Pyristelyä helteessä ja paluutunnelmia töissä

Vähän on kuuma. Toivon, että tollainen möhköpilvi tulee huomenna ja ukkosen jälkeen viilenee.

Elokuun yöt. Pimenee aiemmin kuin luulee. On niin kuumaa, että miehelläni on radikaalin spontaaneja iltaideoita. Yhdeksältä, että mennääks hakemaan pirtelöt kävellen. Käveltiin korttelia. Pimeni jo. Seuraavana iltana kahdeksalta, että mennääks iltakahville Maasin lauttarantaan Tante Jetin kahvisalonkiin. Otin sitten rooibos-teen, kun kahvia en uskalla yötä vasten unettomuuden takia. Auringon laskiessa oli edelleen 27 astetta.

Eilen oli 30 astetta klo 21. Kävimme pyörällä etsimässä lampaita, joita näkyi niityllä autosta käsin edellisenä iltana. No lampaat oli jo poimittu ja kuljetettu jonnekin ihan muualle. Harmi. 

Raivasin pihassa vähän villiviiniä, kun näin, että se on kiivennyt jo kaksi metriä ylös naapurin puun oksalle. Riivin sitä sieltä isona solmuna ja raks, se vetäisi alas puun oksan. Onks noloo, tuhoan naapurin puuta.

Kävin salilla loman ja taudin jälkeen, ollut pois ainakin 3 tai 4 viikkoa. Yhtä kaikki, tuttu ohjaaja tuli kommentoimaan, että hyvin näkyy sujuvan ja oot ihan timmissä kunnossa... eikä!! Mikä vitsi. Syönyt herkkuja koko loman ajan ja muutenkin kunnostautunut käymällä kahvioissa ei-pelkällä-rooibos-teellä, vaan vetämässä leivonnaisia. Enkä urheillut yhtään moneen viikkoon. No kiva, jos itsen ja muiden huijaus näin onnistuu.

Muutamalla kaloripommilla voi juhlia vaikka sitä, että flunssa on loppumaisillaan ja olen kestänyt kasassa koko työviikon. Takana joku mysteerimies matkii.

Töiden käynnistely meni näin: Onhan se aika hyvä, jos jo kolmantena työpäivänä loman jälkeen tajuaa, että ai NIIN, tätähän mä tulin tänne tekemään. Kuukausiraportit vielä valmistamatta; ihan unohdin, että kuu vaihtuikin tuossa loman aikana.

Ja katso, ei tullut katastrofia vaikka joku homma vähän venyy. Kukaan edes huomaa.

Kun työ alkoi, alkoivat välittömästi myös väsymysongelmat aamuheräämisen johdosta. Puolizombina pitää raahautua ylös pedistä kesken unien. Ei se ole kivaa, koskaan.

Aamulla olen niin väsynyt, että toivoisin hämärää ympäristöä nuokkumisen jatkamiselle, ja olen ihan shokissa, kun ”taasko siellä paistaa aurinko täysillä” ihan liian kirkkaasti suoraan silmään. Huolestun siitä, että onko tuolla ulkona oikeasti näin valoisaa ja onko toimistossakin näin kirkkaat lamput päällä, että ihmiset joutuvat näkemään silmäpussini ja epätoivoisen väsyneen naamani ihan tarkkaan? Eikö voisi olla pimeää? Nolottaa näyttäytyä. Ainakin sisäisen olotilani mukaan tulkittuna mun naama näyttää kamalalta niin väsyneenä.

Ja se ”niin väsyneenä” pätee sitten ihan jokaiseen työpäivään joka on olemassa, nyt ja tulevaisuudessa. Se ei ole mikään poikkeustila, vaan uusi normaali. Tervetuloo työelämään perkele.

Kyllä lomalla oli kivaa. Sai nukkua pidempään aamulla.

Työpaikan katolla istui tällainen kissankokoinen petolintu ja määki.

Töissä alkoi muutoin sama rumba taas, joka imee mukaansa: niin paljon tarinoita ja asioita ja tunteita ja juttuja, joita mulle kerrotaan. Koko ajan kuulee jonkun elämäntarinan ja reagoi siihen.

Kuultuja keskusteluja. Kahviautomaatilla saksaksi aasialaisen näköinen mies ja nainen: ”Ahaa, no sit sä olet niinku yhden sukupolven mua edellä. Mun vanhemmat oli kans venepakolaisia.” Jaaha, Vietnam.

Eräs appiukko kuoli 92-vuotiaana rauhallisesti kotonaan. Yksi oli Norjassa lomalla ja siellä satoi ja oli kylmää. Toisen isä oli Algeriassa vankilassa kun Marokon sota puhkesi. Joku on myös huolissaan ryhdistään ja niskan asennosta tietokonetyössä ja arjessa kuten minäkin. Yhdelle on määrätty osasairaslomaa. Toisella on joku vakava tauti ja hän on paljon poissa ja lääkärissä. Eräs on horoskoopiltaan oinas, vaikeaselkoinen eläin. Jollain oli synttärit ja toinen jää eläkkeelle vuoden lopussa. Yksi on lomalla Münchenissä, jossa hänellä on sukulaisia. Venlolaiset menevät Venlon vuosittaisille Zomerparkfeest-musiikkifestareille ryyppäämään ja kuuntelemaan konsertteja. Yhden tytärkin laulaa siellä jazzkollektiivissa. Uudet opiskelijat tulivat taloon.

Ja kaikkea tällaista sata juttua päivässä.

Meidän tiimistä suurin osa menee kokoukseen Hannoveriin jopa yöksi. Varaavat hotellia. ”Ooh, ehkä Scorpions tulee teitä vastaan?” Pomo nyrpeänä, että ääh, en niitä kaipaa, en ole koskaan tykännyt. Mutta toisaalta, ne ovat Hannoverin ainoa nähtävyys. Ei siellä ole paljon mitään muutakaan. -”No se on totta.”

Minä en Hannoveria kaipaa, perustyössä on tarpeeksi virikettä. Kiva kun pääsen ihan vaan kotiin työpäivän jälkeen enkä joudu hotelliin. Kaikki hyvin.

Nyt vaan vielä se ukkonen.