uudet laitteet ja uudet ihmeet, nyt niillä on raput! Raput. Never ending raput, jota liukuvat ja rakentuvat esiin yläpäästään kiertoliikkeenä. Kuin juoksumatto, mutta loputtomasti noustavien rappujen muodossa.
Torstaina jouluaamiainen töissä.

Ja piti kytätä euroviisujen lipunmyyntiä paniikissa jonossa nettisivulla kello 12 töissä, jos vaikka onnistaisi ja saisi liput liveshowhun Rotterdamiin. Ei onnistanut. Lisää lipunmyyntiä on tulossa tammikuussa. Lippuja halusi 80 000 ihmistä tänään digitaalisessa jonossa.
Perjantaina ravintolaan illalla kaverin kanssa, palkkana peiponhoidosta loman aikana.
Töissä olisi ”ruma jouluvillapaita” -päivä, mutta en omista sellaista. Tänään mulla oli sentään ”kulkunen kaulassa”, helisevä kaulakoru, jota soittelin jingle bellsinä.

Helisevä koru.

Ensi viikko: Maanantaina salin sovittu aika tutustua laitteisiin.
Tiistaina suuhygienisti.
Keskiviikkona olisi firman joulubileet Venlossa, en tiedä jaksanko sinne.
Torstaina joululounas töissä.

Sitten onkin jo pomo lomalla ja alkaa joulun päivät. Minun pitää vielä tsekata, mitkä päivät voin lomailla. Ja pitää nähdä miehen siskoa ja antaa lahjoja ennen joulua.

Joulukuusi on sentään onneksi pystyssä, laitettiin se odottamaan jo ennen matkaa.

Sitten on 28. päivä Hilversum ja live radiostudio Top2000-musiikkilähetyksessä porukalla junalla ja 29. päivä soittaa kaverin coverbändi korttelitalolla. Ja 31. bileet jossain, ehkä meillä? Tästä ei ole puhuttu ollenkaan vielä.