Flunssan humppa

Flunssa iski. Tai mikä lie rinovirus. Räkätauti. Nuhakuume. Hengitystieinfektio. Bronkiitti-sinusiitti. Laryngiitti-faryngiitti.

Joskus ärsyttävät nämä kaikki säännöt. Tuntuu jo ihan syntiseltä kirjoittaa, että minulla on flunssa, koska sisäinen moraalitantta tässä mun vasemman korvan juuressa juuri viitsi muistuttaa, että niin siis sana ”flunssa”han on lyhennys influenssasta ja sitä saa käyttää vain korkeakuumeisesta A- tai B-viruksesta, joka liittyy pandemiaan. Että oikein rebel rebel, perhana, mulla on vain joku ”vilustuminen” (joka nyt on kaikkien älyttömin käsite) ja ”nuha” ja silti kirjoitan pahiksena, että flunssa. Oijoi. Mikäköhän rangaistus nyt seuraa.

Enhän minä saa käyttää edes sanaa ”nuhakuume”, sillä kuumetta minulla ei ole koskaan, jos virallisena kriteerinä sille on 37,5 ylittävä lukema. Perusruumiinlämpöni on alhainen, ja dramaattisin suoritukseni tällaisissa pikkuvirustaudeissa on sellaiset 37,3. Se tuntuu vain subjektiivisesti ihan kauheilta vilunväreiltä ja hikoilulta, siltä kuin kuumemittari olisi jo aivan tapissa.

Ennen tautia kävin kuitenkin lääkärillä muuten vaan näyttelemässä uusimpia ihonäppyjä. Sama lääkäri, eri näpyt; kiitos Hollannin omalääkärisysteemin.

Yksi luomi selässä on karhea kuulemma siksi, että olen raapaissut siitä puolet irti. Oho. Ei havaintoa tapahtumasta. Kaikki omituiset pullerot ihossa ovat taaskin hyvälaatuisia, vaikka ovatkin pulleroita ja nopeasti kasvaneita.

Taas kävi selväksi se, että lääkärini on sitä lajia, joka tykkää leikellä ihmisiä. Hän tarjosi innoissaan, että ”tää on ihan helppo leikata pois jos haluat, ja tää toinen myös, että ilmoittaudu vaan jos on tarvis.”

Pian tämän jälkeen tuli sairas olo. Mukavan viikonlopun sijaan. Kurkku paksuna ja tuntui kuumeiselta. Mikä mulle nyt tulee? En halua. Olisi vapaa-aikaa ja haluaisin viettää sitä kivasti terveenä.

Viikonloppu meni tautia käynnistellessä. Sitä toivoessa, että se olisi lievä ja nopea. Mutta ei. Kun toivoin sen jo väistyvän, se olikin vasta alkutahdeissaan ja otti vauhtia.


Päivä 3

Oli pakko jäädä sairaslomalle. Olo on niin surkea ja heikko, etten voi pakottaa itseäni töihin. Lämpö tuntuu kehossa. Ikävä fiilis kurkussa koko ajan. Yöllä piti hereillä se, etten saanut ilmaa oikein mistään raosta. Nenä tukossa, kurkussa jatkuva roikkuva lima, kurkkukipu aina kun sitä yrittää niellä, ja heräsin syvästä unesta siihen, että yhtäkkiä istun sängyllä ja yskin loputtomasti, koska keuhkoja kutittaa.

Kello 4 otin astmalääkkeen ja tungin nenään piparminttuöljyä ja otin toisenkin ekstratyynyn ja yritin sillä vuorella nukkua.


Päivä 4

Tänä yönä olin hereillä ja yhä enemmän ahdistuksen ja yliaktiivisten suunnitelmien vallassa, kunnes nousin klo 5 sängystä alakertaan tekemään muistiinpanoja kaikesta to do:sta ja etsimään tietoja netistä kaikkiin polttaviin kysymyksiin, joita olin ihmetellyt viime päivinä, tyyliin ”lasten tiedekysymykset”. Kohonnut lämpö kuumotti ja tykytti ohimoilla ja hikoilutti.

Ei hyvää päivää. Sillä hetkellä jos katsoisi mentaalitilaani, niin olin aivan masennuksen ja ahdistuksen kourissa. Tuli mieleen, että onkohan niinku normaalia, että jokaisena unettomana yönä mitä synkimmät ajatukset valtaavat minut ja näen vain mustaa ja ylitsepääsemättömiä ongelmia tulevaisuudessa ja kaikki tulevat matkatkin pelottavat ja ihan kaikki pelottaa, ja olen ahdistusoireyhtymän ruumiillistuma? Ovatko mielialani vielä hallinnassa ja normaaleja?


Päivä 5

Joskus ei vaan pysty. Joskus on luovutettava. Sen mun keho näyttää mulle taas sairauden kautta.

Sentään nukuin tällä kertaa suuren osan yötä, kaikesta nenän vinkunasta ja surkeasta pihinästä huolimatta.

Päivä 6

Toivotonta paskaa. Flunssa vaan pahenee. Joka elimeen sattuu. Seisomaan noustua huimaa. Ja tänään alkoi vielä päänsärky kaiken päälle. Nyt sattuu koko ajan kaikkialle häiritsevästi.

Kuudes vuorokausi kurkkukipua menossa. Voisiko tämä kurjuus loppua?

Jään sitten koko viikoksi pois töistä. Ja joka päivä haaveilen, että voisin tehdä pari juttua, jotka ovat ihan käden ulottuvilla, mutta en voi tehdä niitä. Fysiikka ei kestä. Ei se kestä yhtään mitään.

Jos päänsärky pahenee, kohta en pysty enää edes lukemaan kirjoja ja lehtiä. Joita olen onnistuneesti nyt lukenut monen monta tuntia.

Rauli Virtasen Reissukirja, jonka lainasin vanhemmiltani, on aika hurja. Ulkomaankirjeenvaihtaja matkustaa kaikilla mantereilla sekavissa oloissa ja sotienkin keskellä, ja kirjassa on silmiä avaava kuva maailmasta ja rohkeudesta, jolla siinä voi liikkua.

Mutta kohta alkaa näkökenttä hyppiä niin etten pysty edes lukemaan enää.

Ulkona on auringonpaiste ja optimaalinen kesä, mutta ei minun kipeä pääni kestä edes istua pihassa. On liian kirkasta ja lämmintä. Sääennuste pettää minut kerta toisensa jälkeen. Lupaa ihanan hämärää hyssyä ja sadetta sairastamiseen, mutta joka helvetin aamu siellä paistaakin taas aurinko kirkkaalta taivaalta, viiltää mun sairaita silmiä.

Tänäänkin piti tulla pilvistä ja sadetta keskipäivästä alkaen, niin aurinkohan paistoi klo 18 saakka. Vedin peiton pääni yli sohvalla, kun ilta-aurinko alkoi tunkeilla kaihtimen välistä päälle. En pystynyt nousemaan ylös ja vääntämään kaihdinta.

Haaveilin siis alunperin pölyjen pyyhkimisestä eri hyllyistä, ikkunoiden pesemisestä, ja ulkokukkien vaihtamisesta pariin uuteen. Mutta en pysty kykkimään, kiipeilemään jakkaroille, tyhjentämään multia ruukuista, enkä varsinkaan ajamaan autolla kukkakauppaan ostamaan astereita. Ihan kaikki hommat jäävät yli viikoksi olemaan. Kun ei pysty.


Päivä 7

Seitsemän vuorokautta kurkkukipua eikä loppua näy. Pahenee vain uudestaan. Eilen alkanut päänsärky myös jatkuu ja jatkuu ja estää sen viimeisenkin vähän tekemisen, johon vielä pystyin siihen saakka. Kärsin aktiivisesti koko ajan. Milloinkohan tämä loppuisi?

Kaivoin laatikosta kaikki mahdolliset lääkkeet. Kosteuttava nenävoide, Ricola, sinkkitabletit, astmalääke, parasetamoli. Kato, mulla onkin myös vielä limaa irrottavia ACC asetyylikysteiini-poretabletteja. Niistä saattaa olla vähän apua keuhkoillekin.

Ja sitten kun se parasetamoli ja kaikki ylipäätään aiheuttaa närästystä, pitää syödä mahatabletteja välissä.

Mutta ei mikään näistä paranna flunssaa. Joka päivä on ollut edellistä pahempi. Odotan, milloin pohja eli kärsimyksen maksimi saavutetaan ja alkaisi edes jonkin oireen parantuminen.

Tuntuu ihan paskalta. Ja makuaistin kanssa ollaan siinä tutussa pisteessä, että tavallinen kraanavesi maistuu paskalta.

Yöllä minulla oli kuusi eri vaivaa. Laskin niitä ja laitoin niitä haittaavuusjärjestykseen. Pahimmat: päänsärky ja vihlova kurkkukipu, joka heijastuu jo korviinkin. Jo kolmannelle sijalle laitoin hulluksi tulleen mahan, joka kurnii ja pitää kipeää tekevää nälkämeteliä, koska muka on niin tyhjä, vaikkei se yleensä häiritse. Virustaudissa mahani käyttäytyminen menee aina ekstreemiksi ja se vaatii ruokaa vihaisesti ihmeellisissä tilanteissa. Neljäntenä vaivana tukossa oleva nenä ja täysin kokoon kuivuneet vinkuvat nenäontelot, joissa ei kulje ilma. Viidentenä keuhkot eli astmaattiset yskäkohtaukset ja pelottavat limakakkarat, jotka alkavat yhtäkkiä liikkua ylöspäin aggressiivisen yskäkohtauksen myötä, ja keuhkoon sattuu pistävästi.

Ja kuudentena: mua imee hyttynen! En meinannut uskoa, kun yön pimeydessä käsivarressa tuntui kolmessa kohdassa tuore kutina, ja pian siinä polvessa, joka oli hetken ulkona peiton alta. Lopulta vasemmassa käsivarressa tuntui, että nyt siihen joku pistää real-time. Jos läimäisen nopeasti, niin ehkä saan sen kiinni. Kyllä, sormiin jäi jotain, näkyi olevan musta pallura, hyttysen jämä, kun laitoin valon päälle.

Hyttysen jälkeen mahakin rauhottui ja oli enää neljä vaivaa.


Päivä 8

Nyt on luonnonaineet seuraavaksi kehissä. Lääkepurnukoita onkin jo parikymmentä jakkaralla. Mies toi minulle kaupasta ”pikku palan inkivääriä” eli koko helkatin juuren, poronsarven kokoisen. ”Ne myi vaan isoja paloja”.

Livenä inkivääri tosin sitten vaan kirvelee ikävästi kipeässä kurkussa.

Toisaalta inkivääri ei ole hyvä närästyksellekään näköjään. On tää vaikeeta, kun kaikki mitä yrittää, johtaa vain lisävaivoihin.

Saksalaisessa luonnonlääkintäkirjassa oli kikka närästykseen: omenaviinietikkaa vesilasiin teelusikallinen ja juo. Jo loppuu närästys. Niin loppuukin. Vaihtoehto mahatabletille. Tai tämän mun putelin nimi oli ”omenasiiderietikka”. Toimi kuitenkin. ”Kuha on alkoholi”?

Toivoin, että samasta kirjasta löytyisi yhtä hyvä totaalikikka kurkkukipuun, mutta ei löytynyt. Neuvotaan kurlaamaan suolavedellä tai kamomillateellä. Molempia kokeiltu. Ei vaikutusta.

Kyllä tämä nyt on ollut viime päivät tällaista, että ”mikään ei ole enää hauskaa”. Mikään ruoka ei maistu, mitään ei jaksa tehdä eikä mikään ilahduta, kun tympeät kivut pyörivät etualalla.

Alan jo epäuskoisena muistella, että onko sellaisiakin päiviä olemassa ja joskus ollut, että mihinkään ei satu ja voi vain mennä porskuttaa ja tehdä asioita, reippaana.

Jos joskus pääsisi vielä ulos, katsomaan kukkaa ja auringonpaistetta.

Jatko-osassa, coming up next: sekoilen lääkärissä.