Karitsoja pusimassa lampolassa

Kävimme ”karitsapäivillä” (lammetjesdag) suuressa lampolassa, jossa oli syntynyt viime viikkoina 237 karitsaa. Viikonlopun kestävässä yleisötapahtumassa kävijät pääsevät, valvotusti, karsinoihin ja lapset saavat halailla lampaita.

Suuret ihmismassat eivät ole lemppareitani ja lisäksi eläinten olot huolestuttavat minua aina, kun niille uhkaa tulla liikaa stressiä hälisevässä tungoksessa, joten olin vähän kahden vaiheilla, haluanko tämän nähdä. Katson ja aistin aika kriittisesti, mitkä ovat eläinten fiilikset tällaisissa tapahtumissa.

Tottakai haluaisin myös pusia lampaita, ja karitsat ovat niin suloisia ja viattomia. Mutta mahtuuko sinne joukkoon? Onko lampailla yhtään kivaa? Ovatko lapset liian rajuja otteissaan? Onneksi suurin osa huolistani oli turhia.

Tämä lammaskatras on kesäkuukausina töissä ruohonleikkureina eli niitä siirretään laiduntamistarkoituksessa työmaalta eli niityltä toiselle pitkin lähikuntia. Osa päätyy lopulta lihatuotantoon. Kuten tunnettua, villantuotanto ei ainakaan lyö leiville nykyään ollenkaan, kuten ei Suomessakaan; villasta saatu myyntihinta hädin tuskin kattaa kerimisen ammattilaiselle maksetut korvaukset ja pesun, kehräämisen ym. kustannukset.

Mutta sitten karitsoja pusimaan. Se on aika vaikeaa; lampaat ovat kuitenkin ilmiselvästi pakoeläimiä, joiden strategia on ottaa hatkat, kun alkaa olla liikaa hötkyilyä. Lähteä livohkaan heti kun hermostuttaa. Käppäillä poispäin, näyttää perävaloja, kun ei kontakti ison pelottavan ihmisen kanssa hirveästi kiinnosta. Karsinoissa lampailla oli tilaa liikkua ja vetäytyä, jos siltä tuntuu.

Valvojia oli paljon ja ihmiset käyttäytyivät asiallisesti. Karsinoihin päästettiin rajallinen määrä ihmistaimia kerrallaan. Ja välillä löytyi karitsa, joka oli niin chill ja zen, että makaili rauhassa taputeltavana. Emolampaat selvästi katselivat suojellen jälkikasvunsa perään, mutta jotkut uuhistakin uskalsivat luottaa ja plösähtää nokosille viereemme.

Mää olen suloinen.

Luotan mieheen, joka rapsuttelee onnellisena karitsaa. Ilahdutti, kun emolammaskin tuli vapaaehtoisesti lähelle makailemaan.

Jos lampaat vetäytyivätkin välillä kohti nurkkaa, olivat ne sen verran rentoja, että vaipuivat nokosille kuorsaamaan samantien; ei siis hirvittävän stressin merkkejä kuitenkaan.

Nukkumanurkka.

Täytyy märehtiä.

Ja karitsat joivat maitoa utareista aina välillä, ja intiimi tapahtuma hoidettiin suvereenisti, vaikka vieressä olikin ihmisiä. Ovathan nämä nyt sentään ihmiseen tottuneita kotieläimiä eivätkä villieläimiä.

Maitoa.

Kunnioittavasti seurasimme lähinnä vierestä karitsojen touhua ja annoimme uteliaimpien nuuskia meitä rauhassa. Yksi alkoi nuuhkimisen jälkeen nuolla kättäni, ja sitten pureskella. Siinä vaiheessa, kun tunsin alahampaat kämmenselässä, vedin käteni pois ja kerroin karitsalle, että en ole syötävää ainesta.

Todistimme kaikenlaisia eläinten tyypillisiä hölmöilyjä ja helliä pusuja sisarusten välillä.

Tämä höhelö kävelee mutsinsa päällä. Ja mutsi on, että okei.

Lopulta mutsi toimii kätevänä nukkumapatjana.

Kyllä tämä oli ihan tarpeeksi eettinen tapahtuma ja näistä lampaista pidetään selvästi hyvää huolta. Mutta olin myös helpottunut lampaiden puolesta, että kahden päivän päästä hulina on ohi ja ne saavat taas olla keskenään rauhassa.

Nyt taitaa tulla pissi.

Musta lammas kiiruhtaa.