Siis kauheet kattoo

Tässä ovat nämä ”famous last words” käsillä. Olemme to do -listan vikassa kolmanneksessa ennen matkaa, ja aika tikittää vähiin. On ollut tosi hevi viikko, jossa ei ollut yhtään päivää rauhaa, vaan todella paljon ylimääräistä ohjelmaa myös iltaisin. Kalenteri on täytetty matkaan saakka.

Jolloin tuli se hetki, että mieheni sanoi: ”Nyt ei sitten oteta yhtään mitään uutta enää ohjelmaan. Mitään tekoja, tapaamisia ja velvollisuuksia tähän päälle.”

Niin eikö siitä saakka ole tullut meiliin tai johonkin joka päivä jotain, mihin pitää reagoida. ”Varaa aika jatkorokotukseen”, no se oli kyllä tarkotettu vasta matkan jälkeen mutta kehotus tulee jo. ”Varaa aika kohdunkaulan syövän tutkimukseen NYT”. No en ehdi. ”Tulehan silmätarkastukseen optikolle.”

Sitten tulevat ne lastensäätiön tukemiskampanjasta kiltisti tilatut kamat, jotka miehen siskontytön kautta hankittiin, jotta hänen koulunsa saa mainetta hyväntekijänä, ja siihen kuuluu krookuksensipuleita, jotka minun pitää vielä istuttaa maahan.

Yllätystä yllätyksen perään. Velvollisuutta velvollisuuden perään. Tämä räjähtää kohta tämä mun kalenterini! Mä olen päivät hei töissä enkä ehdi tätä kaikkea! Kohta mä lähden tyhjällä laukulla matkaan kun en ehtinyt pakata, vaan suorittaa muiden pyytämiä asioita vikaan sekuntiin.

Jalat pöydälle? No sitä ei just nyt oikein ehdi.

Ja sitten lähti vielä paikasta tai hampaasta pala, ilmeisesti. Tunsin poskihampaassa erittäin terävän reunan, joka ei siihen varmaan alun perin kuulu. Täytyy tarkistuttaa.

Mä en kestä. Tai siis mä alan jo seota. Sanoinhan mä, nämä kolmen päivän työputket ilman vapaata ja ekstra illallisin ovat mun terveydelle liikaa. Mulle tuli jo käsittämätön niskalihasten jumi ja kipu, joka säteili päänsärkynä neljä päivää koko ylävartaloon. Great.

Tällä hetkellä tosin naureskelen vähän kaikkea itekseni. Mikä on se parempi sekoamisen muoto.

Mitä se hammaslääkärikin oli niin nuorekas. Lähes eläkkeelle jäänyt hammaslääkäri pukahti ensi sanoikseen, että ”onpa sulla kaunis tukka”. Siinä on vaaleansinistä jäljellä tällä hetkellä. ”Joo, tänään sininen…” ”Ai onks se joka päivä eri?” ”No, parin viikon välein ehkä.”

Hampaasta hiottiin reuna pois minuutissa ja se oli valmis. Onneksi.

Laitoin kerralla liilaa ja sinistä tähän tukkaan ja se oli hetken aikaa näin hieno.

Hammaslääkärin rouva oli vastaanottotiskillä kuten kaikki nämä vuodet, ja hänkin näytti minusta nuoremmalta kuin ennen. Ehkä minä vanhenen ja se on vain siitä merkki, että seitsemänkymppiset ovat niin freesejä mun silmissäni nyt!

Hammaslääkärini vastaanotto muuttaa keskustan laidalta puistomaiseen paikkaan tammikuussa ja nuorentaa tiimiä ja yhdistyy eri hammaslääkäreiden kanssa. Rouva kertoi, että tässä kohdassa he ovat pitäneet vastaanottoa 42 vuotta (ja asuneet samassa talossa), ja sitä ennenkin ”hänen isänsä”, siis hammaslääkärin. Aika pitkä perinne.

Venrayn keskustaa.

Työpäivänikin ovat olleet sisällöltään kaoottisia. Tosi paljon erilaista sälää yhtaikaa tehtävänä. Töissä totean: Jumalauta nyt mä sekoon. Katson nimittäin kellon sekuntiviisaria ja ihmettelen: ”Mitä toi tonne suuntaan menee?” Spontaanin hämmästyneenä. Sillä fiiliksellä, että ”väärä suunta”.

Ja joskus minusta tuntuu analogista kelloa katsoessa, että on vaikeaa tajuta, paljonko se näyttää. Meillä on kotonakin sellainen kello, jossa ei lue numeroita. Tuijotan sitä nykyään luvattoman kauan ennen kuin tajuan, että se on vaikka puoli viisi. Onko mulla dementia vai oikeasti ylikuormittava stressi? Ehkä sittenkin ”loman tarpeessa”.

Kuva aivon rattaasta, joka verkkaisesti pyörii.

Kippis. Ei, alkoholi ei ole ratkaisu. Menin tässä miesten reviirille juomalla ”miesten juttu” -likööriä. Miehen luvalla.

Se oli kyllä hauskaa, kun hollantilainen yhden miehen showta teattereissa pitävä koomikko Theo Maassen kertoi yhdessä esityksessään lyhennöksen uutislähetyksestä. Joskus takavuosina. Mutta asiat eivät ole siitä muuttuneet miksikään. Idea oli, että niin paljon sekavaa moskaa tapahtuu maailmassa, että tarvitseeko sitä joka päivä edes eritellä ja kertoa yksityiskohdin. Hän ehdotti, että nykyään riittäisi, kun uutistenlukija tiivistäisi vain jotenkin näin, pikkaisen emotionaalisesti: ”Siis kaikkee kauheeta tilannetta! Ihan sekavia tapahtumia. Voi pojat, kaikkia tilanteita. Et edes halua tietää, mitä kaikkea.”

Siinä oli tämä hollannin sana ”toestanden”, joka on minusta vaikea kääntää. Se voi olla ”tapahtumia” tai ”tilanteita”, mutta jotenkin kauhistellen tai negatiivisesti. Enemmänkin sävyllä ”sekavia olosuhteita” tai ”suuri kaaos”.

Vastineeksi sopisi vaikka se jonkun ikivanhan suomalaisen komedian tokaisu, jossa tyypit hokivat, että ”siis kauheet kattoo” mistä vain tarinasta. Uutistenlukija voisi esitellä vaikka: ”Kaikkia tapahtumia, siis kauheet kattoo.”

Minusta se olisikin ihan hyvä tiivistelmä, en enempää aina haluakaan tietää. Henkilökohtaiset puuhat ovat jo ihan tarpeeksi.