Vaihteleva sää: ”Miks tääl on tällasta?” Ensin oli hiton kylmä, harmaata ja tihkusadetta, pohjoisviima, ja tiesin tekeväni virheen lähtiessäni ilman takkia töihin. Tein sen silti. Ja yritin kävellä rundin iltapäivällä, mutta kylmyys pakotti minut sisään puolivälissä. Että miten niin on melkein kesäkuu? Kyselivät työkaveritkin.
Niin että miksi voinkin seuraavana päivänä istua pihassa? Aurinko paistaa, rautiainen laulaa, pääskyset huutavat taivaalla, ja on vain pari poutapilveä. +20. Ei tätä osannut odottaa viime päivien kylmyyden jälkeen.
 |
| Kadunvarressa on unikkotilanne päällä. |
Eri naapureiden kissat ystävystyivät ja nyt on oikein kissojen sirkusalue meidän nurkalla. Mau.
Mustavalkoinen pitkäjalkainen rontti on asunut kulman takaisessa talossa pitkään ja käy säännöllisesti pihassamme. Viimeksi se nuuskutteli pensaan kukkia, hieroi niihin viiksikarvojaan ja näkyi yrittävän haukata niitä, oikein takajaloilla seisten kurotellen. Omituinen hörhö.
Lähitaloon on muuttanut mies kahden kissan kanssa, ja mustavalkoisella jättiläisellä olikin sitten usein riitaa uuden harmaan tiikerin kanssa, joka käy myös meidän pihassamme tuijottamassa hiiren reviiriä muratin alla. Harmaan kämppäkaveri on nuori ja ujompi. Välillä kuului huutoa, maukunaa ja rähinää kadulta. Kunnes kävelimme ohi ja kaikki 3 kissaa olivat jalkakäytävällä, ja mustavalkoinen ja harmaa nuuskivat toisiaan ystävällisesti. Olivatkin solmineet rauhan. Nyt ne makailevat usein kaikki samalla nurkalla pysäköidyn auton alla tai jalkakäytävällä hallitsemassa korttelia jenginä.
 |
| Harmaa kaveri lymyää varjossa auton alla. |
 |
| "Täällä vartioin minä." |
Sepelkyyhkyjen jostain pesästä on tullut kaksi poikasta. Ne istuivat katon harjalla. Talitiaisilla on myös poikasruokintapuuhat, ne käyvät koko ajan hakemassa taliruokaa purkista ja vievät sen jonnekin. Ainakin yksi tiainen on palannut klassiseen säkeeseen ”ti-ti-tyy”, josta on 90-luvulta alken sanottu, että urbaanissa liikenteen melussa se on lyhentynyt tehokkaammin kuuluvaksi säkeeksi ”ti-tyy”. Liekö sitten paluu 70-luvulle menossa täällä.
 |
| Iltakävelyllä naakkaparvi kaakatti ja järjestäytyi pesäpuuhun. |
Voi, kimalainen roikkuu akileijassa. Hankin myös kesän koristekukkia ruukkuihin ja niiden joukossa laventelin ja jotain pienempää kellokukkaa, joiden toivon olevan perhosille ja mehiläisille erityisen hyviä. Keltaisen vesikrassin myös ja peruspetuniat amppeliin, johon haluan koko kesän helpolla kestävän kasvin. Petunia ei petä koskaan.
Keskellä pimeintä aamuyötä havahduin kummaan äänikulissiin. Paksua ukkossadetta humisi katolle oikein pelottavan voimakkaana suihkuna. Pelkäsin jo, että vesikrassit menevät plätyiksi pihalla, mutta eivät ne menneet.
 |
| Uhkaavia tummia pilviä. |
Piha on aina sellainen, että olen siellä kuin Liisa Ihmemassa: ”Mikäs se siinä kasvaa? Mikähän toikin ruoho on? Tähänhän on jotain kellokukkia tulossa nupulla! En ole ainakaan tällasta istuttanu!” Ja: ”Mihin sekin kiva kukka on kadonnut, joka vielä viime vuosina kasvoi tässä?” Hyvät katoavat ja jotain kutsumatonta, omituista tulee yllätyksenä tilalle. Rikkaruohona rehottaa sitruunamelissa ja vuohenputki.
 |
| Mikä tästä tulee? |
Punapäivänkakkara jaksaa sentään vielä kukkia. Ja saniaiset ovat aina tyytyväisiä.
Tai sitten en tiedä: ”Niin mikähän tää metrin korkunen jutska tässä laattojen välissä on; ettei se olis mun malva?” Malva on ollut niin hyvä kaveri, mutta nyt en tunnista, onko tämä sitä vai ei! En uskalla nykäistä rikkaruohoa pois, kun se saattaakin olla istuttamaani malvaa! Surkea on tämä asiantuntijuuden taso.
Ja tällä hetkellä minua PELOTTAA meidän sypressimme. Se kasvaa ja kasvaa, ja sen rungot levahtavat alhaalta yhä kauemmas toisistaan. Nyt puun keskellä on tyhjiö. Eri varret nojaavat yhä enemmän ulospäin ja aidan viereinen runko alkaa seuraavaksi painaa aitaa. EI **** EI. Millä saa 7-metrisen puun katkaistua pois niukasta tilasta? Ja pysyvätkö ne kaikki rungot oikeasti pystyssä, etteivät ne päätäkin vain kaatua lopulta kaiken päälle?
Kiva, kun pihassa on aina joku elementti, jonka olemassolo PELOTTAA eikä ole hallinnassa. Puutarhanhoito on minulle vähän liiankin jännittävä trilleri.
Lopuksi vielä joku älynväläys töistä. Siellä on fiikus, jota pitää välillä kastella. Oli kai kovin ulkomaalainen olo, kun tyylittelin muistiinpanoon: ”Cucalle wettä”. Tai ehkä Agricola olisi kirjoittanut näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti