Junaretki studioille

Tehtiin perinteeksi muodostunut matka välipäivinä Hilversumin mediatalolle seuraamaan radiolähetystä, jota voi katsoa studiobaarissa. Liput ovat haluttuja ja yleisöä lasketaan sisään puolen tunnin jaksoissa. Jos aikoo spontaanisti sisään, voi olla, että saa lipun 9 tunnin päähän siitä ajankohdasta, jolloin ilmestyy kassalle. Onneksi meillä oli netistä etukäteen ostetut liput, jotka ehdittiin varata nopeasti ennen kuin ne myytiin loppuun.

Ohjelmana on non-stop-musiikkia, kansanäänestyksellä vuosittain uudestaan valitut ”maailman kaikkien aikojen 2000 parasta kappaletta”, jotka soivat radiossa yötä päivää joulupäivästä uudenvuodenyöhön, listana alimmasta ylimpään sijoitukseen.

Yllätyksiä Top 2000 -listalla? En tiedä. REM: Drive. ”Oho, mä luulin että mä olen ainoa joka tuntee tän kappaleen tai pitää sitä hyvänä.” ”Hei, nyt on Hollanti löytänyt Floor Jansenin,  sen vastikään esittämän Oopperan kummitus -hevidueton kautta.” Nightwish on kyllä myös kahdella kappaleella listalla. Suomi mainittu? Daruden Sandstorm löytyy sijalta 1654.

Meitä on 7 ja meillä on ryhmälippu junaan. Onpa halpa! 10,40 euroa per henki edes takaisin maan toiselta puolelta toiselle. Noin 120 km suuntaansa. 2 junan vaihtoa. Yksi osa pikajunaa, kaksi osaa paikallisjunaa.

Konduktööri tulee junassa tarkastamaan kaikkien liput. Lipuissa on QR-koodi ja normaalisti konnarilla on skanneri, jolla hän piippaa kaikkien liput. Tällä ei ole skanneria. Tämä osoittaa etusormella jokaisen lippua yksitellen ja sanoo: ”Piip. Piip. Piip.”

Okei. Sitä jää nauramaan ja katsomaan perään, että mikä esitys tämä on. Muuten konnari on ihan vakavalla naamalla ja uskottavana koppalakissa auktoriteettina.

Arnhemiin tullaan etelästä junalla ja luulee löytäneensä hyvän istumapaikan. Odottelee, että juna jatkaa matkaansa Utrechtiä kohti. Juna lähtee liikkeelle, mutta ajaakin yhtäkkiä takaperin. Mtäh... Aina mä unohdan tämän. Loppumatkan saa istua selin.

Onpa kurainen ikkuna.

Etuperin sinne ja takaperin takaisin.

Miksi? Yritin katsoa tätä kartalta. Ei Arnhem edes ole ”Kopfbahnhof”, kuten saksalainen sanoisi, sellainen, jossa kaikki kiskot päättyvät kuten Helsingissä. Vaan siellä risteävät kolmen eri rautatien suunnat. Itä-länsi-junat kai ajavat normaalisti läpi, mutta etelästä tullessa on huonompi onni ja käväistään umpikujassa kääntämässä veturin suunta. 

Utrecht Centraal Station.

Tosi iso halli. Ja täällä on hiton kylmä, ihan ulkolämpötila.

Kohteessa mediatalolla.

Mediatalossa otetaan säilytyslokero ja ihmetellään, mahtuukohan sinne takitkin. Kuinka syvä tää kaappi on? Kumarrun tähyämään lokeroon ja laulan: ”How deep is your love?”

Arkkitehtuuri on hienoa. Alakerran kahvilassa, joka on koristeltu vanhoin älppärein, otetaan välipalaa. Smoothie lukee listassa nimellä ”Smooth(ie) operator”. Museokaupasta saa testikuvia ja muuta tv-aiheista kamaa.

Odotellaan pääsyä studioon ja aulassa on sitä varten viihdytyshenkilöitä mikrofonin kanssa, jotka kyselevät kysymyksiä yleisöltä. Heittävät läppää.

- Kukas täällä on tullut Drenthestä?
- Jee jee, täällä!
- Hei, te ette edes kuulu tähän joukkoon siellä sivussa. Tää on tarkoitettu viihteeksi tähän jonoon.
- Hahaha.

- Mitäs kappaleita teillä on ohjelmassa kohta... tämä ja tämä...
- Eikä oo!
- Mitäs listaa sä katsot... hetkinen, minä aikana sä olet menossa studioon?
- 14.45.
- No hei mene pois, sä et edes kuulu tähän jonoon vielä! Ja kertoo vielä mielipiteitä!

- Entäs kuka on tullut Friisinmaalta?
- Jee, me ollaan!
- Okay nice, you are very much welcome...
Vitsinä alkaa puhua englantia viittauksena siihen, että friisiä ei ymmärrä kukaan eikä ehkä edes niiden tapaa puhua tavallista hollantia.

- Entäs Limburgista?
- Jee jee!
- Ahah, katsos. Tottakai te tuutte tänne, kun siellä provinssissa ei ole mitään tekemistä.
- Hei hei, äläs liiottele.

Sisäänpääsyn hetki lähestyy, ääks.

Sitten osallistumaan ohjelmaan.
- Näytäänks me telkkarissa?
- Hölmö, tää on radio-ohjelma!

Paitsi ettei ihan ole. Valtakunnallisella kanavalla näytetään erinäisten kameroiden kuvaa studioyleisöstä riehumassa vierailunsa aikana ja varmasti komeiltiin siellä. Yritetään vielä metsästää arkistosta tv-lähetyksen kuvat siitä hetkestä, kunhan ilmestyvät online.

Pyrotekniikkaa ja savukonetta on viihdykkeenä kuin paremmassa diskossa ikään.

Mennään vielä pienelle kierrokselle alakerran arkistokäytäviin.

Onko tämä se hornan tuutti?

Takki takaisin garderobista ja paluumatkalle.

Nyt vähän ramasee.

Utrechtin aseman vieressä on hienoksi remontoitu ostoskeskus. Joko tämä The Mall of Triplan peittoaa?

Matka etenee ja asemat (ja junat) pienenevät. Tässä vaiheessa eli Nijmegenissä loppuu jo sähköistys ja siirrytään kiskobussiin eli dieseljunaan. Kahvikiskalla käydään mielenkiintoinen keskustelu kioskinmyyjän lempijuomista. Ei kelpaa kahvi, tee eikä Heineken, mutta saksalainen samea vehnäolut.

Junan vaihdoissa on saatu tuta pakkasasteet ja hyytävä viima. Reisiä paleltaa jo. Kun ei halua hikoilla studiossa pitkissä kalsareissakaan, niin menee sitten yksinkertaisilla housuilla.

Kaikki talvivarusteet ovat tosikäytössä.

Kotia kohti yössä, ei kun mikä tämä on, yhdeksän illalla. Kokemusta rikkaampana.