Massarokotus järjestettiin lauantaina. Kirjeessä luki hämmentyneelle kansalaiselle erikseen: ”Huom! Tämä on lauantai!” Mummoa virtasi sisään ja ulos lääkäriasemalle ennätystahtiin. Pyörillä ja autoilla, sähköpyörillä ja rollaattoreilla.
Piikki oli hetkessä pistetty. Seuraavana päivänä tuli päänsärky ja yritin venytellä niskoja. Oli aika lämminkin olo. Ne ovat virallisesti flunssarokotuksen reaktioita.
Yö 1
Unessa olin Pohjois-Koreassa. Matkamuistomyymälässä. Paikalliset myyjät tiesivät, että kaikkialla muualla on paremmin, mutta niiden pitää vaan kestää. Selasin postikortteja pystytelineessä ja jäin katsomaan kultareunuksista technicolor-värikästä maisemakorttia. Nuori miesmyyjä sanoi vierestä jonkun analyyttisen ja ironisen kommentin, että siinä nyt näkyy maamme erinomaisuus erityisesti. Minua ilahdutti suunnattomasti, etteivät he olekaan yksilöinä alistettuja ja alistuneita. Selasin kirjapöydällä mustavalkoista valokuvakirjaa, jossa valistettiin Euroopan maiden tavoista. Hollannin kohdalla oli aiheena uiminen, kuvassa oli ihmisiä lammen rannalla menossa uimaan.
Josko tämä kääntyisi hyväksi vielä. Nyt on muutama sairas ja rasittava päivä. Raskas ja väsynyt olo. Painavaa työntekoa. Huonoja öitä. Random paskaa.
Yö 2
Jumittava päänsärky eteni lopulta migreeniksi sittenkin ja otin tabletin joskus klo 2 yöllä, kun en enää kestänyt. Sitten kun vaipuu uneen vihdoin joskus klo 4, niin kiva kun se vekkari soi klo 7 ja olen ihan vanuvana, että mitä tapahtuu.
Nousen sitten vaan ja raahaudun töihin, koska tiedän, että sielläpä odottaa hirvittävän paljon tekemistä ennen lomaa. Ei voi jäädä pois, kun on kalenterissa ohjelmat monille eri tunneille ja tapaamisille.
Yö 3
Seuraavana yönä yritän nukkua, mutta huomaan olevani levoton. Lopulta kun olen nukahtanut, herään syvästä unesta helvetilliseen kutinaan polvessa klo 1.30. Hyttynen on syönyt minua. Hyttynen marraskussa. Kyllä, niitä vaanii etuovella, niitä sikiää rännissä, ja niitä tulee sisään.
Sitä kutittaa niin että järki lähtee. Vaikka yritän rauhoittua, niin sydän vaan lyö yhä kiivaammin vihasta sitä elukkaa kohtaan, joka aikoo pilata mun koko yön. Koska tiedän, että se tulee takaisin. Ja se kutina on aina puolentoista tunnin verran niin intensiivistä, etten pysty nukkumaan.
Nousen, otan kärpäslätkän ja taskulampun ja yritän löytää hyttysen käytävältä, makuuhuoneesta tai pyykkihuoneesta. Ei näy. Sen sijaan näen valossa, että polveni yläpuolella on valtavat ovaalit paukamat, ihan törkeän kokoiset paksut läikät. Mikä hiton hirviö tämä on?
Sitten kääntelehdin pari tuntia ja pelkään, että hyttynen palaa. Vihdoin olen juuri nukahtamassa ja kuulen korvan juuressa inaisun. Hyttynen lentää pois korvalta. Korvaa alkaa kutittaa: nyt se on syönyt mun korvalehteä. S**&/%! v#*** Tässä menee mun kolmas yö.
Lisäksi on edelleen päänsärky. Kestää monta tuntia ennen kuin nukahdan edes hetkeksi ennen kuin vekkari soi.
Silmäpussit roikkuvat aamulla polviin asti ja sinne taas raahaudun töihin.
ATK-katastrofit
Ja siellä on ihan hirveästi hommaa ja se pelko, etten ehkä ehdikään kaikkea suunnittelemaani näinä vikoina päivinä.
Ja lisäksi siellä on painajainen, joka on tuhota ihan koko suunnittelun. Painajainen ei ole pelkästään hankala Windows 10, vaan toinen softwareongelma. Alihankkijan välttämätön yhteistyöhön ja laskutukseen vaatima verkkosivu ei toimi enää uudelleenasennuksen jälkeen.
Mitä nyt? Sitä sitten hikoillessa yöllä mietin, pelätessä hyttystä.
Ja sitä pettymystä, että olen suunnitellut ja järjestänyt etukäteen lomani sijasuuksia varten ihan kaiken, kirjoittanut manuaalit, käynyt läpi, treenannut pomon, aikatauluttanut, nähnyt loputtomasti vaivaa ja edennyt suunnitelman mukaan. Ja aika käy nyt vähiin ja minulla on kädet täynnä töitä. Niin siihen päälle tuleekin ATK-ongelma, jota minulla ei ole mitään mahdollisuuksia ratkaista. Silti tuntuu kuin oletettaisiin, että minä tämänkin ratkaisen jotenkin. Ei voi olla tottakaan kuinka katkeraa.
Minua ahdisti ja ahdisti ja lopulta marssin läpppäri kädessä Windows-asentajien huoneeseen varovasti kysymään, olisiko niillä minuutti aikaa kuunnella spesifiä tapausta, kun verkkosivulla javascript jumittaa eikä menyyt aukene meille.
Onneksi niitä kiinnosti. ”No näytäs tänne”. Seurasi muminaa SAP-sivustosta ja Javasta, ja mites Edge ja Chrome, mutta tää on palvelimen Java, mites se Trusted site, no ei mekään sitä saada laittaa. Lopulta ne saivat idean ja se oli vain yksi asetus ja sen jälkeen kaikki toimi.
Kerroin selvästi, kuinka onnellinen olen, että se toimi. Ja nekin oli jotain, että kiva kun on happy customer. Nyt me voidaan hoitaa laskut ennen lomaa ja loman aikana ja loman jälkeen. Amen.
Niin että se oli valoisa käänne ja valtavan hyvä juttu. Ei tarvitse sen asian ahistaa enää.
Muutenkin alkoi usko palautua siihen, että saan kaiken hoidettua. Siihen ei usko unettomina öinä ollenkaan.
Unettomina öinä uskoo katastrofiin. Jokainen millin pikkuseikka, jonka huomaa unohtaneensa töissä tai kotona, on valtavan painava virhe, joka heittää varjon koko elämän ylle.
Yö 4
Koko yön jatkui päänsärky. Nukuin siitä huolimatta sikeästi ja pitkään, onneksi vihdoin. Vapaapäivä. Mutta aamulla kun yritin herätä ja liikkua, tunsin heti kipeät niskat ja jomotuksen ohimoilla. Tuskaa koko ylävartalossa ja sellainen uupumus, että 10 tunnin yöunet eivät riittäneetkään vielä mihinkään tämän sairauden kourissa.
Vaikea nousta ylös, väsymys päällä, voimat vähissä. Raskas ajatus, että tänään pitäisi käydä kaupassa ja alkaa pakata ekoja juttuja.
Yhden pyykin sain pesukoneeseen käyntiin ja juuri vaatteet päälleni, niin ovi kävi. Ai juu, miehellä oli se hammaslääkäri keskellä päivää. Onks jo keskipäivä? Onks noloo myöntää, etten ole ehtinyt vielä edes alakertaan saakka enkä aamiaiselle?
Valitin, että olen kokonaiskipeä. Päänsärky, lihaskivut, väsymys, lievä pahoinvointinen olo, ja kylmä hiki koko vartalossa. ”Kuulostaa flunssan oireilta”. Kiitos rokote? Viiden päivän tauti siitä? Lisäksi silmästäni oli näköjään hajonnut verisuoni, siinä oli ilkeän näköinen kirkkaanpunainen läikkä.
Päätin aamupalan jälkeen yrittää kauppaan. Sittenpä näkee, lähteekö tämä käyntiin ollenkaan. Rauhallisesti ja hitaasti ja asia kerrallaan. No onnistui se, ja olo alkoi parantua vähitellen.
Urheilu ja viini paljastavat surkean terveyteni
Kun koko viikon on vaihtelevasti päänsärky ja migreeni tauotta vuorokauden ympäri, niin alkaahan se vähän ketuttaa.
Sekin, että silloin kun harvinaisena ideana tulee mieleen: ”Voisin jopa juoda lasin viiniä illalla tämän stressin jälkeen”, niin se pää AINA sanoo, että ”ei kyllä kuule tee mieli mitään alkoholeja, kun on tämä päänsärky tai alkava migreeni”.
Minusta olisi kiva joskus harvoin, tosi harvoin, saada sanoa, että ”rentoudun nyt oikeasti vähän illalla ottamalla lasin viiniä” niinku normaali ihmiset tekevät.
Tai joskus suunnittelen sen viinin vaikka lauantai-illaksi, sitten kun kaikki velvollisuudet on tehty. Mutta joka kerta, kun olen edes ajatellut sitä viiniä, niin tulos on se, että sinä iltana on taas päässä jomo. Joka tuhoaa viinin mielihalun tehokkaasti.
Joka kerta.
Ja suunnittele se nyt sitten johonkin ylipäätään koskaan, kun sulla on päänsärky sunnuntaina, päänsärky maanantaina, päänsärky tiistaina ja päänsärky keskiviikkona.
Viinilasin haluaminen on yksi indikaattori, josta huomaan, kuinka usein olen kipeä. Kuntosali on toinen. Siitä saakka kun olen käynyt viikoittain kuntosalilla, olen pettymyksekseni saanut todeta, kuinka monella kerralla minulla on sellainen olo, etten oikeastaan voi mennä sinne. Todella usein on juuri päällä joku flunssamainen olo, ylisuuri väsymys, sydämentykytys, voimattomuus, päänsärky, migreeni, huimaus tai muu surkeus. Prosentuaalisesti hyvin monena päivänä verrattuna terveisiin päiviin, jolloin ei ole mitään fyysistä estettä ruveta urheilemaan hikiliikuntaa samantien.
Lomalle lomps
Kaiken tämä rasittavan valossa on nyt sitten vihdoin tullut niitäkin ajatuksia, jotka sanovat: ”Ehkä ihan kiva mennä lomalle!” Tai: ”Mä haluaisin oikeastaan sinne lomalle jo!”
Silloin kun arki sujuu, mietin, että mikä arvo se loma edes on, on niin kiva olla kotona ja tehdä hommiaan ja hallita kaikkea.
Mutta silloin kun se arki on näin stressaavaa, niin voi tajuta sellaisia kultaisia totuuksia kuin: ”No loman aikana ei tarvitse esim. tehdä töitä, eli onhan se nyt aika kiva, jos saa mennä uimaan sen sijaan.” Ja lisäksi matkalla ei tarvitse kokata ja tiskata itse koko ajan. Eikä tarvitse herätä niin aikaisin.
Olen sitä vähän odottanutkin, että iloinen odotus tulisi ja se loman arvo näytettäisiin mulle. Että tietäisin arvostaa sitä, että sinne pääsee. Niin kyllä sen elämä vähän näyttääkin nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti